OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuretki jättiläisten maassa – sunnuntai

Yö on ollut kylmä. Aamulla maa on varjoisissa paikoissa vielä kuurassa. Aurinko kuitenkin lämmittää nopeasti ja teltassa alkaa tareta. Tänään minulla on siis vain lyhyt, noin viiden kilometrin matka Olhavaan linja-autopysäkille, ja aikaa tuohon matkaan enemmän kuin riittävästi. Siksi teen aamutoimet vielä tavallistakin verkkaisemmin.

Vettä pitäisi taas saada lisää. Tästä ei nytkään muodostu ongelmaa, sillä parinsadan metrin päässä leiripaikastani on vuolaasti virtaava oja. Siitä täytän taas molemmat pullot. Nämä yhdessä hörppäyspullon sisältämän puolen litran kanssa riittävät varmasti loppumatkalle.

Alkumatkasta ohitan vielä muutamia jättiläisiä. Kun lähestyn niistä viimeistä, rupean jo tähyilemään lounaspaikkaa. Sulajärvien eteläpuolella pistäydyn kivannäköisessä suonreunassa. Lounaspaikaksi tästä ei kuitenkaan ole, koska maasto suon laidalla on märkää. Jatkan vielä vähän matkaa eteenpäin, kunnes huomaan tien oikealla puolella aurinkoisen kalliomuodostelman. Olisiko tuosta lounastauon paikaksi? Menen katsomaan.

Tämähän on peräti erinomainen paikka! Aurinkoinen ja tuulensuojainen, minkä lisäksi kalliot tarjoavat oivallisen istumapaikan, jonka vieressä on sopiva tasanne keittimelle ja käden ulottuvilla kasvaa paljon isoja puolukoita.

Linja-autopysäkille on tästä enää kaksi ja puoli kilometriä. Aikaa minulla on edelleen useita tunteja. Paikka on mainio. Vietän lounastaukoni hyvin pitkän kaavan mukaan. Yleensä lounastaukoni kestävät noin puoli tuntia, jos puuhailen tavanomaiseen, rauhalliseen tahtiini. Nyt hidastan vauhtia vielä tästäkin. Syön, istuskelen, laitan kahvin, tepastelen lähiympäristössä, otan kuvia, haaveilen. Nautin. Tästä muodostuu yksi parhaista lounastauoista ikinä.

Lopulta pakkaudun taas tien päälle. Puolisen kilometriä ennen isolle tielle saapumista ohitan louhoksen. Tämä ei ole täyttynyt vedellä kuten se eilen ohittamani. Olhavan ja Oijärven välinen tie, jota kävelen nelostielle päin, ylittää rautatien. Pian tämän jälkeen asetun vielä kerran maastoon pitämään pienen tauon, jotta en joutuisi viettämään koko odotteluaikaa liikenteen melussa nelostien varressa. Huomaan taukopaikallani kivessä metallitangon, jollaisilla yleensä merkitään monikulmiopisteitä. Kartassa ei kuitenkaan ole sellaista juuri tässä kohtaa, mutta kolmisensataa metriä edempänä olisi kolmiopiste. Saattaa olla, että tämä kivi on tuotu jostain muualta ja metallitanko on siinä sattumalta. Tai sitten tässä on vanha, käytöstä poistettu monikulmiopiste.

Parikymmentä minuuttia ennen onnikan saapumista lähden viimeisen kerran kävelemään. Bussimatka tapahtuu Orajärven Bussit -nimisen yhtiön autolla, joka on vanha, Ruotsista uitettu, hieman nuhjaantunut sisältä, mutta silti siisti ja asiallinen kulkupeli. Täysin käypä tällaiseen vakiovuoroon. Jään kyydistä tuttuun tapaan Merikoskenkadun pysäkillä, jonne auto saapuu täsmälleen aikataulun mukaisesti. Tästä kävelen vielä viimeiset sadat metrit kotiin, ja sitten on tämäkin retki tehty.

Tuulipuistot herättävät voimakkaita tunteita. Tuulivoiman puolustajat, joihin itsekin lukeudun, vetoavat tämän energiantuotantomuodon saasteettomuuteen. Yhdessä vesivoiman muodossa toteutetun säätövoiman kanssa tuulivoima on käyttökelpoinen, uusiutuva energianlähde. Vastustajien argumenteissa mainitaan mm. epätasainen energiantuotto, melu, välkkyminen, haitat linnuille sekä maiseman pilaantuminen.

Tuulivoiman suurin heikkous on, että sitä on saatavilla vain silloin, kun tuulee. Ja voimakkaat tuulet eivät mene yksiin sähköntarpeen kanssa: esimerkiksi kovilla pakkasilla, kun sähköä kuluu lämmitykseen paljon, ei yleensä tuule (tosin korkeammalla, missä tuulivoimalan siivet ovat, tuulee usein myös kovalla pakkasella). Tämän vuoksi tarvitaan säätövoimaa, eli tuulella tuotettu energia pitää saada jonnekin varastoon. Tähän ei liene toistaiseksi parempaa ratkaisua kuin vesivoima, johon toki siihenkin liittyy omat ongelmansa – aivan kuin mihin tahansa energiantuotantotapaan.

Tuulimyllyistä lähtee ääntä. Aivan lähellä myllyä – tai kauempanakin, jos ympäristö muuten on hiljainen – ääni voi olla häiritsevä. Siipien pyörimisnopeuden mukaan toistuva jaksollinen ääni voi alkaa nyppiä, jos sitä joutuu jatkuvasti kuuntelemaan. Samoin myllyn vaiheistosta ja muista komponenteista lähtevät mekaaniset äänet, jotka ovat luonnolle vieraita. Minä vietin retkeni ensimmäisen yön kolmenkymmenen ja toisen yön kahdensadan metrin päässä lähimmästä voimalasta. Jälkimmäisenä yönä tuon matkan päässä oli kaksikin myllyä. Kilometrin päässä olevalta nelostieltä kantautui liikenteen melua, joka oli koko ajan voimakkaampaa ja häiritsevämpää kuin tuulimyllyistä lähtenyt ääni. Ensimmäisenä yönä, kun olin käytännöllisesti katsoen tuulimyllyn siipien alla, ei havaitsemani ääni ollut sen voimakkaampi kuin aaltojen pauhu meren rannalla. Siipien viuhinan rytmi sen sijaan rupesi jo muutamassa tunnissa ärsyttämään. On kuitenkin huomattava, että ei kukaan normaalisti oleskele tuntitolkulla tuulimyllyn juuressa.

Aurinkoisella säällä tuulimyllyn pyörivät siivet heittävät ympäristöön varjon, joka on kieltämättä kiusallinen, jos se välkkyy koko ajan. Tämä haitta esiintyy kuitenkin vain suhteellisen lähellä myllyjä, joten jos myllyt rakennetaan tarpeeksi kauas asutuksesta, ei tästä pitäisi olla harmia. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole joka paikassa tehty.

Linnuille aiheutuvasta haitasta en osaa paljoa sanoa, kun en tunne asiaa. Pyörivät siivet ovat linnuille odottamaton este, joten törmäysvaara lienee todellinen ainakin pimeässä ja hämärässä. Päivänvalossa ainakin ne kaksi joutsenta, jotka tällä retkellä näin tuulimyllyä läheltä ohittamassa ja kiertämässä, osasivat väistää siivet.

Maiseman pilaantuminen on pitkälti makuasia. Tuulimyllyt ovat toki vierasesineitä luonnossa, mutta sitä ovat myös mm. sähkölinjat, tv- ja kännykkämastot sekä taivaalla risteilevät lentokoneiden pakokaasujen tiivistymisjuovat. Maisemalle aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää keskittämällä tuulimyllyt tällaisiin tuulipuistoihin. Malttia on toki siinäkin asiassa noudatettava, jotta aivan mitä tahansa alueita ei valjasteta energiantuotantoon. Maaston virkistyskäyttöä tuulimyllyt eivät estä. Sen tämä retki osoitti hyvin.

Sunnuntain reitti (4,7 km) edellisten jatkona.

Sunnuntain reitti (4,7 km) edellisten jatkona.

Pakkasyön jälkeen maanpinta on varjoisissa paikoissa kuurassa.

Pakkasyön jälkeen maanpinta on varjoisissa paikoissa kuurassa.

Auringon ohentama jättiläinen.

Auringon ohentama jättiläinen.

Avosuo on kaunis, vaikka olisi pienikin.

Avosuo on kaunis, vaikka olisi pienikin.

Hieno kivi.

Hieno kivi.

Täydellisyyttä hipova lounastaukopaikka.

Täydellisyyttä hipova lounastaukopaikka.

Lounaspaikallani oli muutakin arvokkaasti harmaantunutta kuin minä.

Lounaspaikallani oli muutakin arvokkaasti harmaantunutta kuin minä.

Yksityiskohta harmaantuneesta kannosta.

Yksityiskohta harmaantuneesta kannosta.

Vielä yksi.

Vielä yksi.

Syksyn värejä.

Syksyn värejä.

Lounastaukoselfie. Retken lähestyvä päättyminen vetää mielen vakavaksi.

Lounastaukoselfie. Retken lähestyvä päättyminen vetää mielen vakavaksi.

Metallitanko kivessä.

Metallitanko kivessä.

Viimeinen silmäys jättiläisiin.

Viimeinen silmäys jättiläisiin.

FacebookTwitter