Aihearkisto: Kajaani

Tervan tie polkupyörällä – neljäs päivä

Eilen illalla pienellä ripsimisellä alkanut sade pääsi yöllä vauhtiin ja vielä aamullakin sataa. Koska olen jo näin pitkällä, voin ruveta lyhentämään päivämatkoja. En siis pidä mitään kiirettä lähtemisen kanssa, vaan vetelehdin teltassa puolille päivin. Vasta lounaan syötyäni rupean purkamaan leiriä.

Tämä retki on eräänlainen kenraaliharjoitus mahdollisesti jo ensi kesänä tehtävää pitempää pyöräretkeä varten. Pyrin selvittämään, mitkä asiat toimivat ja mitä on syytä vielä miettiä. Esimerkiksi ruokaa minulla on mukana turhan paljon. Pizzaa, kebabia ja hampurilaisia on vaikea vastustaa, kun saapuu nälkäisenä maalikyliin. Voisin tietysti pysähtyä omatoimiaterialle ennen kylille tuloa, niin en olisi niin helposti houkuteltavissa.

Vesipullojärjestelyni toimii, mutta sen voisi tehdä paremmin. Minulla on pyörän runkoputkessa olevassa telineessä juomapullo, ja varsinainen varasto takasivulaukuissa 1,5 litran lähdevesipulloina. Jos löydän paikan, josta saan vettä ilmaiseksi, täytän pullot siellä, muutoin vaihdan näitä täysiin kaupassa. Tällä retkellä tarkoitukseni ei ole hyödyntää maastosta saatavia vesiä, mutta puhdistusvälineet ovat silti varalta mukana. Nämä isot lähdevesipullot ovat ohutta materiaalia eli menevät helposti ruttuun. Ja ruttuun menevään pulloon voi tulla halkeamia, ja sitten on laukussa vesivahinko. Lisäksi nämä isot pullot ovat liian korkeita mahtuakseen takalaukkuihin pystyssä. Normaalisti käytän retkillä litran vetoisia pakastuspulloja, ne ovat kestäviä ja mahtuvat pyörän sivulaukkuihin pystyasennossa. Pitkälle retkelle ehkä hankin vielä pari pakastuspulloa lisää, ennestään minulla on niitä kolme kappaletta.

Myös aurinkovoimalani toimivuus on kyseenalainen. Jos on täysin aurinkoinen päivä, se kyllä toimii, ja teho riittää 3.000 mAh virtapankin lataamiseen, mutta Suomen kesässä sen varaan ei kannata laskea. Varmin keino saada sähköä matkan varrella on ottaa mukaan riittävästi virtapankkikapasiteettia ja ladata nämä sopivin väliajoin pistorasiasähköllä. Nyt mukana oleva 13.000 mAh Huawei -virtapankki on hyvä. Voisin ostaa vielä toisen sellaisen, niin sitten minulla olisi riittävästi sähköä kokonaiseksi viikoksi. Pitkällä matkalla aion järjestää välipäivän noin kerran viikossa; ne ovat paitsi lepopäiviä, myös virtapankkien lataamista, pyykinpesua ja mahdollisesti tarvittavia varusteiden huoltotoimenpiteitä varten.

Sade loppuu vähitellen, joten rupean purkamaan leiriä. Teltta on tietysti märkä sateen jäljiltä, mutta ravistan sen päältä enimmät vedet pois. Ja kuten illalla arvelin, on yöllinen sade muuttanut sora-alustan kura-alustaksi. Telttakiilojen mukana maasta nousee märkää kuraa ja myös telttakangas on paikoin rapainen. Seuraava sade pesee nämä taas puhtaaksi, joten suurta haittaa sotkusta ei ole.

Poljen alkumatkan soratietä pitkin. Harmaat pilvet roikkuvat matalalla, mutta sadetta niistä ei tule. Pari kilometriä poljettuani palaan valtatien varteen. Voisin toki jatkaa valtatien kaakkoispuolella menevää pikkutietä, mutta arvelen mahtuvani autojen sekaan. Tuuli on voimakas, mutta vielä se ei puhalla suoraan vasten kulkusuuntaani. Se tapahtunee vasta Kajaanin jälkeen. Seitsemän kilometriä valtatien reunaa riittää tällä erää, sillä Salmijärven risteyksessä alkaa kevyen liikenteen väylä.

Aurinko alkaa paistaa ja tien vieressä on jälleen paljon kukkivia kasveja. Uutena lajina tässä kasvaa ja kukkii myös päivänkakkaroita. Niitä ei tällä reissulla ole vielä näkynytkään. Yksi kakkaroista on lähes täydellinen ja otan siitä kuvia. Yöllisen sateen jäljiltä kukan terälehdillä on vielä jokunen vesipisara.

Suurin osa tästä suunnasta Kajaanin keskustaan saapuvasta autoliikenteestä menee valtatietä pitkin, mutta kevyt liikenne ohjautuu Heinisuo -nimisen kaupunginosan kautta hieman pohjoisempaa reittiä. Täällä on paljon autoliikkeitä, mutta ne kaikki näyttävät olevan Pörhön autoliikkeitä. Taas yksi nykyajan vitsaus: pienet liikkeet katoavat, kun isot ostavat ne pois markkinoilta. Kaipaan maailmaan, jossa asiat olivat pieniä, ja ahdistun, kun tiedän, etten saa sitä takaisin.

Kajaanissa pysähdyn ensin torille, jossa istahdan muurinpohjalettuja myyvään torikahvilaan. ”Saako laittaa hilloa ja kermavaahtoa”, kysyy myyjä. No tottakai! Lettu on hyvä, samoin hillo, mutta kermavaahdoksi kutsuttu tökötti on skandaali. Se on sellaista purkista pursotettua vaahtoa, joka pysyy koossa vain muutaman minuutin, joten käytännössä syön lettuni vain hillon kera. Kerma jää lätäköksi lautaselle. Mutta hyvältä se lettu silti maistuu. Samoin kahvi.

Käyn Citymarketissa ostoksilla ja soitan samalla tauolla serkulleni, joka asuu vaimonsa kanssa Kajaanissa. He eivät ole nyt kotona, kuten arvelinkin, vaan kesäpaikassaan Vuokatissa. Sinne on Kajaanista hieman alle neljäkymmentä vastatuulikilometriä, joten arvelen olevani perillä noin neljän tunnin päästä. Sovimme, että soitan vielä matkan varrelta tarkemman arvion saapumisajasta.

Keskustan eteläpuolella huomaan pyörätien kaartavan väärään suuntaan – se lähtee lounaaseen, kun minun pitäisi kääntyä etelään ja myöhemmin kaakkoon päin. Pienen koukkauksen jälkeen palaan oikealle tielle. Minun olisi ilmeisesti pitänyt pysyä valtatien – joka tässä on numeroltaan 6 – vasemmalla puolella välttääkseni tuon mutkan. Mutta eihän se iso harmi ollut.

”Kuhmo 95”, sanoo etäisyystaulu tien varressa. Noin vähän on matkaa määränpäähän enää jäljellä. Voisin, jos haluaisin, ehtiä sinne jo huomenna, mutta silloin reissuni lyhenisi yhdellä päivällä. Sitä en halua, koska tahdon tällä matkalla yöpyä teltassa kuusi peräkkäistä yötä. Näin tästä tulee minulle pisin yhtäjaksoinen teltassa asuttu aika kesän 1984 pyöräretken jälkeen.

Kevyen liikenteen väylää riittää hieman alle seitsemän kilometriä keskustasta Sotkamon suuntaan. Tuolla välillä vastaan polkee nainen sen näköisesti ja sen näköisellä fillarilla, että kyse on tositarkoituksella tehtävästä harjoittelusta. Parisataa metriä ennen pyörätien päättymistä hän ohittaa minut ja pyörätien päätöskohdassa kääntyy takaisin ja lähtee kiihdyttämään vauhtia voimakkain polkaisuin. Aivan selvästi treeni menossa.

Minä jatkan matkaani omaan, leppoisaan tahtiini. Ylämäet ja vastatuuli hidastavat, mutta välillä pääsen myös laskettelemaan mukavia myötäleitä. Ohitan risteyksen, josta pääsisi Terrafamen – entisen Talvivaaran – kaivosalueelle. Tässä, maantiellä, ei kaivoksen läheisyys sen kummemmin näy eikä tunnu, mutta näillä seuduilla, ja erityisesti kaivoksen pilaamien vesistöjen äärellä asuville todellisuus on toisenlainen.

Korholanmäessä on kelikamera. Pysähdyn linja-autopysäkille ajatuksella odottaa, että kamera ottaisi minusta kuvan. Hetken päästä huomaan, että kamerahan osoittaa aivan eri suuntaan. Kun seuraan sitä vähän aikaa, näen, kuinka kamera vaihtaa säännöllisin väliajoin suuntaa. Enpä ole tällaista nähnyt. Yleensä paikoissa, joista tulee kamerakuvaa eri suuntiin, on monta kameraa. Tai ainakin niissä, mitä olen itse nähnyt.

Kelikameran nettisivulla kuvat ovat noin tunnin vanhoja. En jaksa jäädä odottelemaan, enkä usko, että muistan asiaa enää myöhemmin tänään. Jatkan matkaa. Sää on siedettävä – tuuli on enimmäkseen vastainen, ja välillä pilvistä putoaa pieniä sadekuuroja, mutta ne ovat niin pieniä, että sadevaatteita ei kannata laittaa päälle.

Viitisentoista kilometriä ennen Vuokattia edessä alkaa näkyä korkeita vaaroja. Saan ihailla niitä hetken aikaa ennen kuin tie, jota ajan, sukeltaa pitkän myötäleen päätteeksi niin alas, että sieltä en kyllä tahtoisi noille vaaroille kiivetä. Ehkäpä ei tarvitsekaan.

Tien oikealla puolella näkyy murjottua maastoa. Tienviitoista selviää, että siellä on kaivos – Mondo Mineralsin Lahnaslammen kaivos. Sieltä on louhittu talkkimalmia vuoteen 2010 saakka, mutta enää kaivos ei ilmeisesti ole toiminnassa.

Risteyksessä, josta on viitan mukaan enää kuusi kilometriä Vuokattiin, pysähdyn soittamaan serkulleni. Olen edennyt nopeammin kuin arvelin – lienen perillä puolisen tuntia ennen aiempaa saapumisaika-arviota. Serkkuni sanoo menevänsä laittamaan saunan lämpiämään. Olen peseytynyt viimeksi neljä päivää sitten, ja hikoillut aika lailla, joten mahdan jo haista. Ajatus saunasta tuntuu kerrassaan taivaalliselta.

Risteyksessä laskettelurinteen kohdalla hidastan tarkoituksella pysähtyä ja laittaa sadetakki päälle, sillä nyt sataa ihan kunnolla. Saan kuitenkin muuta ajateltavaa, kun toinen pyöräilijä ilmestyy viereeni ja tervehtii: ”Sä oot varmaan Kunnaksen Tapani”. No olenhan minä. Kyseinen pyöräilijä lukee blogiani ja on seurannut matkani etenemistä. Nyt hän on menossa kauppaan, joka on minun reitilläni puolentoista kilometrin päässä. Saan siis tälle matkalle mukavaa juttuseuraa ja hyvän reittiopastuksen.

Kaupalta jatkan vielä matkaa jonkin verran ja sitten saavun perille serkkuni kesäpaikkaan. Vietämme mukavan illan saunoen, syöden ja jutellen. Minulle tarjotaan yösijaa saunamökissä, mutta kerron olevani telttailuretkellä ja tarkoitukseni olevan saada kuusi peräkkäistä telttayötä, joten pyydän luvan pystyttää erämaakaksio pihalle. Sieltä löytyy juuri sopivan kokoinen paikka, johon saan asumukseni kauniin järvinäköalan äärelle. Jo vain tässä kelpaa yksi yö nukkua.

Neljännen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 58 km).

Neljännen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 58 km).

Sadepilvet roikkuvat matalalla soratiemaiseman yllä, kun lähden puoliltapäivin polkemaan kohti Kajaania.

Sadepilvet roikkuvat matalalla soratiemaiseman yllä, kun lähden puoliltapäivin polkemaan kohti Kajaania.

Lähes täydellinen päivänkakkara.

Lähes täydellinen päivänkakkara.

Pitkä, loiva myötäle ja sinistä taivasta pään päällä. Pyöräretkeily on ajoittain peräti nautinnollista.

Pitkä, loiva myötäle ja sinistä taivasta pään päällä. Pyöräretkeily on ajoittain peräti nautinnollista.

Kelikamera kuvaa tännepäin...

Kelikamera kuvaa tännepäin…

... ja hetken päästä toiseen suuntaan.

… ja hetken päästä toiseen suuntaan.

Vuokatti lähestyy ja korkeuserot kasvavat.

Vuokatti lähestyy ja korkeuserot kasvavat.

Jormasjoki.

Jormasjoki.

Sadekuuro Lahnaslammen kaivokselle vievän rautatien yllä.

Sadekuuro Lahnaslammen kaivokselle vievän rautatien yllä.

Erämaakaksio rantatontilla.

Erämaakaksio rantatontilla.