Hiihtolomavaellus Enontekiöllä: lepopäivä ja kotimatka

Kirjauduttuani Majataloon tiedustelen, voisinko viedä varusteitani kuivumaan jonnekin. Saan luvan: makuupussi löytää paikan lämmönjakohuoneesta ja teltan kuivatan suksienhuoltotilan viereisessä varastossa, jossa ripustan sen seinältä esiin kääntyvien suksitelineiden varaan. Myös tarppi pääsee sinne kuivumaan. Loput tavarat vien huoneeseeni, joka on tällä kertaa majatalon puolelta, ei hotellista.

Hetan Majatalossa on siis kahdentasoista majoitusta: on hotellihuoneita ja on majatalohuoneita. Majatalon puolella huoneiden varustus on vaatimaton ja wc:t ovat käytävällä. Aamiainen ja sauna sisältyvät myös majatalohuoneen hintaan. Sesonkiaikoina on molemmilla puolilla mahdollisuus puolihoitoon.

Huone, jonka saan, on neljän hengen huone: kaksi tavallista ja yksi kerrossänky. Lisäksi huoneessa on yöpöytä, kirjoituspöytä ja tuoli. Tämä on minulle varsin ylellinen majapaikka, sillä tila riittää hyvin kaikkien varusteiden levittämiseen niin, että saan ne helposti järjestettyä kotimatkan kannalta järkevimpiin pakkauksiin.

Asiat on kuitenkin tehtävä tärkeysjärjestyksessä. Koska olen saapunut niin aikaisin – jo hieman kahden jälkeen – en pääse heti saunaan. Aloitan herkuttelun grilliltä. Ajoitukseni on sikäli huono, että grilli on täynnä norjalaisia, joiden tilausten toimittamisessa menee aikansa. Mutta eihän minulla ole mitään kiirettä. Lueskelen lehtiä ja odottelen kaikessa rauhassa. Norjalaiset saavat ruokansa ja ehtivät jo syödäkin ennen kuin minä saan omani.

Syötyäni käyn kaupassa ostamassa iltapalatarpeet – paikan päällä paistettuja riisipiirakoita – ja niitä englanninlakuja. Limpsaa ei enää tarvitse ostaa, sillä nautin sitä jo grillillä. Ostan sen sijaan vissyputelin. Palaan Majataloon, huilaan hetken, ja sitten onkin jo saunaanmenon aika.

Minulle saunassakäynti ei ole sosiaalinen tilanne, vaan saunon mieluiten yksin. Sellaista ylellisyyttä ei nyt ole tarjolla: saunassa on muutama saksalainen mies, jotka ovat – jos oikein ymmärsin – valokuvauskurssimatkalla. Mitään turhia kavereita nämä kuusikymppiset germaaniherrasmiehet eivät ole, vaan aika pahuksen kovia saunojia. Yksi heistä lappaa vettä kiukaalle sellaiseen tahtiin, että joudun pyytämään häntä hidastamaan. Pakenen pesulle ja sitten pois koko saunasta välttyäkseni tämän pahemmalta löylytykseltä. Olihan tämä aika noloa – että nyt suomalainen häviää saunomisessa muunmaalaisille – mutta minkäs teet. Ehkä joku todellinen saunamies ehtii löylyttää nämä saksalaiset lauteiden alle vielä ennen kuin he palaavat kotimaahansa kerskailemaan.

Paluumatkalla huoneeseeni haen makuupussin kuivatuksesta. Lämpimässä tilassa se on jo ehtinyt kuivahtaa. Eihän se ollut varsinaisesti märkä, vaan lähinnä pinnaltaan kostea. Loppuillan vietän lueskellen ja muistiinpanoja kirjoitellen. Lukemista minulla on tällä reissulla mukana riittävästi, sillä varauduin siihen, että olisin esimerkiksi huonon sään tai sairastumisen vuoksi joutunut pysyttelemään teltassa päivän tai parikin.

Perjantaiaamu on aurinkoinen ja olen nukkunut erinomaisesti. Aamiaiselle on lyhyt matka, sillä nämä majatalohuoneet ovat saman rakennuksen yläkerrassa, jonka alakerrassa tarjoillaan aamiainen. Odotan monipuolista ja maittavaa aamupalaa, enkä pety. Kunniamaininta annettakoon pienestä oivalluksesta: asiakkaiden käyttöön tarjotaan munakuppien lisäksi myös leikkureita, joilla kananmunan voi leikata siististi viipaleiksi. Missään muussa majoitusliikkeessä en ole tällaisia nähnyt. Pieni asia, mutta helpottaa paljon – vai osaako joku muka leikata tavallisella voiveitsellä kananmunan siisteiksi ja tasapaksuiksi viipaleiksi?

Tänään on sitten lepopäivä, tai ainakin ”lepopäivä”. Enhän minä toki malta paikallani pysyä, mutta jospa malttaisin kuitenkin viettää päivän suhteellisen tasaisesti.

Aamiaisen jälkeen seuraava tärkeä asia on lounas. Koska söin aamulla runsaasti, minun kannattaisi syödä lounas myöhään. Sellainen ei sovi suunnitelmiini, sillä haluan mennä käymään Tunturi-Lapin luontokeskuksessa, jonne on Majatalosta parin kilometrin verran matkaa. Sieltä palattua on liian myöhäistä syödä lounas, joten menen kuitenkin syömään aikaisin, jo pian yhdentoista jälkeen. En mene grillille, vaan käyn katsomassa, mitä Jussan Tuvassa olisi tarjolla.

No lounastahan siellä on tarjolla. Hyvää sellaista. Ja on jälkiruuat ja kaikki. Voi hitsi. Minun olisi järkevää syödä kohtuullisesti, mutta eihän sitä voi, kun on herkkuja tarjolla. Syön liikaa ja lähden sitten kierimään kohti Luontokeskusta. Onneksi sinne on sentään se parin kilometrin matka.

Luontokeskuksen näyttelyiden parissa vierähtää pari tuntia mukavasti. Ennen poislähtöä käyn kahvilassa välipalalla ja sen jälkeen tutustun vielä Luontokeskuksen kaupan tarjontaan. Ostan Lumijälkioppaan ja jääkaappimagneetin – viimeksimainittu piti ostaa, kun siinä on riekon kuva. Lumijälkiopas puolestaan saattaisi päästä tuleville talviretkille mukaan. Kirja on sopivan kokoinen mukana pidettäväksi ja siinä on paitsi hyvät kuvat jäljistä, myös muuta tietoa – mm. eläinten levinneisyyskartat ja liikkumistapojen kuvausta – jota voi hyödyntää jälkien tunnistamisessa.

Luontokeskuksesta kylälle palatessani mietin, mitä tekisin päivällisen suhteen. Voisin tietysti käydä grillillä, mutta raskaan lounaan jälkeen tekee mieli syödä jotain kevyttä. Jospa ostan kaupasta salaatin. Jääköön grilliruoka huomiseksi lounaaksi – se pitää kuitenkin syödä täällä Hetassa, sillä linja-auto etelään lähtee vasta 12.45.

Menen siis kauppaan. Löydän päivälliseksi pysyvästi edullisen Pirkka -caesarsalaatin ja iltapalalle ostan jälleen kaupassa paistetuita riisipiirakoita. Nuo piirakat ovat kerrassaan herkullisia, mikä voi johtua ainakin osittain siitä, että en ole vaelluksella syönyt lainkaan leipää. Kun normaaliin arkeeni kuuluu yleensä leipää niin aamu- kuin iltapalalla ja vielä välipalallakin, on tuore leipä yksi maalikylien suurimmista herkuista.

Huoneeseen palattuani laitan salaattipussin jääkaappiin, jonka virkaa tekee ikkunoiden välinen tila. Siellä se pysyy viileänä näläntunteen paluuta odotellessa.

Saunaan en viitsi tänään mennä, mutta käyn vielä sen verran päärakennuksen puolella, että haen telttani pois kuivumasta. Se onkin jo valmis. Majoite on helppo kääriä tiiviiksi paketiksi suksivaraston lattialla. Huoneeseen palattuani ryhdyn jo vähän järjestelemään tavaroita huomista varten.

Illan tullen Majataloon saapuu taas lisää asiakkaita. Pari brittinuorukaista keskustelee sekä huoneessaan että käytävällä niin suureen ääneen huutamalla, että käyn huomauttamassa asiasta, kun miehet ovat menossa alakertaan. Toinen miehistä taisi mennä vessaan, koska näen käytävällä vain toisen. Esitän asiani ystävällisesti, ”please” -sanaa unohtamatta, ja mies silminnähden nolostuu. Hän pyytelee kovasti anteeksi ja lupaa, ettei metelöinti jatku. Meluhaitta loppuu siihen, ja kun kohtaamme vielä seuraavana aamuna, hän kysyy, ovatko he edelleen liian äänekkäitä. Vastaan, että en ole kuullut pihaustakaan. Hän vielä toistaa anteeksipyyntönsä, mihin vastaan, että kaikki on hyvin, no hard feelings. Näinhän se usein menee: jos jokin asia häiritsee, siitä kannattaa sanoa, ja kannattaa sanoa sievästi. Silloin kumpikaan osapuoli ei menetä kasvojaan ja mahdolliset myöhemmät kohtaamiset ovat miellyttäviä.

Lauantaiaamupäivä menee pakatessa. Lounaan käyn syömässä grillillä ja Majataloon palattuani ryhdyn siirtämään varusteitani pihalle. Ensin ahkio, sitten ahkioon pakattavat tavarat, päälle telttakäärö ja päällimmäiseksi sukset + sauvat. Osa tavaroista on pikkurinkassa, eväät ja muut onnikkamatkan aikana tarvittavat kamppeet yhdessä kuivapussissa, jonka otan sisälle matkustamoon. Käyn päärakennuksessa maksamassa majoitukseni ja kulutan viimeiset ylimääräiset minuutit lukemalla päivän lehden.

Olen pysäkillä ajoissa. Linja-auton lähtöpysäkki on tästä hiukan yli kilometrin päässä, Hotelli Hetan edessä. Kun auto saapuu sieltä, nostamme kuljettajan kanssa varusteeni kyytiin. Olenkin ensimmäinen matkustaja. Samalla hetkellä, kun auto lähtee, saapuu paikalle henkilöauto, joka näyttää olevan tuomassa kaksi matkustajaa lisää. Nämä kuitenkin hetken emmittyään päättävät olla tulematta kyytiin. Olisiko ollut niin, että he viime hetkellä hoksasivat, että on vasta lauantai, ja heidän lentonsa Kittilästä lähtee vasta huomenna sunnuntaina. Mistäkö tämän päättelen? Siitä, että nuo kaksi ihmistä olivat ne kaksi puolalaista, jotka kohtasin tunturissa sunnuntai-iltana. Useinhan kansainväliset lennot ovat edullisempia, jos lähdön ja paluun välissä on ainakin yksi lauantain ja sunnuntain välinen yö – tai ainakin näin muistelen siltä ajalta, kun itse lensin usein.

Olipa kiva nähdä heidät! Olin ollut hiukan huolissani miesten selviytymisestä, kun heillä oli niin kevyen näköisesti tavaraa mukana. Hyväkuntoisilta näyttivät, joten ilmeisesti vaelluksensa on mennyt hyvin.

Tällä kertaa bussi kulkee ajallaan ja Muoniossa ehditään pitää aikataulun mukainen kahvitauko. Samalla pysähdyksellä autoon tulee lisää matkustajia, mutta vielä ei ole täyttä. Tästä eteenpäin matkustajamäärä vähitellen kasvaa, mutta saan istua koko matkan ilman vieruskaveria. Tästä tykkään. Linja-autot ovat sivusuunnassa niin ahtaita, että tuntemattomien seuraa vierastavana en viihdy, jos viereen tulee toinen matkustaja.

Rovaniemellä on tuttuun tapaan auton vaihto, ja nyt matkustajia on niin paljon, että en enää saa nauttia matkasta koko istuinparin leveydeltä ennen kuin Ranuan jälkeen, kun vieruskaveri poistuu. Ouluun saavutaan likimain aikataulussa. Jään kyydistä tällä kertaa yhtä pysäkinväliä aiemmin kuin tavallisesti, Kalliolan pysäkillä. Siitä on kotiin parisataa metriä enemmän kuin Merikoskenkadulta, mutta matkalla on vähemmän vilkasliikenteisten katujen ylityksiä. En minä liikennettä pelkää, mutta noilla isommilla väylillä kadun pinta on yleensä lumeton, enkä halua raapia ahkioni pohjaa asfalttia vasten.

Kotiinpaluu on tällä kertaa nopea ja suoraviivainen operaatio, sillä minun ei tarvitse levittää mitään varusteita kuivumaan. Vien koko kuorman varastoon, otan mukaan vain välttämättömimmät ja kiipeän portaita pari kerrosta ylemmäs. Kotona taas!

Majatalohuoneeni ovelta kuvattuna.

Majatalohuoneeni päinvastaisesta suunnasta kuvattuna.

Perjantaiaamun maisema ikkunastani kuvattuna.

Hetan Majatalo.

Majatalohuoneet ovat tämän rakennuksen toisessa kerroksessa. Alakerrassa, isojen ikkunoiden takana, on aamiaishuone-ravintolasali.

Pyhäkero.

Asialliset aurausvallit eikä yhtään hiekkaa pilaamassa potkukelkkailukeliä.

Hetan kylänraittia.

Kuorma pakattuna Majatalosta lähtöä varten.

Nostalgiaa #2. Pohjoiseen tullessani tämä Oulu – Rovaniemi -linjan entinen vakioauto, EIS-350, oli lisäautona. Nyt saan matkustaa sen kyydissä Hetasta Rovaniemelle.

Illaksi etelään. Tunnelmakuva Rovaniemi – Oulu -väliltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *