Paatunut yksinretkeilijä on suistunut raiteiltaan. Ensin tunturivaellus veljentyttärien kanssa ja heti perään viikonloppuretki Hailuotoon eteläsuomalaisen retkibloggaajan kanssa. Miten tässä näin kävi?
On asiallista noudattaa hyväksi havaittuja tapoja, mutta aina ei tarvitse. Tapoihinsa urautuneelle ihmiselle tekee hyvää joskus poiketa rutiinista. Minä nautin suunnattomasti yksin kulkemisesta, kun saan tehdä asiat juuri omalla tavallani, eikä mistään tarvitse neuvotella, eikä tehdä kompromisseja. Yksin kulkemisessa on kuitenkin se puute, että silloin ei retkellä tapahtuvia asioita ja tunnelmia pääse jakamaan kenenkään kanssa. On myös hyväksi, että välillä näkee, miten joku muu tekee asiat. Siitä voi oppia.
Olen pitkään seurannut Aki Ihanajärven blogia. Aki on kunnostautunut erityisesti varusteiden itse tekemisen saralla. Akin tekemiin varusteisiin voi tutustua hänen bloginsa kategoriassa ”Teen sen itse”. Hän on myös osoittanut, että hyväkään keksintö ei ole niin hyvä, etteikö sitä voisi vielä parannella. Aki on kehitellyt kevytmajoitteen, jota hän kutsuu Paulitarpiksi. Nimi on sanaleikki, sillä kyse on majoitteesta, jollaista yleensä kutsutaan tarpiksi – tuo sana puolestaan on lyhennetty muoto sanasta tarpaulin. Akin versio aiheesta painaa cubenista tehtynä huimat 222 grammaa, joten kyse on todellisesta kevytmajoitteesta. Vaikka siihen lisää kesällä tarpeellisen hyttysverkon sekä makuualustan suojaksi tarvittavan maavaatteen, jää kokonaispaino silti reilusti alle kilon. Vertailun vuoksi: minun Tarptentini painaa nykymuodossaan – poikittaiskaaren, maakiilojen ja itse tehtyjen lisäliepeiden kanssa – noin 1,2 kiloa. Eikä sekään ole yhden hengen majoitteelle paljon.
Kun sain tietää, että Aki muutti perheensä kanssa pääkaupunkiseudulle, haistoin tilaisuuden. Lähetin hänelle sähköpostia, jossa vihjaisin, että Helsingistä pääsee hyvin kätevästi matkustamaan Ouluun, josta voisi tehdä paikallisoppaan kanssa viikonloppuretken esimerkiksi Rokualle tai Hailuotoon. Nämä molemmat ovat paikkoja, joissa Aki ei ole aiemmin retkeillyt.
Aki tarttui ehdotukseeni saman tien, ja kun kohteeksi saatiin sovittua Hailuoto, ryhdyttiin retkeä suunnittelemaan. Ajankohdaksi valikoitui heinäkuun puoliväli.
Tästä retkestä on tulossa reitin puolesta suurelta osin toisinto vuosi sitten tekemästäni Hailuodon huiputus- ja rantalomailuretkestä Hailuotoon. Kertomuksen siitä voit lukea täältä.
Etelän mies saapuu Ouluun junalla. Juomme kahvit, pakkaamme tavarat autoon ja lähdemme ajamaan. Samalla alkaa sataa. Lauttarantaan saapuessamme kello on noin 45 minuuttia vaille seuraavan lautan lähtöaika. Nuori mies jakaa lauttajonoon pysähtyviin autoihin Hailuodon matkailuesitteitä ja karttoja. Mukava palvelu, jolla varmistetaan, että saareen menijöillä on edellytykset tietää, mitä perillä on tarjolla.
Koska meillä on aikaa, käymme lauttarannan kahvilassa nauttimassa munkkikahvit.
Näin kesällä lautat kulkevat parhaimmillaan puolen tunnin välein, mutta ei juuri tähän aikaan. Tunnissa rantaan ehtii kertyä jo pitkä jono, minkä lisäksi etuajo-oikeutettujen (mm. saaressa asuvat) kaistalle tulee myös monta autoa. Meillä on jonossa hyvä paikka ja mahdumme kyytiin. Lautta tulee aivan täyteen ja jonon viimeiset jäävät rannalle odottamaan seuraavaa lauttaa, joka lähtee jo puolen tunnin päästä.
On harmi, että linja-autoyhteydet Hailuotoon ovat niin vaatimattomat. Arkisin saareen lähtee Oulusta kolme vuoroa: klo 5.00, klo 9.20 ja klo 16.10. Näistä viimeinen sopisi meidän retkiaikatauluumme hyvin, mutta paluukyyti sunnuntaina olisi ongelmallinen, sillä sunnuntaisin Hailuodosta pääsee pois vain yhdellä linja-autovuorolla, joka lähtee Marjaniemestä klo 19.20. Se on perilllä Oulussa vasta klo 21.00, mikä on meidän tarkoituksiimme aivan liian myöhään.
Linja-autokyyti olisi sikäli omalla autolla menemistä mukavampi vaihtoehto, että silloin patikointi olisi mahdollista aloittaa ja lopettaa eri paikkoihin. Nyt meillä ei ole tätä ylellisyyttä, joten ajamme auton Marjaniemeen ja aloitamme retkemme sieltä. Mutta emme ihan heti. Marjaniemeen saapuessamme sataa. Tarkistamme netistä sadetutkan ja kyseessä on nopeasti ohimenevä kuuro. Istumme siis autossa noin varttitunnin odottelemassa sateen loppumista. Ollaan me aikamoisia karpaaseja, totean Akille.
Kun sade hellittää, lähdemme matkaan. Marjaniemestä on helppo lähteä maastoon. Meillä on suuntana Hailuodon pääsaarta, Luotoa, halkova harjanne, Harju. Vielä pari sataa vuotta sitten Hailuodon saaret – Luoto, Santonen, Hanhinen ja Syökari – olivat erillisiä saaria, mutta Perämeren seudulla tapahtuva voimakas maankohoaminen on saanut saaret kasvamaan yhteen. Me pysyttelemme tällä retkellä ainoastaan Luodon alueella.
Vain kolmensadan metrin asfalttimarssin jälkeen poistumme tieltä metsään ja matka jatkuu ajopolkua pitkin. Kävelemme halki Isomäen, joka nimestään huolimatta on mäkenä aika vaatimaton. Hailuodon maastoa hallitsee täällä Luodon länsi- ja pohjoisosassa harjannevyöhyke, joka alkaa Isomäen paikkeilta ja jatkuu aina Hyypänmäen ja Pökön väliselle alueelle saakka. Nämä maastonmuodot ovat jääkauden aikaansaannoksia. Jäätikön vetäytyessä ja maan kohotessa merestä rantaan on muodostunut maavalleja, jotka nykyään ovat jo puolentoista kilometrin päässä rannasta. Kasvillisuus tällä harjuvyöhykkeellä on pääsääntöisesti kuivaa kangasmetsää, jossa on helppo kulkea. Harjanteiden väliset painanteet ovat kosteampia ja niissä on paikoin pieniä järviä ja lampia. Kosteikot on merkitty karttaan helppokulkuisiksi soiksi, mutta sateisina kesinä tilanne on toinen.
Harjua pitkin kulkeminen on yksitoikkoista. Jalkojen alla ratisee soratie. Vasemmalla on kuivaa kangasmetsää. Oikealla on kuivaa kangasmetsää. Välillä jommallakummalla tai molemmilla puolilla on hakkuualueita. Sitten tulee taas kuivaa kangasmetsää. Kuivassa ja avarassa maastossa riittää heikkokin tuuli puhaltamaan vähät öttiäiset pois. Yhdellä hakkuualueella pysähdymme pitemmäksi aikaa syömään päivälliset. Olemme järjestäneet sekä majoituksen että ruokailut tällä retkellä helpolla tavalla: kummallakin omat. Pidän tällaista järjestelyä hyvänä, vaikka siinä vähän enemmän kantamista tuleekin. Painoero yhteiskeittiöön verrattuna on kuitenkin kokonaisuuden kannalta merkityksetön.
Sää on hyvä, kulkeminen maistuu ja juttua riittää. Otamme tämän illan tavoitteeksi saaren huiputtamisen, vaikka se tietääkin reilusti toiselle kymmenelle kilometrille menevää kävelymatkaa. Onhan meillä tässä aikaa. Alustava suunnitelma on kulkea huomennakin pitkälle, jotta sunnuntaiksi jäisi vain lyhyt matka. Akillahan on kaupunkiin paluun jälkeen edessä vielä junamatka kotiin, ja junalle ehtimisen varmistamiseksi aikataulutamme sunnuntain niin, että meillä on varaa jäädä yhdestä lautasta rannalle ilman, että myöhästyisimme junan lähdöstä.
Kurjet mekastavat jossain Kiimisuon – Läntisjärven suunnalla. Hetkeä myöhemmin neljä lintua lentää ylitsemme ja pian viides liittyy niiden seuraan. On se vaan komea lintu, kun sen läheltä näkee! Vähämäessä saamme sitten tehdä tuttavuutta pienempien siivekkäiden kanssa: metsässä lymynneet sääsket aistivat hikisten kulkijoiden ympärillä leijuvan hiilidoksidin. Ratkaiseva muutos tapahtuu, kun pysähdyn ottamaan kuvaa isosta käävästä. Olemme hetken paikallamme ja sekös sääskiä miellyttää. Tämän jälkeen emme sitten niistä koko iltana eroon pääsekään. Sääsket häiritsevät kameratyöskentelyäni sen verran, että olen huolimaton tarkennuksen kanssa. Vasta myöhemmin illalla, kuvia läpikäydessäni, huomaan, että kuva on hienosti tarkentunut taustaan ja pääasia näkyy epätarkkana.
Lähestymme Hyypänmäkeä. Viime kesänä saavuin paikalle idästä, harjannetta pitkin. Nyt tulemme länsipuolelta. Talvella tällä alueella on hoidettuja latuja, joista yksi on valaistu. Huiputuksemme loppurutistuksena on noin viidentoista korkeusmetrin kiipeäminen pitkin osin hiekkaista rinnettä. Perillä otamme yhteiskuvan, katselemme vähän aikaa maisemia – jotka tosin eivät metsäiseltä mäeltä ole kummoiset – ja sitten lähdemme etsimään leiripaikkaa mäen pohjoispuolelta.
Hyypänmäessä on, kuten jo viime kesän retkikertomuksessani totesin, yksi Struven ketjun pisteistä. Ihmettelen, miksi Hailuodon kunta ei hyödynnä tätä matkailumarkkinoinnissaan. Onhan Hyypänmäki helposti saavutettava paikka – vain kilometrin päässä maantieltä – ja Struven ketju on sentään yksi Unescon maailmanperintökohteista. Toki on näin, että kaikki eivät pidä tällaista kohdetta kiinnostavana, eikä kaikkien tarvitsekaan. Olen kuitenkin laittanut asiasta sähköpostia Hailuodon kunnan matkailuihmisille, joten pallo on nyt heillä.
Ilma lisähappea suoritettu huiputus on urotyönä sitä luokkaa, että kaikkensa antaneet karpaasit on päästettävä pian lepäämään. Sen vuoksi emme jatka matkaa enää pitkästi, vaan Hyypänmäestä laskeuduttuamme etsimme leiripaikan mäen pohjoispuoliselta hakkuualueelta – samalta, jonka reunamilla yövyin viime kesän retkelläni. Sääennusteen mukaan yöllä alkaa sataa, ja sade jatkuu vielä aamullakin. Siksi leiripaikan valinnassa ei tarvitse nyt miettiä aamuauringon paisteelta suojautumista. Sen sijaan on tarkoituksenmukaista hakeutua mahdollisimman aukealle paikalle, jotta tuuli viesi öttiäiset mennessään. Tosin tyynenä iltana ei tuulta ole missään.
Pystytämme majoitteet ja suunnittelemme aamun aikataulun. Koska sateen ennustetaan heikkenevän aamupäivällä ja loppuvan myöhemmin kokonaan, emme pidä lähdön kanssa kiirettä. Otamme tavoitteeksi päästä matkaan noin kello yksitoista. Myöhäistä lähtöä puoltaa sekin, että tänään kuljetun pitkän matkan vuoksi saamme leirin pystyyn vasta kymmenen maissa, joten nukkumaanmeno menee myöhäiseen.
Kuten sanottu, on tyyntä. Loppumatkasta sääskiä oli jo niin paljon, että t-paitasillaan kulkeminen ei enää tuntunut mukavalta. Oli parempi laittaa takki päälle ja huppu päähän, vaikka se tiesikin sitä, että tulee hiki. Ja kun tuulettomana iltana hikinen retkeilijä asettuu pieneen telttaan, on siellä kohta kasvihuonetta muistuttavat olosuhteet. Tuuletuskaan ei auta, kun ilma ei liiku. Täytyy vain yrittää pysytellä mahdollisimman liikkumatta ja koittaa siten saada hikoilu loppumaan. Viileässä nukkumaan tottuneena olen vähän vaikeuksissa näiden olosuhteiden kanssa ja saan odotella unen tuloa todella pitkään. Senkin jälkeen nukun levottomasti.
Akin versio ensimmäisen retkipäivän tapahtumista on luettavissa täältä.
