Aihearkisto: Sotkamo

Tervan tie polkupyörällä – kuudes päivä

Aamulla sataa. Sääennusteen mukaan sade hellittää päivän aikana, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa, että jatkuva sade muuttuu ajoittaiseksi. Ja ajoittainen sade puolestaan tarkoittaa, että välillä sataa oikeasti ja välillä tihuuttaa. Ja kuten on tullut jo todettua, tihku on sadetta sekin, ja itse asiassa sellainen kastelee tehokkaammin kuin rehellinen sade.

Oikea, rehellinen sade on sellaista, jossa vesipisarat putoavat ylhäältä alas. Ne kastelevat kaiken, mikä osuu niiden tielle, ja jättävät kuivaksi kaiken, mikä on suojattu ylhäältäpäin. Tihku puolestaan muodostuu pienenpienistä vesipisaroista, jotka tuntuvat leijailevan ilmassa joka suuntaan. Ne kastelevat ihan kaiken, osan ylhäältäpäin, osan sivuilta ja osan jopa alhaaltapäin. Laitan siis ensimmäistä kertaa tällä retkellä täyden sadevarustuksen päälle: kumisaappaat, sadetakin ja sadehousut. Viimeksimainitut saavat minut tuntemaan itseni nuoreksi: kun tällaiset laitettiin lapsena jalkaan, niitä kutsuttiin kurahousuiksi.

Mukanani oleva sadeasu on sellainen ihan Oikea Sadeasu: Rukka -merkkinen, taatusti vedenpitävä molempiin suuntiin. Housuissa on vyötäröllä kuminauha, joka oli alun perin niin löysä, että jouduin lyhentämään sitä. Silti housut ovat edelleen liian väljät, vaikka vyötäröni ei olekaan enää nuoruuden mitoissa. Pienenkin kyykkimisen seurauksena housut valahtavat takaa alemmas ja sitten perse kastuu. Onneksi huomasin tämän jo Kajaania edeltävän yöpymiseni yhteydessä, kun leiriä purkaessani pukeuduin sadeasuun. Ostin Kajaanista henkselit, ja näin tämä ongelma on miellyttävällä tavalla ratkaistu. Henkselini ovat tummansiniset kuten housutkin. Tyylekkyys on säilytettävä myös märissä oloissa.

Sateen suhteen pelin henki tulee selväksi jo aamun aikana, joten en jää turhaan odottelemaan ilman kirkastumista. Pakkaan tavarat ja lähden polkemaan.

Tihkusateen lisäksi totaalikastumisen varmistavat ohiajavat autot. Niiden renkaat nostavat sellaisen sumupilven, että saan kevyen vesipesun joka ohituksen jälkeen. Erityisesti silloin, kun ohittaja menee turhan läheltä, mikä onnneksi tapahtuu hyvin harvoin. Suurin osa autoilijoista ymmärtää ohittaa pyöräilijän kaukaa – hienoimpia ovat ohitukset, joissa ohittaja kiertää kokonaan vastaantulevien kaistan kautta. Kiitos keskiviivan kohdalla olevan tärinäraidan pystyn päättelemään jokaisen ohittajan ajolinjan äänen perusteella: tärinäraitaan osuessaan auton renkaat päästävät terävän trrrt -äänen. Yksi ääni tarkoittaa, että auto on puoliksi toisella kaistalla, ja jos ääniä kuuluu kaksi, tiedän, että ohittaja kiertää todella kaukaa. Siivottoman kova ääni nykyautojen renkaista kyllä lähtee. Erityisesti henkilöautojen. Raskaan kaluston renkaat eivät kuulosta ollenkaan niin pahalta.

Samaan suuntaan menevät autot eivät ole pyöräretkeilijän pahin uhka tien päällä. Ylivoimaisesti pelottavimmat tilanteet syntyvät, kun vastaantulija lähtee ohittamaan toista vastaantulijaa. Jos ollaan satasen alueella, ajaa ohitettava todennäköisesti noin 110 km/h nopeutta. Silloin ohittajan nopeus voi olla 130-140 km/h. Kun pyöräilijän nopeus on noin 20 km/h, on nopeusero kohtaushetkellä pahimmillaan 160 km/h ja välimatkaa on pienimmillään noin kaksi metriä. Useimmat tällaisen tilanteen aiheuttavat autot näkyvät olevan merkiltään joko Audeja tai Volvoja. Bemarikuskien huono maine tuntuu tämän havainnon valossa liioittelulta.

Löydän tienvarresta jälleen uusia kukkia: isossa kissankelloryppäässä on satoja kelloja. Muuten matka etenee ripeästi, ilman isompia pysähdyksiä, mikä on suurelta osin kolean, tuulisen ja sateisen sään ansiota. Tuuli, joka puhaltaa enimmäkseen sivulta, on kova ja kylmä, joten lyhyenkin pysähdyksen aikana tulee vilu, ellen ole asettunut tuulensuojaiseen paikkaan.

Sadeasuni toimii odotetusti. Sadevesi pysyy ulkopuolella, mutta hikoilen alla olevat kerrokset märiksi, joten ne eivät tauoilla lämmitä yhtään. Tämä on tietoinen valinta. Jos pitäisin hengittävää sadeasua, tulisi siitä vesi jossain vaiheessa kuitenkin läpi. Eikä niin hengittävää asua ole, että hikoilemiseni tuottama kosteus menisi kunnolla sen läpi – ainakaan, jos kankaan ulkopuoli on sateen vuoksi märkä.

Jalkineiden osalta asiaa on kuitenkin mietittävä vielä. Minulla on sadepyöräilykenkinä halvat, lyhytvartiset kumisaappaat, joilla käveleminen on ikävää, mutta pyöräillessä niiden huonosta istuvuudesta leveässä jalassani ei ole haittaa. Mutta kylmät ne ovat. Saappaita sovittaessani en muistanut, kuinka nopeasti jalkaterille tulee pyöräillessä kylmä, kun ne eivät saa varsinaisesti ollenkaan liikuntaa. En varautunut pitämään villasukkia – ehkä olisi pitänyt ostaa numeroa suuremmat saappaat. Jalkani siis jäätyvät matkan aikana oikein kunnolla. Nuo saappaat maksoivat Halpa-Hallissa vain 15 euroa, joten taloudellinen vahinko vääränkokoisesta ostoksesta on mitätön. Tällaisenaankin nämä kyllä kelpaavat vaikka mökkikumppareiksi, joten eivät ne ihan hukkahankinta olleet.

Tauot tosiaan menevät tänään lyhyen kaavan mukaan. Mitään erityisiä tutustumiskohteita ei reitilläni ole ennen Tervasalmen siltaa, joka on museosilta. Se on museosilta ja edustaa 1930-luvun sillanrakennustekniikkaa. Silta on ikäistensä joukossa sikäli erikoinen, että se on betonisilta toisin kuin useimmat tuon aikakauden sillat Kainuussa.

En jää tutkimaan siltaa pitemmäksi aikaa. Sillan molemmin puolin olisi portaat alas, ja sieltä siltaa voisi katsella alhaaltapäin, mutta tässä säässä en halua mennä jyrkille, sateen liukastamille portaille, jotka päättyvät suoraan veteen.

Apajantien risteyksestä löydän sen verran tuulensuojaa, että pidän välipalatauon. Kuhmoon ei ole enää kahtakymmentä kilometriäkään. Kun jatkan matkaa, huomaan tuulen puhaltavan selkäni takaa. Myötätuuli, loiva alamäki ja määränpään läheisyys siivittävät minut kerrassaan hurjaan vauhtiin. Tässä voisi rullata vapaalla, mutta tuottaakseni edes vähän lämpöä palelevaan kehooni poljen isolla vaihteella ja ajonopeuteni kohoaa 25 ja 32 km/h välille.

Vauhdikasta menoa jatkuu viitisen kilometriä, kunnes tie kääntyy taas niin, että myötätuuli muuttuu enempi sivusta puhaltavaksi. Jämäksen kohdalla Kuhmon läheisyys näkyy jo: pääsen siirtymään kevyen liikenteen väylälle. Nurmeksentien risteyksen jälkeen huomaan olevani Tervan tien ohella toisellakin matkailutiellä: Via Karelia menee tästä.

Saavun Kuhmon keskustaan kylmissäni. Mietin, että nyt jos kohdalle osuu Kotipizza, menen kyllä sinne syömään ja lämmittelemään. Sitten huomaan S-Marketin, joka on vielä puoli tuntia auki. Menenkin kauppaan ensin. Minulla on jo hankittuna minipullo punaviiniä perillepääsyn juhlistamiseksi – se piti ostaa etukäteen, sillä tänään on sunnuntai – mutta täydennän herkkuvalikoimaa vielä mutakakuilla (kaksi pientä pyöreää kakkua) ja irtokarkeilla. Lämpenen kaupassa sen verran, että hylkään ajatuksen pizzasta. Kyllä minä nyt pyöräilen perille samoilla jaloilla!

Ostokset tehtyäni pohdin, että nyt pitäisi ottaa perillepääsyselfie. Olisi ollut fiksua miettiä kuvanottopaikka etukäteen, mutta se jäi tekemättä. Tyydyn ensimmäiseen vähällä etsimisellä löytyvään, Kuhmossa sijaitsevaksi tunnistettavaan paikkaan: Kuhmo-talon edustaan. Ei nyt mikään häävi nävös, mutta ei tällä naamalla tarvitse sen kummempaa taustaa kuvalle löytääkään. Ainakaan juuri nyt.

Lärviön otettuani tuuppaan sen someen ja lähden etsimään leiripaikkaa. Tähän olen muistanut varautua. Olen tutkinut karttaa ja havainnut, että Kalevalan kaupunginosassa, joka on keskustasta noin kolmen kilometrin päässä, on leirintäalueeksi merkitty paikka. Leirintäalueoppaasta sitä ei kuitenkaan löydy.

Keskustan ja Kalevalan välillä näen kaatuneita puita. Ne ovat kaatuneet ihan vasta, sillä puut on raivattu vasta niiltä osin kuin ne ovat olleet tien päällä. Nämä ovat mitä ilmeisimmin eilisen ukkosmyrskyn aikana kaatuneita puita. Olen tyytyväinen, että pääsin perille vasta tänään. Kaatuneet puut muistuttavat, että ukonilman lähestyessä on viisainta hakeutua suojaan eikä vasiten kuljeskella ulkona.

Kalevalassa tosiaan on vanha leirintäalue. Portilla on ”moottoriajoneuvolla ajo kielletty” -liikennemerkki ja tien sivussa on pari puomia. Tulkitsen näistä, että alueelle meno ei ole varsinaisesti kielletty, vaikka ei tämä alue aukikaan ole. Näen alueella muutaman ulkoilijan, joista yhtä jututan. Saan tietää, että alue on kaupungin maalla, eikä siellä ole muutamaan vuoteen ollut toimintaa. Arvelen, että voin kyllä leiriytyä tänne yhdeksi yöksi ihan jokamiehenoikeuden puitteissa.

Pystytän teltan. Pakkasin sen aamulla sateessa, joten se oli ja on edelleen hyvin märkä. Ulkopuolinen kosteus ei haittaa mitään, mutta sisällä herrasväen puolella täytyy lattia ensin kuivata. Vasta sen jälkeen voin ruveta viemään tavaroita sinne.

Makuualustani, jota olen kuljettanut alustan mukana tulleessa suojapussissa, on hieman kastunut. Tätä se tihkusade tekee, vesi etsiytyy kaikkialle. Täytynee jatkossa pakata myös makuualusta kuivapussiin. Ne ovat kyllä yksi maailmanhistorian parhaista keksinnöistä. Kevyitä, kestäviä ja pitävät sisällön varmasti kuivana. On harmillista, että niin usein tuotteen – lähinnä makuupussin tai -alustan – mukana tuleva pussi on liian naftisti mitoitettu, eikä suojaa sisältöä kunnolla sateelta.

Kun saan tavarat mieleiseeni järjestykseen, ripustan kosteiksi hikoillut vaatteet naruille kuivumaan, pukeudun – ensimmäistä kertaa tällä retkellä – merinovillakerrastoon ja sytytän keittimen. Käytän sitä herrasväen puolella, jotta saan paikat kuiviksi ja ilman lämpimäksi. Vähitellen alan itsekin lämmetä.

En käy vielä käsiksi herkkuihin, vaan syön ensin päivällisen. Tämänpäiväiseksi ajomatkaksi tuli 65 kilometriä, mikä on hyvin kohtuullinen matka. Aikaa olisi ollut pitempäänkin matkaan. Nämä tässä kertomani matkat ovat pyörän ajotietokoneen mittaamia. Tämänpäiväisellä taipaleella oli yhdessä kohtaa tiellä 1000 metrin pituinen mittarata, joka oli merkitty kyltein tien sivuun. Tarkistin matkamittarin lukeman tuolla matkalla, ja se näytti 1,01 kilometriä. Mittarivirhettä on siis vain prosentin verran. Tuonkin virheen voisin säätää pois, sillä mittarin asetuksissa kalibrointi tapahtuu syöttämällä renkaan ympärysmitta sentteinä. Siitä kun otan prosentin pois, niin mittari näyttää täsmälleen oikein.

Tervan tie on nyt ajettu päästä päähän ja huomenna palaan kotiin. Kokonaisajomatkaksi tuli 362,9 kilometriä, eli matkan alussa esittämäni arvio kokonaismatkasta toteutui hyvin tarkasti. Huomenna minulla on vielä monta tuntia aikaa tutustua Kuhmoon. Mitä tein ja näin, siitä kerron seuraavassa postauksessani. Vasta sen jälkeen on Tervan tie taputeltu loppuun.

Kuudennen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 65 km).

Kuudennen päivän reitti (päivän kokonaisajomatka 65 km).

Pyörä lähtövalmiina viimeisen päivän taipaleelle.

Pyörä lähtövalmiina viimeisen päivän taipaleelle.

Siistittyä metsää. Tummat laikut ovat risukasoja. Odottanevat siellä poisvientiä. Tällaisessa metsässä olisi kiva liikkua.

Siistittyä metsää. Tummat laikut ovat risukasoja. Odottanevat siellä poisvientiä. Tällaisessa metsässä olisi kiva liikkua.

Kuudennen ajopäivän kissankellot.

Kuudennen ajopäivän kissankellot.

Tervasalmen museosilta.

Tervasalmen museosilta.

Sillan valmistumisvuosi (1935) kaidepylväässä.

Sillan valmistumisvuosi (1935) kaidepylväässä.

Ymmärrän kyllä, että teiden ja katujen nimeäminen on joskus vaikeaa, kun kaikki hyvät nimet on jo käytetty. En silti haluaisi asua tai omistaa maata Raiskiontien varrella.

Ymmärrän kyllä, että teiden ja katujen nimeäminen on joskus vaikeaa, kun kaikki hyvät nimet on jo käytetty. En silti haluaisi asua tai omistaa maata Raiskiontien varrella.

Perillepääsyselfie.

Perillepääsyselfie.

Edellisen päivän ukkosmyrsky ei mennyt Kuhmosta ohi jälkiä jättämättä.

Edellisen päivän ukkosmyrsky ei mennyt Kuhmosta ohi jälkiä jättämättä.

Viimeisen yön leiri vanhalla leirintäalueella.

Viimeisen yön leiri vanhalla leirintäalueella.

Perillepääsybileiden tarjoilut. Mutakakkuja oli kaksi, mutta joku ahmatti söi toisen ennen kuvan ottamista.

Perillepääsybileiden tarjoilut. Mutakakkuja oli kaksi, mutta joku ahmatti söi toisen ennen kuvan ottamista.