Se on täytetty

Marraskuun kolmantena päivänä vuonna 2019 käyn 13 kilometrin pituiseksi venähtävällä iltapäiväkävelyllä Hietasaaressa. Sen myötä saavutan tälle vuodelle asettamani kävelytavoitteen, kolmetuhatta (3000) kilometriä. Tämän artikkelin kuvat ovat kyseiseltä kävelyltä.

Jo huhtikuussa alkoi näyttää siltä, että tavoite on alimitoitettu. Erittäinkin tämä vahvistui puolimatkassa eli 1500 kilometrin kohdalla. Tuolloin, toukokuun lopussa, olin tavoitteeseeni nähden kuukauden etuajassa. Eikä loppumatka ollut sen kummempaa – kilometrejä kertyi suhteellisen tasaiseen tahtiin ilman erityistä ponnistelua. Näin siitäkin huolimatta, että kesällä liikuin kävelyn lisäksi myös pyörien päällä eli polkupyörällä ja kickbikellä. Ja autolla, mutta sitä en kerro.

Tai kerron sittenkin.

Tämä saattaa tuntua yllättävältä, mutta kesällä liikun autolla huomattavasti enemmän kuin talvella. Ilmiö selittyy yhtäältä sillä, että kesällä minulla on usein sellaista kuljetustarvetta, mikä on helpoin hoitaa autolla, ja toisaalta sillä, että talviautoilu on niin perin juurin inhottavaa, että pyrin sitä tietoisesti välttämään.

Kesäajan kuljetustarpeet muodostuvat mm. kalastusvälineistä, joihin menneenä kesänä kuului myös isohkona käärönä kuljetettava kumiveneeni sekä palstaviljelyharrastukseen liittyvät puutarhatyövälineet ja kasteluvesikanisterit. Kyllähän kaikki nuo olisivat pyörälläkin kuljetettavissa – omistanhan peräkärryn, johon niin kumivenekäärö kuin vesikanisteritkin mahtuisivat vallan hyvin. Se vain on niin turkasen helppoa ottaa pihasta käyttöön se auto.

Talviautoiluun taas liittyy koko joukko inhottavia asioita. Ensin pitää lapioida lumet parkkiruudusta, sitten kääriä puolipeite auton päältä pois (ja ehkä lapioida lumet uudestaan, jos niitä on peitteen poistamisen yhteydessä valunut maahan suurempi määrä), irrottaa lämmityskaapeli sähkötolpasta, ja sitten se kaikkein iljettävin vaihe: istua jääkylmälle istuimelle ja lähteä ajamaan. Sähkölämmitteinen istuin toki lämpiää nopeasti ja pienen auton sisätila samoin, mutta kyllä paljon lämpimämmältä tuntuu kävellä linja-autopysäkille, nousta lämpimään linja-autoon, istua siellä kaikessa rauhassa poistumispysäkille asti, ja sitten taas tallustella pysäkiltä määränpäähän.

Mutta kävelystähän nyt piti puhua.

Suurin osa tämänvuotisesta kävelystä on kertynyt ihan normaalista arkiliikkumisesta. Useimpina työpäivinä menen aamulla töihin linja-autolla ja päiväni päätettyäni kävelen kotiin. Matkan pituus on kuusi kilometriä, ja kun siihen lisätään aamulliset kauppa- ja pysäkkimatkat, työpäivän aikana tapahtuva kävely ja mahdolliset illan aikaiset kävelyaktiviteetit, on koossa helposti 8-12 kilometriä.

Sitten vielä retket ja muut pitkät kävelyt. Maratonkävelyiden suhteen vuosi on ollut huomattavasti edellisiä rauhallisempi – vain kaksi yli neljänkympin menevää suoritusta: Maratonkävelijän paluu huhtikuussa ja äärimmäinen maratonkävely, 73 kilometrin pituinen tempaus otsikolla Seitsemänkympin kesätallustelu heinäkuussa. Näiden lisäksi tein muutaman lyhyemmän kävelyretken, joiden pituudet alkoivat kakkosella tai kolmosella.

Tuo Seitsemänkympin kesätallustelu tosiaan jäi tällä erää viimeiseksi maratonkävelyksi. Sen jälkeen on tuntunut siltä, että maratonkävely, tai ultrakävely, jos sellaista nimitystä halutaan käyttää, on riittävän suurelta osin nähty. Toki haastetta voisi vaikeuttaa muilla keinoin kuin matkaa pidentämällä, mutta en ole varma, löydänkö siihen tarvittavaa motivaatiota. Kyllä 55-vuotias voi harrastaa myös jotain ikäiselleen soveliasta ulkoilua.

Vuoden paras kävelykuukausi kilometreinä mitaten on tähän mennessä ollut tammikuu, 340 km. Hyvänä kakkosena maaliskuu 338 kilometrillä. Heikoin kuukausi puolestaan oli syyskuu 252 kilometrillä. Nämä lukemat eivät ole kalenterikuukauden lukemia, vaan kunkin kuukauden viimeisenä päivänä laskettuja kolmenkymmenen viimeisen päivän kilometrejä. Siten luvut ovat keskenään vertailukelpoisia.

Se kolmetuhatta kilometriä tosiaan on nyt täynnä. Saavutin tavoitteeni lähes kaksi kuukautta etuajassa. Jos tästä nyt jatkan samaan tahtiin jäljellä olevat kuukaudet, pääsen vuoden lopussa 3600 kilometriin, mikä olisi uusi kalenterivuosiennätykseni. Itse asiassa uusi kalenterivuosiennätys on varmasti tulossa, sillä tähän mennessä paras vuoteni, 2017, päättyi 3192 kilometriin.

Minultahan on toki kyselty, mikä on ensi vuoden tavoitteeni. Onko se 4000 kilometriä vai jotain muuta? Enpä tiedä. Lasini alkaa olla varsin täynnä kävelyyn liittyvien haasteiden suhteen. Pidän todennäköisenä, että jatkan kävelyharrastustani myös ensi vuonna, mutta ilman sen kummempia tavoitteita. Mielessä on kuitenkin niin paljon muita mukavia puuhia, että saan vapaa-aikani varmasti täyteen niidenkin avulla.

Näillä mennään.

Otsikkokuvassa iltapäiväkävelyn välitankkaus Nallikarin kylpylähotellin kahvilassa.