Aihearkisto: Manamansalo

Tervan tie polkupyörällä – kolmas päivä

Aamulla herättyäni kuulen ääniä. Tsup tsup tsup tsup. Mikä kumma? Kurkistan teltasta ulos ja näen parinsadan metrin päässä ihmisen vesiletkun kanssa kastelemassa metsää. Ööh. Hieraisen loput unihiekat silmistäni ja katson uudestaan. Letkuhenkilö on siellä edelleen ja vähitellen katseeni poimii lisää ihmisiä. Jäkälänkerääjiä. Eilen lossille mennessä tuli vastaan maastoauto täynnä thaimaalaisen näköisiä ihmisiä ja perässä iso perävaunu täynnä jäkälälaatikoita. Asia selvä. Kaukoidästä tulee Suomeen siis marjanpoimijoiden lisäksi myös jäkälänkerääjiä. Tässä onkin heille erinomaiset apajat.

Laitan aamutoimet vauhdilla käyntiin. Vaikka leirini onkin aivan jäkälikön reunassa, pidän mahdollisena, että telttailuani ei jäkälänkerääjien taholta katsota suopeasti. Hyvälaatuista palleroporonjäkälää on tässä metsässä yllin kyllin, mutta menee sitä telttani ja jalkojeni alla väkisinkin jonkin verran murskaksi. Olen kuullut, että marjastajien välillä saattaa joskus olla kiivaitakin yhteenottoja, joten mahdollista se olisi varmaan myös tässä tapauksessa. Saan kuitenkin olla omassa rauhassani ja kun kaikki on valmista, hupenen vähin äänin paikalta.

Ensimmäinen pysähdys on jo viiden kilometrin ajamisen jälkeen: pysähdyn Martinlahden kaupalla ostamaan jäätelön ja pyydän neitokaiselta samalla vesipulloni täyteen. Tälle päivälle on luvassa sateita, joten jäätelö kannattaa syödä nyt, hyvän sään aikana. Valikoimassa ei täälläkään ole Juhlatuutteja, joten on tyytyminen Puffettiin.

Kaupan jälkeen tie laskeutuu mukavassa myötäleessä ja kohta ylitän Kaivannonsalmen. Yritän tähyillä, keksisinkö, mistä kohtaa lossille on menty, mutta rannat ovat kolmessa vuosikymmenessä maisemoituneet niin hyvin, että paikat jäävät löytämättä.

Pehkolanlahdelta tie nousee reissun ensimmäiseen kunnon vastamäkeen. Nousua on parin kilometrin matkalla noin neljäkymmentäviisi metriä. Siinä saan jo käyttää pyöräni pienimpiä vaihteita. Tällaiseen mäkeen polkeminen ei edellytä kovinkaan suurta voimankäyttöä, mutta kiitos tiheän välityksen, jalat saavat tehdä aika pahuksen monta kierrosta ennen kuin mäki taittuu myötäleeksi.

Eikä se tähän jää. Myötäleen jälkeen tie lähtee taas kipuamaan. Tää on nyt tätä. Ei olla enää tasaisella Pohjois-Pohjanmaan rannikolla, vaan lähestytään Kainuun vaaramaisemia. Välillä taivaalta putoa jokunen vesipisara, mutta ei vielä niin paljon, että viitsisin pukeutua sadevaatteisiin. Mutta kun alkaa olla lounastauon aika, sade yltyy siihen malliin, että pääsen kokeilemaan tätä tarkoitusta varten hankkimaani pikkutarppia. Tämä 165 x 270 cm kokoinen silnylonista valmistettu tarppi painaa vain 215 grammaa. Paino ei ole olennainen asia pyöräretkivarusteissa, mutta tuo onkin hankittu patikkareissuille taukosuojaksi ja varmaan pakkasten alettua kokeilen sitä myös majoitteena.

Viritän tarpin neljän puun varaan vinoksi katokseksi, jonka alla voin puuhailla kastumatta. Koska tässä kohdin ei tuule kovasti, viritys toimii. Kovemmalla tuulella tarppi pitäisi pystyttää toisin. Tukeva lounas antaa voimia seuraaviin vastamäkiin. Tuuli, joka jo eilen oli vastainen, yltyy päivän mittaan. Saan näköjään maksaa nyt kunnon hinnan ensimmäisen päivän hulppeasta myötätuulesta.

Yhdeksän kilometriä ennen valtatielle 22 palaamista löydän seuraavan kiinnostavan paikan: tien oikealla puolella on Hakasuon mylly. Tämä on vanha raudanvalmistuspaikka, ja mylly on arvatenkin joskus takavuosina ollut yleisölle avoin. Sen vieressä olevan rakennuksen seinässä lukee ”Myllypirtin kahvila”, mutta eihän sekään ole enää toiminnassa. Tulen aina murheelliseksi, kun näen tällaisia paikkoja. Ne kertovat siitä, miten elämänmeno on muuttunut niin kiireiseksi, että kukaan ei ehdi pysähtyä tällaisiin paikkoihin. Eihän kahviloita ja myllyjä kannata pitää auki, jos niissä ei käy asiakkaita.

Tässä paikassa olisi ainesta pitempäänkin pysähdykseen, sillä lähiympäristö muodostaa Paltamon Ekomuseon. Alueella olisi pyöräilymatkan sisällä paljon kiinnostavaa nähtävää. Täällä voisi hyvin viettää kokonaisen päivän alueeseen tutustuen – ehkä kaksikin.

Lohtua murheeseeni tuo Ekomuseon nettisivusto, jolla kerrotaan, että ”Uusi, Elävä ekomuseo  -kehittämishanke alkaa elokuussa”. Tekstissä ei mainita vuotta, mutta koska sivun alareunassa näkyy vuosiluku 2016, arvelen, että kyse on tämän vuoden 2016 elokuusta. Toivotan hankkeelle menestystä ja ehkäpä tulen joskus ajan kanssa käymään uudelleen – jospa täällä olisi silloin paikat auki.

Lähestyn Paltamoa. Valtatielle palattua edessä on neljä kilometriä pitkä suora, jolla tuuli puhaltaa suoraan vasten kulkusuuntaani. Ylämäet ovat ok, niistä selviää pienillä vaihteilla. Sade on ok, siitä selviää vaatetuksella. Mutta vastatuuli, se on pirullinen matkakumppani. Se ei anna armoa hetkeksikään. Kun polkee tasamaalla tai myötämäessä, ja joutuu tuulen takia turvautumaan pienimpiin vaihteisiin, alkaa sitkeämmänkin polkijan henkinen kantti taipua.

On palautettava mieleen, miten elefantti syödään: palanen kerrallaan. Jos edessä on neljä kilometriä vastatuuleen punnertamista, ei pidä ajatella, että tuulinen suora päättyy vasta neljän kilometrin päässä. Pitää ajatella, että polkaisen tästä nyt vaikka seuraavan heijastintolpan kohdalle. Sen nyt aina jaksaa. Ja sitten seuraavalle tolpalle. Ja seuraavalle. Ajan kuluksi voi laskea tolpanvälejä. Ja vaikka aina kymmenen tolpanvälin jälkeen voi pitää pienen hengähdystauon.

Tällä pitkällä suoralla ajanvietettä tarjoavat myös vastaantulevat junat. Ensin tulee taajamajuna, joka on – kuten taajamajunat Pohjois-Suomessa nykyään näyttävät olevan – surkea nysä: Sr1-sähköveturi, yksi sininen vaunu ja yksi vihreävalkoinen kaksikerrosvaunu. Siinä kaikki. Joitakin minuutteja myöhemmin tulee sitten vastaan Oikea Juna: kahden Sr2-veturin vetämä malmijuna Kostamuksesta. Siinä sitä pituutta onkin sitten kunnolla: vaunuja on 60 kappaletta, joten veturin nokalta viimeisen vaunun perään on matkaa noin 880 metriä.

Tolpanväli kerrallaan suoran pää lähestyy. Lopulta tie alkaa kaartaa vasemmalle ja puhuri heikkenee. Rautatieaseman kohdalla käännyn pois valtatieltä ja ajan loppumatkan Paltamon keskustaan pikkukatuja pitkin. Satun osumaan Alkon kohdalle ja päätän käydä ostamassa illaksi pienen punaviinipullon. Onhan tänään reissun kolmas päivä, eli olen päivän päätteeksi puolimatkassa. Tai oikeastaan jo ennen sitä, koska olen ajanut sekä toissapäivänä että eilen yli tasaiseen vauhtiin vaadittavan kuudenkymmenen kilometrin.

Viiniostoksen jälkeen polkaisen Nesteelle, jossa toimii myös Kotipizza. Olisi minulla ruokaa mukananikin, mutta pizzan kutsua on vaikea vastustaa, kun on polkenut 40 kilometriä vastatuuleen ja osin ylämäkeen. Kotioloissa tyydyn syömään normaalikokoisesta pizzasta vain puolet yhdellä aterialla, mutta nyt Special Opera hupenee lautaseltani kuin se elefantti: palanen kerrallaan. Lopulta jäljellä on vain tyhjä lautanen ja tyytyväisenä röyhtäilevä pyöräretkeilijä.

Massu pullollaan vaapun pyörän luokse ja polkaisen kaupalle. Käyn ostamassa illaksi vielä pussillisen irtokarkkeja. Matkamittari näyttää tälle päivälle rahtusen yli neljänkymmenen kilometrin matkaa, joten enää parikymmentä pitäisi polkea, jotta päivän annos olisi täynnä. Mutta kiitos edellisten päivien pitkien ajomatkojen minun ei tarvitse saada tänään kuuttakymppiä täyteen.

Ohitan paikan, josta lapsena saatiin aina hyvät kikatukset: tässä on kylä nimeltä Meteli, ja lättähattujen aikaan siellä oli seisake. Seisakkeelle johtavan tien viitassa luki siten ”Meteli seis” (tai siis ”Meteli, seis.”, kuten teksti pitää asianmukaisesti välimerkittää). Seisaketta ei enää ole eikä metelikään näy tai kuulu valtatielle mitenkään erityisesti.

Alan etsiä leiripaikkaa. Sitä saankin nyt etsiä, sillä tienvierusmetsä on joka paikassa tiheää sekametsää, josta ei erämaakaksion kokoista paikkaa voi toivoa löytävänsä. Muutama harva paikka, jossa metsä olisi kuivempaa ja tasaista, on joko lähellä taloa tai sitten niin avara, että olisin telttani kanssa kuin näyteikkunassa.

En lähde sivuteille seikkailemaan, sillä kartan perusteella voin olla jokseenkin varma, että tilanne ei siellä olisi yhtään sen parempi. Matkamittari raksuttaa kilometrejä. Neljäkymmentäviisi, viisikymmentä, viisikymmentäviisi, kuusikymmentä, … Ajopäivä alkaa venyä turhan pitkäksi.

Saavun viitostielle. Kajaani lähestyy. Onhan se nyt perkele, jos täältä ei yhtä teltan paikkaa löydy. ”Öljymäellä”, eli Kontiomäen Shellin kohdalla tutkin taas karttaa. Tässä lähellä on paikka nimeltä Mineraali ja siellä on vanha louhos tai jokin sen tapainen. Louhos ei ole yhtä lupaava leiripaikka kuin hiekkakuoppa, sillä louhokset ovat usein syviä ja jyrkkäreunaisia, mikä tekee niistä vaarallisia. Monet vanhat louhokset ovat lisäksi täyttyneet vedellä.

En tiedä, miksi paikan nimi on Mineraali. Googlekaan ei tunnu tietävän, sillä ainoa tähän paikkaan osuva hakutulos, jonka löydän, kertoo Jormuan oliofiittikivestä, jonka tyyppipaikka on täällä, Kontiomäen Mineraalissa. Minua ei nyt oliofiitit kiinnosta, vaan haluan saada telttani pystyyn. Taivaskin on muuttunut siinä määrin harmaaksi, että kohta varmaan sataa.

Poistun viitostieltä Öljymäellä ja ajan pikkutietä kohti vanhaa louhosta. Löydän ajopolun, joka vie sivuun pikkutieltä ja muutaman mutkan jälkeen päädyn sorakasan takaiseen umpiperään, josta voin lievästi mielikuvitusta käyttämällä kuvitella löytäväni tasaisen ja riittävän vaakasuoran paikan erämaakaksiolle.

Maanpinta on osittain ruohottunutta, mutta suurelta osin savista soraa, josta sateella tulee silkkaa kuraa. Ympäröivä maasto on hyvin kosteaa ja sääskiä on paljon. Matkamittari näyttää 67 kilometrin lukemaa tälle päivälle. Olen siis ajanut Paltamosta 27 kilometriä löytämättä ainuttakaan kelvollista leiripaikkaa ennen tätä. Eikä tämäkään mikään häävi ole. Kainuu näyttäytyy tänään kovin ankeana.

Teltan pystyttäminen kivikkoiseen maahan on vaivalloista. Muistelen kaiholla talviretkiä ja niihin liittyvää teltanpystytyksen helppoutta. Saan teltan kuitenkin pystyyn, kun maltan olla yrittämättä sitä liian tiukalle. Tämä märkä sora ei nimittäin pidä kiiloja juuri ollenkaan, joten sekä teltan päädyt että myrskynarut on pakko jättää hiukan löysälle. Mutta eipä tässä kyllä tuulekaan.

Kun leiri on valmis ja tavarat teltassa, alkaa sataa.

Teltassa on lämmintä ja kosteaa. Saisi ilma vähän jäähtyä, niin voisin kuivattaa sisäilmaa keittimellä lämmittämällä. Mutta kun teltassa on jo valmiiksi 25 astetta, ei tee mieli. Lämmitän vain puuroveden ja kun olen syönyt iltapuuroni kiltisti loppuun asti, avaan karkkipussin ja viinipullon.

Olen ajanut tällä retkellä nyt 226 kilometriä. Googlen mukaan matka valitsemaani reittiä Oulusta Kuhmoon on 325 kilometriä. Todellinen kokonaismatka sisältää tuon lisäksi aina jonkin verran ylimääräistä pyörimistä, joten voisin arvella tämän matkan kokonaispituuden olevan aika lähellä 360 kilometriä (Googlen ilmoittama matka + 10 %). Tuosta kokonaismatkasta on jäljellä nyt 360 – 226 = 134 kilometriä, eli sellainen mukava kahden päivän matka. Pitäydyn kuitenkin edelleen alkuperäisessä suunnitelmassa ajaa Kuhmoon kuudessa päivässä. Pelivara on hyvä säilyttää loppuun saakka.

Kolmannen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 67 km).

Kolmannen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 67 km).

Jäkälänkerääjiä puiden takana.

Jäkälänkerääjiä puiden takana.

Teksti asfaltissa. Mitä tarkoittaneekaan?

Teksti asfaltissa. Mitä tarkoittaneekaan?

Lounastauko sadekatoksen alla.

Lounastauko sadekatoksen alla.

Kainuu näyttää turistille kaapin paikan tarjoamalla poljettavaksi jyrkkiä ylämäkiä.

Kainuu näyttää turistille kaapin paikan tarjoamalla poljettavaksi jyrkkiä ylämäkiä.

Hakasuon myllyn tammen jäännökset.

Hakasuon myllyn tammen jäännökset.

Opastaulu myllyn vieressä.

Opastaulu myllyn vieressä.

Myllyn vesiruuhi.

Myllyn vesiruuhi.

Paltamon Ekomuseon opastaulu.

Paltamon Ekomuseon opastaulu.

Hakasuon myllystä ja sen lähellä sijainneesta Kiveksen harkkohytistä on kiitettävästi tietoja tarjolla kulkijalle luettavaksi.

Hakasuon myllystä ja sen lähellä sijainneesta Kiveksen harkkohytistä on kiitettävästi tietoja tarjolla kulkijalle luettavaksi.

Myllypirtti. Rakennuksen päädyssä on vanhoja sanoja, jotka on selitetty päätyyn kiinnitetyssä opastaulussa.

Myllypirtti. Rakennuksen päädyssä on vanhoja sanoja, jotka on selitetty päätyyn kiinnitetyssä opastaulussa.

Paltamon neljän kilometrin suora.

Paltamon neljän kilometrin suora.

Taajamajuna.

Taajamajuna.

Malmijunan etupää...

Malmijunan etupää…

... ja lähes kilometrin päässä tulevat viimeiset vaunut.

… ja lähes kilometrin päässä tulevat viimeiset vaunut.

Maantie- ja rautatiesilta Kiehimänjoen yli Paltamossa. Kevyelle liikenteelle ei ole raaskittu jättää järin leveää kaistaa.

Maantie- ja rautatiesilta Kiehimänjoen yli Paltamossa. Kevyelle liikenteelle ei ole raaskittu jättää järin leveää kaistaa.

Leirini vanhan louhoksen vieressä.

Leirini vanhan louhoksen vieressä.