Aihearkisto: Pikkupulkka

Retkeilyvuoden kostea päätösjuhla

Muutama päivä ennen vuodenvaihdetta lähden vielä yhdelle retkelle. Haluan saada vuodelle 2016 kokoon neljäkymmentä telttayötä, ja kaksi vielä puuttuu. Retkessä on jotain samaa kuin noin vuosi sitten tekemässäni #twonights-päätösretkessä – haluan saavuttaa tietyn, määrällisen tavoitteen. Sen kummempia laadullisia tavoitteita tälläkään retkellä ei ole.

Joulun alla, kun rupean suunnittelemaan retkeä, on lumitilanne heikohko, minkä vuoksi suunnittelen tekeväni retken kävelemällä, rinkka selässä. Jouluna lunta tulee lisää ja vielä joulun jälkeenkin oikein kunnolla. Lumihanki kasvaa paksuutta virallisen mittaustiedon mukaan 38 senttiin asti. Sellaisessa lumihangessa ei tee mieli enää kulkea tavalliset kengät jalassa leiripaikkaa etsimässä. Tarvitsen sukset tai lumikengät. Päädyn lumikenkiin.

Varusteiden kuljetustapa mietityttää. Helpointa olisi kuljettaa ne isossa ahkiossa, mutta sellaisen kanssa paikallisliikenteen linja-autossa matkustaminen on vaivalloista. Jospa pakkaisin varusteet rinkkaan ja ottaisin pikkupulkan mukaan. Rinkka selässä ja pulkka käsimatkatavarana sovin helposti onnikan kyytiin. Bussimatkan jälkeen laitan sitten rinkan pulkkaan ja vedän sitä perässäni. Suunnitelma vaikuttaa hyvältä.

Tämän retken ei tarvitse olla kilometreinä mitaten pitkä. Siksi lähden liikkeelle vasta puoli kuuden aikaan illalla. Puoli tuntia myöhemmin olen Kellossa, jään pois linja-autosta, sidon rinkan pulkkaan ja lähden kävelemään. Tämän illan tavoitteena on löytää leiripaikka jostain Palokankaan ja Mäkelänkankaan välisestä maastosta, jonka olen kartan ja ilmakuvien perusteella arvellut tarkoitukseen soveliaaksi mäntykankaaksi.

Sääennusteen mukaan tänään iltapäivällä vallinnut pakkaskeli on yötä kohden lauhtumassa nollaan ja ylikin. Sen lisäksi tulossa on voimistuvaa tuulta ja lumisadetta, joka yön aikana muuttuu ensin räntä- ja sitten vesisateeksi. Tämä ennuste huomioiden valitsen teltalleni paikan, joka on riittävän avoin, jotta tuuli sopii siihen, mutta jossa on puita riittävän lähellä, jotta tuuli ei sovi siihen liian voimakkaana. Erityisesti silloin, kun on odotettavissa kosteaa nollakeliä, on tärkeää saada ilma vaihtumaan teltassa.

Löydän nuoren männikön keskeltä oivallisen paikan leirilleni. Tamppaan teltan kokoisen tontin ja rupean pystyttämään majoitettani. Koska tällä retkellä mukana olevien varusteiden on mahduttava rinkkaan, olen ottanut mukaan pikkutelttani, Tarptent Moment DW:n. Erämaakaksio olisi tällaiselle retkelle aivan liian iso ja painava kuljetettava. Tarptent on erittäin helppo pystytettävä: ensin sujutetaan yksi poikittainen kaari paikalleen, sitten kiinnitetään teltan toinen pääty yhdellä maakiilalla paikalleen, sen jälkeen vedetään teltta suoraksi ja kiinnitetään toinen pääty. Lopuksi kiristetään päädyissä olevien narujen avulla teltta tiukalle. Koska yöllä voi sataa märkää lunta, laitan telttaan myös pitkittäiskaaren, joka lisää majoitteen tukevuutta erityisesti silloin, kun kankaalle tulee tavallista suurempi pystysyyntainen kuorma sateen muodossa. Kovassa tuulessa telttaa voi edelleen tukevoittaa laittamalla sivunarut paikalleen, ja jos sekään ei vielä riitä, voi lisänaruja kiinnittää esimerkiksi kohtiin, joissa pitkittäiskaari kiinnittyy telttaan.

Heittelen tavarat telttaan, täytän lumipussin ja sen jälkeen voinkin vetäytyä sisätiloihin loppuillaksi. Lumipussi on iso kuivapussi, jonka täytän lumella ja sijoitan teltan eteiseen niin, että voin lapioida siitä lunta vesipannuuni pienellä puutarhalapiolla. Lumen sulattaminen tapahtuisi joutuisimmin bensakeittimellä, mutta paino- ja tilarajoituksen vuoksi se ei ole nyt mukana. Käytän kaasukeitintä. Hyvin tällainen lämmin lumi silläkin sulaa. Kovalla pakkasella tilanne olisi toinen.

Nukkumaan ruvetessani heikko lumisade ripisee telttakankaaseen ja satunnaiset tuulenpuuskat ravisuttavat majoitettani. Nukun yön sikeästi ja herään aamulla yhdeksän aikaan jälleen hyvin levänneenä. Edellisellä retkellä ensimmäistä kertaa käytössäni ollut Exped Air Pillow M -retkityyny on todennäköisesti näidenkin hyvien unien takana. Joskus asiat ovat pienestä kiinni.

Sääennuste on toteutunut: aamu on lämmin ja kostea. Erämaakaksiossa kosteus ei haittaisi, koska saisin sisätilan kuivaksi teltan lämmityksen myötä – nyt minulla ei ole sellaista ylellisyyttä. Teltan eteisessä lunta sulattava kaasukeitin lämmittää sisätilaa muutamalla asteella, mutta kaasun palaessa muodostuva vesihöyry kompensoi ainakin osittain tämän lämpenemisen mukanaan tuoman kuivattavan vaikutuksen. Näin ainakin luulen. Joku fyysikko voisi tietysti laskea asian tarkastikin.

Kiireettömien aamutoimien ja leirin purkamisen jälkeen lähden matkaan. Tarkoitukseni on läpsytellä tästä lumikengät jalassa lähimmälle ajopolulle, josta jatkan lumitilanteen mukaan joko lumikengillä tai ilman. Muutaman kymmenen metrin jälkeen pulkka kellahtaa kyljelleen. Suoristan sen ja jatkan matkaa. Parin metrin päässä pulkka on taas nurin. Suoristan sen ja jatkan matkaa. Etenen metrin verran ja pulkka kippaa jälleen kyljelleen. Perkele!

Tässä ei nyt havut auta, joten en ryhdy niitä vaatimaan. Totean, että teoria ja käytäntö lyövät jälleen toisiaan korville – ajatus rinkan kuljettamisesta pulkassa oli hyvä, mutta vain ajatuksena. Käytännössä järjestely ei toimi ollenkaan, koska yhdistelmän painopiste jää niin korkealle, että ei tarvita suurtakaan kallistusta pulkan kaatamiseksi. Tämä olisi kyllä pitänyt jo etukäteen tajuta. Olen jälleen kerran todistanut oikeaksi Juhani Tammisen teesin ”90-prosenttinen keskittyminen tuottaa 50-prosenttisen tuloksen”. Ikävä oppia kaikki.

Minulla ei ole kiveen hakattua reittisuunnitelmaa. Otan seuraaviksi kiintopisteiksi rautatien ylityksen ja E75-tien ylityksen – niiden jälkeen olen risteyksessä, josta voin jatkaa matkaa kolmeen eri suuntaan. Päätän jatkosta sitten siellä. Ajopolku muuttuu metsäautotieksi, jota pitkin on jäljistä päätellen kuljettu lähinnä moottorikelkoilla, traktoreilla ja isoilla autoilla. Tie on aurattu lumilingolla, mutta vain yhdellä pyyhkäisyllä, joten aurattu osuus on kapea. Joudun sen vuoksi olemaan koko ajan varpaillani, jotta huomaisin mahdollisimman aikaisin minua edestä tai takaa lähestyvät ajoneuvot ja ehtisin väistää.

Pari moottorikelkkaa ajaa tietä pitkin nopeutta, joka mielestäni ylittää sopivuuden rajan. Ja jos tarkkoja ollaan, ei moottorikelkalla edes pitäisi ajaa tiellä ollenkaan. Ennen rautatien ylittämistä pysähdyn väljäksi aurattuun risteykseen lounastauolle. Paussin aikana autoja kulkee eri suuntiin ohitseni. Kaksi traktoriakin siitä menee, toinen vetää puukuormalla lastattua perävaunua. Heilautamme kättä, kuten näin maaseudulla kohdattaessa on tapana. Yksi nainen tulee tietä pitkin suksilla ja vaihdamme muutaman sanan säästä, jonka toteamme oivalliseksi tällaisiin harrastuksiin.

Sekä rautatien että E75-tien ylitykset hieman jännittävät. Molemmat tapahtuvat pitkin ylikulkusiltoja, jotka nekin on aurattu kovin säästeliäästi. Jos tässä sattuu auto tulemaan kohdalle, täytyy minun siirtyä sivuun nopeasti, jotta en pakottaisi autoa pysähtymään mäkeen. Tietä peittävässä pehmeässä lumessa liikkeellelähtö vastamäkeen ei välttämättä ole ihan helppoa.

Ylitykset sujuvat ongelmitta, autoja ei osu juuri silloin kohdalle. Kolmen suunnan risteyksessä pidän reittiarpajaiset ja päätän lähteä Kivenkankaantietä etelää kohti. Aikaa minulla on vielä vaikka kuinka paljon, ja kävellessäni yritän muodostaa jonkinlaisen suunnitelman, miten tämän ajan käyttäisin. Olisi hyvä päästä leiriytymään aikaisemmin kuin eilen, mutta ei nyt sentään ihan vielä.

Asioilla on taipumus järjestyä. Kyllä universumi aina sen verran pitää kulkijasta huolta, että reittisuunnitelma muodostuu viimeistään siinä vaiheessa, kun päätökset on viimeistään pakko tehdä. Tai pakko ja pakko. Eihän elämässä pakollista ole kuin syöminen, juominen ja nukkuminen. Takukankaan kohdalla huomaan vasemmalle lähtevällä pistotiellä traktorin jäljet. Tuolla en ole ennen käynytkään. Jospa menisin nyt. Traktorin jäljissä arvelen kiikkerän kuormani pysyvän enimmäkseen pystyssä.

Se lounastauon aikana ohi mennyt puukuorma on ehkä tullut täältä. Pistotien puolivälissä traktorin jäljet kääntyvät oikealle, kohti Kulosuota. Vähäiseksi hiipuneessa päivänvalossa maasto traktoriuran suunnassa näyttää lähinnä läpipääsemättömältä ryteiköltä, mikä sopii minulle oikein hyvin. Tietä pitkin kulkeminen on helppoa, mutta tylsää.

Täältä se puukuorma tosiaan taisi tulla. Maasto on mielenkiintoista kuljettavaa ja ihmettelen, miten sinne on pystytty ajamaan traktorilla – vieläpä peräkärryn kanssa. Traktoriura tekee ryteikössä lenkin ja palaa sitten takaisin omille jäljilleen. Pistotielle palattuani pidän päivällistauon, vaikka vielä onkin vähän aikaista sille.

Metsässä oli kivaa, mutta voisin silti ruveta jo suunnittelemaan ensi yön leiripaikkaa. Tarkistan jälleen sääennusteen – siinä minua kiinnostaa lähinnä huominen, jolle on ennustettu sadetta. Ennusteen mukaan sade alkaa jo yhdentoista maissa lumisateena ja muuttuu sitten iltapäivään mennessä vesisateeksi, joka on ajoittain runsasta. En ole ottanut mukaan sadevaatteita, joten haluan päästä maastosta pois ennen tuota kaikkein kovinta vesisadetta. Sen vuoksi valitsen vuoden viimeiseksi leiripaikakseni Törminkankaan, joka jälleen kartan ja ilmakuvien perusteella vaikuttaa sopivalta siihen tarkoitukseen. Sieltä jää vain noin neljä kilometriä matkaa linja-autopysäkille, jolta pääsen kotiin. Tuon matkan ehtinee vielä kulkea ennen kovinta sadetta.

Törminkankaan keskellä oleva pieni kohouma on tulosuunnastani hankalasti saavutettavissa, sillä suoralla reitillä edessä on niin tiheä metsä – muutaman metrin korkuista mäntyä vieri vieressä – että siitä en välitä yrittää läpi. Kierrän ajopolkuja pitkin kohouman länsipuolelle ja johan löytyy kulkukelpoinen reitti. Löydän ensin välttävän leiripaikan, sitten hyvän. Kun sammutan otsalampun ja annan silmieni hetken aikaa tottua pimeään, näen, että korkein kohta on vielä vähän idempänä. Käyn katsomassa, olisiko siellä vielä parempi leiripaikka. Ei ole. Palaan sille äsken löytämälleni hyvälle paikalle ja ryhdyn valmistelemaan leiriä.

Nyt ei juurikaan tuule. Kun oikein päästää mielikuvituksen laukkaamaan, voi kuvitella pienen tuulenvireen käyvän lounaasta päin. Laitan teltan pääpuolen siihen suuntaan ja avaan päädyn tuuletusräppänän kokonaan. Näin saatan saada edes hiukan ilmanvaihtoa telttaan. Muutoin leiriytyminen menee samalla kaavalla kuin eilen.

Teltassa tarkenee. Ulkolämpötila on pari astetta nollan yläpuolella, joten teltassa sisällä olisi normaalioloissa noin seitsemän astetta. Eteisessä lunta sulattavan kaasukeittimen myötä lämpötila kohoaa lähelle kymmentä astetta. Ei siis mikään varsinainen talvikeli.

Nukkumaan mennessäni tarkistan vielä sääennusteen. Edelleen luvassa on aamupäivällä alkavaa lumisadetta, joka muuttuu muutamassa tunnissa vesisateeksi ja iltapäivällä runsaaksi sellaiseksi. Laitan itselleni herätyksen kahdeksalta, jotta ehdin ajoissa matkaan.

Kun herään, kello on vartin yli kahdeksan. Jahas. En sitten herännyt kännykän herätykseen. En vielä täysin hallitse uuden puhelimeni säätöjä, ja herätysääni on tainnut jäädä liian vaimeaksi. Eipä tästä suurta vahinkoa liene. Ryhdyn aamutoimiin ripeästi ja otan tavoitteeksi päästä liikkeelle viimeistään kymmeneltä.

Torjun kiusauksen vilkuilla kelloa leirin purkamisen aikana – vaikka haluan toimia ripeästi, en kuitenkaan halua stressata itseäni ylettömällä kiirehtimisellä. Asiat on paras tehdä rauhallisesti, huolellisesti ja kerralla oikein. Kokonaisuuden kannalta se on kuitenkin tehokkain tapa.

Kun olen valmis lähtöön, katson kelloa. 10.05. Eihän tämä mennyt huonostikaan! Vielä kerran pystytän kameran retkifilmin päätösotoksen kuvaamiseksi. Otoksen kuvattuani tarkistan vielä, että se onnistui haluamallani tavalla. Näin käy ja matka linja-autopysäkille voi alkaa.

Viisitoista minuuttia lähdön jälkeen alkaa sataa lunta. Ja viisitoista minuuttia siitä sade muuttuu rännäksi ja pian tulee silkkaa vettä. No, tämä ei mennyt aivan ennusteen mukaan. Asemaperällä ylitän rautatien – tällä kertaa tasoristeyksen kautta. Radan ylityksen jälkeen huomaan tien sivussa kilometripylvään. Näitä ei maanteiden varsilla ole ollut enää aikoihin, mutta tätä ei kukaan ole muistanut kerätä pois. Numerot ovat kuluneet jo lähes näkymättömiin, mutta radan puoleinen numero näyttäisi nollalta. Se olisi luonnollista, sillä hieman edempänä tien varressa on kyltti, jossa lukee ”Yleinen tie päättyy”.

Asemaperän nimi on asemaperä siksi, että siellä sijaitsi 1980-luvulle saakka Kellon rautatieasema. Lapsuudestani muistan, että Kellon asematien risteyksessä oli viitta ”KELLO L. VAIHDE”. Kyseessä oli siis laiturivaihde, josta Wikipedia kertoo seuraavasti: ”Laiturivaihde oli miehitetty liikennepaikka, jolla oli henkilö- ja tavaraliikennettä. Liikennepaikka oli epäitsenäinen ja toimi yleensä lähimmän aseman tai pysäkin alaisuudessa.”. En muista ihan varmuudella, missä risteyksessä tuo edellä mainitsemani viitta oli, mutta tarkistettuani asiaa Maanmittauslaitoksen vanhojen painettujen karttojen sivulta lataamastani vuoden 1972 peruskartasta päädyn arvelemaan, että viitta oli risteyksessä, jossa asemalle vievä tie haarautuu Takkurannalle menevältä tieltä.

Kuljen nytkin sen risteyksen kautta, sillä määränpääni on linja-autopysäkki, joka sijaitsee paikassa, josta Takkurannantie ennen haarautui silloiselta nelostieltä eli nykyiseltä maantieltä 847. Ennen pysäkille menoa pysähdyn alikulun tarjoamaan sateensuojaan järjestämään tavarani linja-automatkan edellyttämään järjestykseen. Nostan rinkan selkään ja pulkan kainaloon ja kävelen pysäkille.

Ajoitukseni on melko onnistunut. En aivan ehtinyt 11.17 menevään linja-autoon, mutta seuraava tulee jo puolelta. Noin kymmenen minuutin odotus on kohtuullinen, vaikka juuri silloin vesisade onkin runsaimmillaan. Pääsenhän pian sisälle kuivaan ja lämpimään linja-autoon.

Näin on retkeilyvuosi 2016 osaltani paketissa. Vuoden saldoksi tulee 725 retkikilometriä, 57 retkipäivää ja 40 telttayötä. Blogikirjoituksia on tältä vuodelta yhteensä 68 kappaletta (jotka kaikki toki eivät ole retkikertomuksia) ja videoita olen julkaissut 32 kappaletta.

Ensi vuosi jatkunee pitkälti samoissa merkeissä. Suunnitelmia on jo pitkälle kesään asti ja ne sisältävät mm. viikon pituisen talvivaelluksen ja kahden viikon pituisen kesävaelluksen sekä koko joukon lyhyempiä retkiä, joilla valmistaudun näihin pitempiin koitoksiin.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoilleni ja tervetuloa mukaan retkilleni taas ensi vuonna!

Retken reitti: keskiviikko (2,3 km) sinisellä, torstai (10,9 km) violetilla ja perjantai (3,7 km) punaisella.

Retken reitti: keskiviikko (2,3 km) sinisellä, torstai (10,9 km) violetilla ja perjantai (3,7 km) punaisella.

Alkumatkan kelkkaura. Tällaisella alustalla pulkka pysyy hyvin pystyssä.

Alkumatkan kelkkaura. Tällaisella alustalla pulkka pysyy hyvin pystyssä.

Ensimmäinen leiri.

Ensimmäinen leiri.

Tarptent Moment DW on pieni, mutta yhdelle riittävä kevytmajoite (teltta poikittaiskaaren ja kahden kiilan kanssa painaa noin 1,1 kg).

Tarptent Moment DW on pieni, mutta yhdelle riittävä kevytmajoite (teltta poikittaiskaaren ja kahden kiilan kanssa painaa noin 1,1 kg).

Nurinhan se menee, eikä oikene itsestään, koska painopiste on aivan liian korkealla.

Nurinhan se menee, eikä oikene itsestään, koska painopiste on aivan liian korkealla.

Lounastauko risteyksessä.

Lounastauko risteyksessä.

Auraamaton, ajoneuvojen polkema lumipeite tiellä ei ole kaikken mukavin kävelyalusta, mutta ei tässä lumikenkiäkään tarvita. Sukset olisivat paras valinta.

Auraamaton, ajoneuvojen polkema lumipeite tiellä ei ole kaikken mukavin kävelyalusta, mutta ei tässä lumikenkiäkään tarvita. Sukset olisivat paras valinta.

Lumensulatusta. Talvikaasu on näissä lämpötiloissa tarpeeton, tavallisella kolmen vuodenajan polttoaineella olisi pärjännyt aivan mainiosti.

Lumensulatusta. Talvikaasu on näissä lämpötiloissa tarpeeton, tavallisella kolmen vuodenajan polttoaineella olisi pärjännyt aivan mainiosti.

Varusteet pakattuna vuoden viimeisestä leiristä poistumista varten.

Varusteet pakattuna vuoden viimeisestä leiristä poistumista varten.

Kalimeenojan silta Kivenkankaantiellä on niin huonokuntoinen, että sille ei ole moottoriajoneuvoilla asiaa. Kulkijoiden hämäämiseksi toisessa suunnassa on liikennemerkki, jossa ilmoitetaan painorajoitus 1 tonni sillalla, mutta ei kielletä kulkua muutoin miltään ajoneuvoilta.

Kalimeenojan silta Kivenkankaantiellä on niin huonokuntoinen, että sille ei ole moottoriajoneuvoilla asiaa. Kulkijoiden hämäämiseksi toisessa suunnassa on liikennemerkki, jossa ilmoitetaan painorajoitus 1 tonni sillalla, mutta ei kielletä kulkua muutoin miltään ajoneuvoilta.

Vanha kilometripylväs yleisen tien päättymiskohdassa.

Vanha kilometripylväs yleisen tien päättymiskohdassa.

Varusteiden järjestäminen linja-automatkan vaatimaan muotoon tapahtuu mukavasti alikulun tarjoamassa sateensuojassa.

Varusteiden järjestäminen linja-automatkan vaatimaan muotoon tapahtuu mukavasti alikulun tarjoamassa sateensuojassa.