Lauantai on retken videointipäivä. Tarkoitukseni on tehdä tästä retkestä video, jossa näytän, millaista maastoa Rokualla on – en yritäkään tehdä varsinaista ”retkivideota”, joka kertoisi kronologisessa järjestyksessä, mitä retkellä on tapahtunut. Sellaisesta tuskin tulisi kovin kiinnostavaa, koska liukastumisia lukuunottamatta tähän retkeen ei sisältyne mitään erityisen dramaattisia tai muuten kiinnostavia hetkiä. Tehdään nyt tällä kertaa matkailumainos.
Aloitan videon kuvaamisen otoksella leiripaikastani. En ole etukäteen miettinyt kunnolla sen sisältöä, ja sen huomaa: en ole ensimmäiseen otokseen tyytyväinen, enkä toiseen enkä vielä muutamaan seuraavaankaan. Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Lopulta saan kuitenkin kelvollisen pätkän purkkiin. Tässä sitä aikaa kuluu. Otoksen lopullinen pituus lienee parinkymmenen sekunnin paikkeilla, mutta sen kuvaamiseen meni parikymmentä minuuttia. Tää on niin tätä.
Tällä retkellä mukana on taas uusia varusteita. Rinkan olen vaihtanut astetta järeämpään, koska edellisillä retkillä käyttämäni Deuter ACT Lite 50 + 10 tuntui hieman liian hennolta niillä painoilla, joita joudun kantamaan. ACT Lite 50 + 10 on mielestäni hyvä rinkka niin kauan kuin kokonaispaino pysyy alle 15 kilossa. Tällä retkellä lähtöpaino on noin 16 kiloa ja taannoisella Lapin-vaelluksellani kantamus painoi alkumatkasta noin 18 kiloa. Tilavuudeltaan 60-litrainen rinkka on käyttööni sopiva ja nyt käytössä on Deuter Aircontact 50 + 10. Tämän retken perusteella olen tehnyt hyvän valinnan. Erityisesti rinkan selkämys on hyvin toteutettu: ilma pääsee hyvin kiertämään selän ja rinkan välissä, mikä vähentää hikoilua huomattavasti.
Toinen uusi varuste liittyy retkisähköön: Tespack Indie -aurinkopaneelipaketti 12.000 mAh virtapankilla. Pakettiin kuuluu tehokas, 7 watin aurinkopaneeli sijoitettuna kankaiseen taskuun, jossa on useita kiinnityslenkkejä ja jonka mukana tulee runsaasti kiinnitystarvikkeita. Niiden avulla paneelin saa ripustettua vaikka mihin. Minä kiinnitän sen rinkkani katolle, jossa paneeli saa parhaiten esteetöntä auringonpaistetta. Taskussa on oma osastonsa virtapankille, jonka mukana puolestaan tulee kokoelma kaapeleita ja liittimiä. Tästä virtapankista saa ulos tavallista USB-sähköä joko 1 tai 2 ampeerin liitännöistä. Lisäksi sähköä saa ulos 9 tai 12 voltin jännitteellä. Näin tässä virtapankissa riittää potkua hyvin monenlaisten laitteiden lataamiseen. Tämä kokonaisuus painaa ilman kaapeleita ja kiinnityshihnoja 765 grammaa.
Kolmas uusi asia on kamera, jonka jo eilisestä kertovassa postauksessani mainitsin. Sen ominaisuuksien ja toimintojen opettelu vie aikaa ja mieleisen lopputuloksen aikaansaaminen vaatii monesti useita yrityksiä. Pikkuhiljaa alan päästä senkin kanssa juonesta kiinni.
Kävelen ensin kylpylähotelliin, jonka kahvilasta käyn ostamassa jäätelön ja kahvin. Tällä ostoksella katson ansainneeni oikeuden ottaa hotellin wc:stä vesipulloni täyteen kylmää vettä. Mukana on toki puhdistusvälineistö, joten pystyisin hyödyntämään mitä tahansa maastosta löytyviä vesiä. Nyt kuitenkin hienostelen hanavedellä, koska siitä saan myös hyvän tekosyyn käydä jäätelöllä. Onhan nyt aurinkoinen kesäpäivä, eikä sellainen ole täydellinen ilman jäätelöä.
Jäätelön ja vesitäydennyksen jälkeen matka jatkuu. Alun perin tarkoitukseni oli tällä retkellä kulkea mahdollisimman paljon metsiä pitkin, mutta jäkälikön liukkauden vuoksi hylkään tämän ajatuksen ja päätän kävellä enimmäkseen teitä ja polkuja myöten. Kylpylähotellilta kaakkoon päin vievä tie mutkittelee alkumatkan harjua pitkin ja tien pohjoispuolella näkyy rautatie. Rokuallahan on kapearaiteinen rautatie, joka yhdistää alueella olevat kaksi hotellia. Junaliikenne on kuitenkin käsittääkseni lopetettu. Sääli.
Kuljen ensin pitkin hiekkatietä, mutta kun huomaan rautatien olevan aivan lähellä, siirryn sen vieressä olevalle polulle. Sitä pitkin saavun isompien teiden risteykseen ja huomaan olevani opastuskeskus Supan vieressä. En varsinaisesti tarvitse opastusta tai mitään muutakaan, mutta menen kuitenkin sisälle. Siellä neitokainen tervehtii ja rinkkani nähdessään arvelee minun tulleen vaeltamaan. Hän kysyy, onko minulla jo alueen opaskartta. Eipä ole, kun on maastokartta. Otan tarjotun kartan vastaan ja siirryn sivummalle sitä tutkimaan. Nämä Rokuan alueen opaskartat, niin paperille painetut kuin ulos asennetutkin, ovat erinomaisia. Ainoa miinus – ja pitkä sellainen – tulee siitä, että Rokua Geoparkin logossa Finland on kirjoitettu pienellä äffällä. Taas on joku mainostoimiston tomppeli aadee mennyt sotkemaan.
On lounasaika, joten pysähdyn Supan pihalle ruokailemaan. Kodan vieressä on kaksi pöytäryhmää, joista toinen on vapaana – toisella aterioi sveitsiläinen nuoripari, joka on 5-viikkoisella häämatkallaan vauvan ja koiran kanssa. He ovat liikenteessä matkailuautolla ja ovat jo käyneet Lapissa ja nyt aikovat patikoida pari päivää Rokualla.
Ruokailtuani jatkan taas matkaa. Kävelen polkua myöten Jaakonjärvien laavulle, josta kartan mukaan pääsee kapeaa kannasta pitkin järvien toiselle puolelle. Eipäs pääsekään. Täälläkin on vettä yli normaalin ja kannas on keskikohdaltaan veden alla. Palaan takaisin ja kierrän järvet pohjoispuolelta.
Noin kilometriä myöhemmin saavun kansallispuiston rajalle Loukkojärven rantaan laskeutuvien portaiden yläpään luona. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin kiertänyt Loukkojärven pohjois- ja itäpuolelta ja sitten olisin jatkanut kansallispuiston rajaa pitkin kaakkoon. Tämä reitti olisi kulkenut puiston alueella vain puolisen kilometriä. Nyt vierailuni kansallispuistossa kestää vähän yli neljän kilometrin verran, ja sen kuljen siis valmiita polkuja pitkin, kuten kansallispuiston sääntöjen mukaan tulee toimia.
Rokuanjärven pohjoispuolella saavun alueelle, joka on minulle kiusallisen tuttu edelliseltä Rokuan-retkeltäni: sekoilin täällä suunnistuksen kanssa ihan kunnolla, kun en hahmottanut, mitkä maastossa olevat tiet ja ajopolut ovat kartalla ja mitkä eivät. Lisähämmennystä tuottaa se, että karttamerkit eivät täysin vastaa todellisuutta kaikkien teiden ja polkujen laadun osalta: yhtenäisellä viivalla kartalle piirretty tie onkin vaatimaton ajopolku ja vastoinpäin. En ole näköjään vielä oppinut, sillä sählään taas täsmälleen samoissa paikoissa kuin viimeksi. Parin pummin jälkeen löydän itseni samalta portilta, jonka kautta viimeksikin kuljin. Onnistuisikohan tämä kolmannella yrittämällä? Täytyy joskus tulla kokeilemaan. Portin jälkeen olen taas kansallispuiston ja merkittyjen reittien ulkopuolella. Tuntuu kuin retki olisi vasta alussa.
Alkaa olla vesitäydennyksen aika. Reittini menee noin sadan metrin päästä Telkkälammen eteläpuolitse, joten käyn hakemassa vettä sieltä. Telkkälampi on yksi Rokuan alueelle tyypillisistä suppalammista: jyrkkäreunainen kuoppa, jonka pohjalla on vettä. Syvimpien suppien pohja on pohjaveden tasoa alempana, joten niihin on muodostunut lampia tai soita. Ja koska vesi on pohjavettä, on se kirkasta ja soveltuu erinomaisesti juomavedeksi.
Ainoa pieni hankaluus tässä on rinteen jyrkkyys – täälläkin kun pintakerroksen alla on se märkä ja liukas kerros. Olen kuitenkin jo oppinut kulkemaan tällaisessa maastossa, tai oikeammin sanottuna olen oppinut lukemaan maastoa niin, että tiedän, millaisiin kohtiin on turvallista astua ja millaisiin ei. Näin pääsen rantaan pahemmin lipsumatta ja onnistun löytämään kohdan, jossa ranta ei ole liian jyrkkä veden ottamista ajatellen.
Vesipullot täynnä jatkan matkaa edelleen kaakkoon päin. Alkuperäinen reittisuunnitelmani olisi vienyt minut harjualueen pohjoisosia pitkin itää kohti, mutta kun päätin minimoida polkujen ulkopuolella tapahtuvan kulkemisen, muuttui reittisuunnitelmakin etelämmäiseksi. Tämäkin reitti sisältää muutamia lyhyitä metsäoikaisuja, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin mitä oli alun perin tarkoitus.
Päivällistauon jälkeen huomaan, että matkani on edennyt hitaammin kuin olin kuvitellut. Tämä johtuu reittimuutoksesta; sen myötä tälle päivälle tulee paljon suunniteltua pitempi matka. Huomenna minun on taas ehdittävä junaan, joten en halua jättää huomiselle kovin pitkää matkaa – 10 kilometriä olisi optimi, 12 alkaa olla jo ylärajalla. Siten minun on tänään päästävä vielä aika paljon pitemmälle ja jäljellä oleva matka lyhenee kiusallisen hitaasti. Metsätiet ja ajopolut kun eivät kulje viivasuoraan, vaan mutkittelevat aika lailla. Linnuntietä mitattuna kilometrin pituinen matka on todellisuudessa monta sataa metriä pitempi, ja välillä tuntuu, että jäljellä oleva matka vain pitenee. Muutamat suunnistushäirät tietysti vielä lisäävät kuljettua matkaa.
Viideksitoista kilometriksi suunniteltu päivämatka on venähtämässä reilusti yli kahdenkymmenen ja tietysti aikaakin menee enemmän kuin odotin. Mutta oikeastihan se ei haittaa. Ei minulla ole aikataulua, vaikka olisikin kiva, jos saisin leirin pystyyn ennen auringonlaskua. Mittaan kartalta huomiselle jäävää matkaa ja asetan itselleni tavoitteen eli paikan, jonne vähintään on tänään kuljettava. Silloin huomista ei tarvitse pilata kiireellä.
Pari kilometriä ennen tavoitteeksi asettamaani paikkaa löydän niin mukavan näköistä – ja kuivaa – telttailumaastoa, että meinaan livetä päätöksestäni. Jos sittenkin jäisin tähän. Mutta sitten huomiselle jää liian pitkä matka. Jos en sittenkään jäisi tähän. Vai jäisinkö? A-pu-va! Vaikea valinta. Pahus soikoon. En jää tähän, kyllä vielä pari kilometriä pitää jaksaa.
Voi näitä järvien nimiä. Ylimmäisestä lähtee puro – tietysti Ylimmäisenpuro – joka virtaa Keskimmäiseen. Siitä puolestaan lähtee lyhyt puro Pikku-Keskimmäiseen, joka laskee Keskimmäisenpuron kautta… eipäs laskekaan Alimmaiseen. Sellaista ei ole, vaan Keskimmäisenpuron päässä on Loiranen. Sitten löytyy Etu-Salminen, Taka-Salminen ja niiden sivussa Pikku-Salminen. Kaiken huippu on kuitenkin Likainen.
Minä kuljen Ylimmäisen eteläpuolelta, eli kai siis alapuolelta, mutta Ylimmäisenpuron yli, eli olen samanaikaisesti sekä alapuolella että yläpuolella. Olisi varmaan syytä leiriytyä, kun ajatukset menevät tällaisiksi. Puron ylityksen jälkeen maasto tien vasemmalla puolella alkaa näyttää sellaiselta, että sieltä voisi leiripaikan löytää. Tietysti jäkälikkö on täälläkin märkää, mutta jospa tuolta jostain kohtaa löytyisi sellainen varvikko tai metsäkoneuran pohja, joka ei olisi mahdottoman kostea.
Löytyyhän se kuivahko paikka, kun vähän viitsii etsiä. Saan telttani pystyyn puolisen tuntia ennen auringonlaskua. Ilma viilenee kovaa vauhtia. Päivällä olen tarennut t-paidassa ja shortsipituisiksi pätkäistyissä katkolahjehousuissa, mutta nyt lämpötila sukeltaa jo alle kymmenen asteen. Laitan taas lahkeiden jatkopalat paikalleen ja takin päälle. Taivas on pilvetön, joten tulossa voi olla hyvin kylmä yö.
Vasta leiriytymisen jälkeen huomaan, että olen asettunut Torakkavaaran kupeeseen. Täytyy sulkea teltan vetoketjut huolellisesti ennen nukkumaanmenoa. Muutoin paikka on hyvä. Ilma jatkaa viilenemistään ja kun käyn yöpuulle, on teltan vieressä 7 astetta lämmintä ja teltassa sisällä on silloin 12 astetta. Varaan makuupussiin lisävaatetta siltä varalta, että yöllä tulisi vilu.
Päivä on ollut pitkä, mutta hyvä. Huomiseksi on enää noin kymmenen kilometrin matka. Siten minulle riittää hyvin, että herään puoli yhdeksältä. Kun aamutoimet vievät puolitoista tuntia aikaa, pääsen liikkeelle kymmeneltä ja silloin minulle jää kuusi tuntia aikaa kävellä Vaalan rautatieasemalle, josta palaan Ouluun junalla. Rauhallisen vaeltamisen keskivauhti minulla on noin 2 km/h, joten kymmenen kilometrin matkan kulkenen noin viidessä tunnissa. Se jättää vielä tunnin pelivaraa, jonka voin hyödyntää Vaalassa vaikka jäätelöä syömällä.

GPS-loggerin mittaama reitti on jälleen useita kilometrejä lyhyempi kuin askelmittarin mittaama matka. Loggeri tallentaa reittipisteitä vain silloin, kun edellisestä pisteestä on matkaa 50 metriä, joten kaikki pienet mutkittelut ja videoinnin yhteydessä tapahtuva edestakainen kulkeminen eivät loggerin mittaamaan matkaan sisälly. Loggeri on päivän aikana rinkassa, joten myöskään ilman rinkkaa tapahtuneet kävelyt jäävät sen mittaamasta matkasta puuttumaan. Niitä tuli tämänkin päivän aikana mm. aamulla ja illalla leirissä, Telkkälammella vettä hakiessa ja matkan varrella pariin otteeseen maastoon hupenevan polun jatkoa etsiessäni.

mainioita nuo paikannimet:)
Porot menisivät muuten villeiksi tuosta jäkälämäärästä. Ylläksellä kaikki paikat oli kaluttu jäkälästä, eikä näkynyt muuta kuin tyhjiä läiskiä.
Rokua taitaakin olla niitä Suomen pohjoisimpia paikkoja, joissa tuollaisia laajoja jäkälikköjä kasvaa ilman, että porot popsisivat kaiken suihinsa. Tässä ihan Oulun vieressä – Kiimingissä – on Suomen eteläisin paliskunta, ja olenpa itsekin nähnyt poroja metsässä parinkymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta.
Sinulla taitaa olla enemmän elektroniikkaa mukana kuin minulla, joten on mielenkiintoista seurata kuinka paneelisi tehot riittää 🙂 Tuo hyvän kokoinen virtapankki helpottaa siinä varmasti kummasti. Saman tehoinen paneeli kuin minun Goal Zeroni (http://akpojanblogi.blogspot.fi/2015/03/goal-zero-guide-10-plus-adventure-kit.html). Kännykkää sillä nyt viimeisimmällä viikon reissulla vain latailin ja se sujui helposti, vaikka auringonpaistetta oli melko vähän. Hauskan muotoinen ja näyttää vahvemmilta nuo kiinnityslenkit kuin minulla. Minulla jo yksi lenkki meni poikki ja sen jälkeen olen varmistellut paneelin kiinni jokaisesta mahdollisesta kohdasta, että ei varmasti tipahda rinkasta matkalle…
Minulla on retkillä nykyään kolme sähkölaitetta mukana: kamera, kännykkä ja gps-loggeri. Kahteen ensiksimainittuun on vielä pari vara-akkua, joten aurinkopaneelia ja virtapankkia tarvitse kuin loggerin lataukseen ensimmäisestä illasta alkaen ja muille laitteille vasta parin kolmen päivän jälkeen. Nyt, kun oli aurinkoinen viikonloppu, ei virtapankin lataus päässyt alenemaan ollenkaan, vaikka latasin sillä loggerin molempina iltoina, kameran toisena iltana ja vähän vielä kännykkääkin. Tiukempi testi tulee sitten syyskuussa Lapissa, kun valon määrä on jo huomattavasti vähäisempi.
Jep, Muotkalla maaliskuussa sain kerättyä pakkasessakin mukavasti virtaa aurinkopaneelilla ahkion päällä 🙂 Ja viime syksynäkin oli Muotkalla tuo 7 W paneeli mukana viikolla 38 ja sai sillä tarvittavat sähköenergiat aikaiseksi otsalamppuun ja kännykkään. Nyt olen vielä kahden vaiheilla otanko paneelin tämän syksyn reissulle vai vain etukäteen paneelilla ladatut akut virtapankiksi mukaan.
Tuosta valon määrästä tuli muuten mieleen linkittää tähän sivusto, josta näkee kätevästi auringonnousu- ja laskuajat: http://urly.fi/tIR (linkki lyhennetty urly.fi -palvelussa, koska olisi muuten tosi pitkä. Johtaa Karigasniemen syyskuun auringonnousu- ja laskuaikatietoihin). Ehkä jo tiesitkin tuon, mutta siellä on myös hämärän kesto yms mukavaa nippelitietoa. 🙂
Kiitos linkistä! Minä olen katsellut auringon nousuja ja laskuja joko ihan tutuista Forecan tai Ilmatieteen laitoksen sääpalveluista, tai sitten Android-tablettini LunaSolCal Mobile -sovelluksesta, joka osaa kertoa myös kuun liikkeet 🙂 Täytyy ottaa otsalamppu ja pari settiä varapattereita mukaan reissuun sitten ensi kuussa. On siellä jo sen verran iso osa vuorokaudesta pimeää tai hämärää.