Yöllä tuuli voimistuu ja sataa jälleen. Kun käyn hereillä, panen merkille sateen tavallista voimakkaamman ropinan teltan kattoon. Kuikuilen ulos ja huomaan telttakankaan reunan alla jotain valkoista. Rakeita. Eipä ihme, että ropisee kovasti.
Aamiaista syödessäni tutkin karttaa ja teen päätöksen päivän reitistä. Lähden ensin käymään Aijalla ja sieltä palattuani kuljen korkeuskäyriä seuraillen Gaskkamušalášin ja sen viereisen huipun kaakkoispuolelta luoteeseen päin ja kierrän Láŋkán etelän puolelta päästäkseni Láŋkkája -puron alkupäässä olevalle lammelle. Minulla on tuon paikan varalle suunnitelma, jonka haluan käydä tänään toteuttamassa. Huiputuksia en enää tämän päivän reittiin sisällyttäisi.
Lähtö leiristä viivästyy, sillä juuri, kun olen aikeissa ruveta purkamaan telttaa, vyöryy Gaskkamušalášin yli hyvin tumma pilvi. Kohta tulee taas vettä ja paljon. Pysyttelen sadekuuron ajan teltassa, ja vältän kastumisen – tosin nyt saan kyllä sitten purkaa märän teltan. Ei se nyt kovasti haittaa; teltta on valmistettu hyvin vettä hylkivästä kankaasta, joten sen saa kyllä kohtalaisen hyvin kuivaksi ennen pakkaamista. Ei se jää kuin vähän kosteaksi.
Maasto leiripaikkani ja Erotusaidan välillä on märkää, mutta Junnájeaggi -suon koillispuolelta löytyy kyllä riittävän leveä kuivahko kaistale, josta pääsen hyvin kulkemaan. Märän maaston lisäksi reitin valintaan vaikuttaa poroaita, jonka läpi pääsen avoimen portin kautta. Kuulemma jotkut menevät poroaidoista läpi pihtien avulla, ja sitten ”korjaavat” jälkensä rautalangalla. Minä en sellaiseen menettelyyn ryhdy – tapana ei ole turmella toisten omaisuutta eikä varsinkaan elinkeinonharjoittajan tuotantovälineitä. Ja jos nyt ei porttia satu kohtuullisen helposti löytymään, pääsee rinkan kanssa kulkeva kyllä aidan alittamaankin.
Aijalla on hiljaista. Tähän aikaan vuodesta paikka on tyhjillään, mutta ei aivan tyhjä: keskellä aluetta on pysäköitynä henkilöauto, ja sen sisällä ihminen. Menen tervehtimään. Selviää, että autossa istuva ja kirjaa lukeva rouva odottelee siinä puolisoaan, joka on käymässä tunturissa lintuja kuvaamassa. Juttelemme hetken, ja sen jälkeen kiertelen alueella ja valitsen paikan lounastauolle. Tuuli on kova ja sen mukana tulee ajoittaisia sadekuuroja. Siksi asetun tuulen- ja sateensuojaan yhden mökin kuistille.
Kun jatkan matkaani lounaan jälkeen, tulee lintumies vastaan portin lähellä. Lintuja on kuulemma tavallista vähemmän, mutta silti hän latelee havaitsemiensa lintulajien nimiä niin, että asiaa tuntematon ihmettelee. Onhan täällä vaikka mitä! Kun hän kertoo saaneensa muutamia hyviä otoksia kärsivällisen odottamisen tuloksena, totean lintukuvauksen olevan tavallaan samanlaista kuin kalastus: hyvää saalista ei oteta, se saadaan. Lintumies on samaa mieltä. Toivotamme toisillemme hyvää jatkoa.
Jatkan matkaa suunnittelemaani reittiä. Välillä pilvet ropsauttavat sadekuuroja, joiden seassa on myös rakeita. Pienellä alueella alarinteessä lähes kaikkien katajien varret on syöty paljaiksi. Liekö porojen tekosia tämä?
Yhdessä kohdassa joudun kiipeämään rinnettä vauhdilla ylöspäin, kun erehdyn liian lähelle tunturikihujen pesää. Linnut käyvät hyökkäykseen. Kimeästi huutaen ne syöksyvät suoraan kohti ja vasta alle kahden metrin päässä muuttavat suuntaa ja menevät pääni yli. Vuoron perään ne tekevät näitä syöksyjään, ja sitten kaartavat parinkymmenen metrin päähän ja tulevat taas kohti. Kylmähermoinen kulkija voisi saada hyviä kuvia, mutta minä en edes yritä – kyllä tällaisessa tilanteessa ihmisen on viisainta poistua paikalta ja nopeasti.
Koska kuljen enimmäkseen korkeuskäyriä pitkin, ei eteneminen ole kovinkaan raskasta. Polveni kuitenkin hieman protestoivat jatkuvaa kaltevalla alustalla kulkemista, samoin alamäkeen meno tuottaa pieniä kiputuntemuksia polvilumpioiden päällä.
Láŋkán huipulla en nyt mene käymään. Se ei haittaa, koska kävin siellä jo viime kesänä, ja onhan tässä näitä huippuja jo ollut, vaikka alueen 22 huipusta noin puolet jääkin tällä vaelluksella käymättä. Reissun tässä vaiheessa on jo selvää, että haluan tulla tänne uudelleen sen suunnitelmissa olevan talvivaelluksen lisäksi myös sulan maan aikaan.
Láŋkán ja Feaskkervárrin väliseen laaksoon tullessani havaitsen punaisia keppejä, joissa on jokin merkki. Onko tässä merkitty retkeilyreitti? Ei, vaan kepit ovat tv-mastolle menevän kaapelin reittimerkkejä; niissä on pyöreät kilvet, joissa on YLEn logo. Mielenkiintoista, että sähkö- ja datakaapelit on viety huipulle eri kohdista.
Maston huoltotietä lähestyessäni näen tiellä kulkijoita, joista osa on menossa alaspäin ja osa ylöspäin. Minä tein viime kesänä oman huiputukseni niin, että kiipesin ylös polkua pitkin ja tulin alaspäin tietä myöten. Kiipeäminen polkua myöten on kiinnostavampaa kuin tietä pitkin kulkeminen, mutta jos mukana on lapsia tai muusta syystä ei ole kiinnostusta tiettömässä maastossa tarpomiseen, on toki järkevää mennä tietä kumpaankin suuntaan. Sitä polkua kun ei ole joka paikassa, vaan ylärinteessä se hupenee kivikkoon.
Saavun mastolle vievälle tielle. Kävelen sitä pitkin muutaman sata metriä ylämäkeen ja sitten, kun tie kaartaa oikealle, lähden minä kaartamaan vasemmalle. Hakeudun Láŋkkája -purolle, ja yhytän sen hieman liian alhaalla – lampi on tästä vähän ylävirtaan. Paikka, jossa purolle saavun, on kuitenkin hieno: tässä kohdin puro sukeltaa syvään rotkoon monimetrisen putouksen kautta.
Lopulta olen perillä Láŋkkájan lammella ja samalla kierros alueen ympäri tulee täyteen: ensimmäisenä vaelluspäivänähän ylitin Láŋkkájan alempaa, ja jatkoin matkaani sen länsipuolelle. Nyt saavun purolle idän suunnasta.
On aika toteuttaa suunnittelemani asia. Minulla on mukana vaellusvideon kuvaamista varten action-kamerani, jonka varusteisiin kuuluu vesitiivis kotelo. Haluan kuvata otoksen Láŋkkájan lammen pohjasta, kamera pinnan alla. Aivan heti en sitä pääse kuvaamaan, sillä haluan tehdä sen auringon paistaessa. Taivaalla on melkoisesti pilviä, ja vaikka niiden välissä onkin pieniä sinisen taivaan alueita, eivät ne osu kohdalleen, ja saan odotella yli puoli tuntia. Pari sadekuuroa ja yksi raekuurokin menevät yli. Lopulta pilveen avautuu sellainen rako, että pääsen kuvaamaan otokseni. Auringonpaiste ei ole aivan niin voimakas kuin olisin halunnut – ohut pilvi varjostaa – mutta tuulen suunnasta on tulossa niin tiivistä pilvimattoa, että en jää pitemmäksi aikaa odottamaan. Näillä mennään.
Vedenalaiskuvauksen jälkeen on toisenkin tärkeän otoksen aika. Vaelluksen pääasiat ovat nyt takana, ja on aika kuvata otos, johon vaellusvideoni tulee päättymään. En kerro tässä, millainen se on – näette sen sitten aikanaan.
Kun videoinnit ovat purkissa, on tälle päivälle jäljellä enää leiripaikan valinta. Paikasta, jossa nyt olen, on puurajalle noin kilometrin matka. Sieltä jää soratietä kuljettavaksi noin puolitoista kilometriä, ja sen jälkeen edessä on enää viiden kilometrin mittainen asfalttimarssi takaisin Karigasniemen kylälle. Haluan viettää tämän viimeisen maastoyön puurajan tuntumassa, mielellään paikassa, josta näkisi Láŋkálle ja ehdottomasti paikassa, joka on tieltä katsoen näkösuojassa ja jossa on virtaavaa vettä lähellä.
Nämä ehdot täyttyvä paikka löytyy, ja saan telttanikin sellaiseen asentoon, joka on edullinen odotettavissa olevan tuulen suunnan kannalta. Tällainen pitkulainen teltta on hyvä pystyttää niin, että teltan jompikumpi pääty on tuuleen päin. Koska tuulen odotetaan kääntyvän yön aikana luoteisesta koilliseksi, asetan teltan pituusakselin koillinen-kaakko -suuntaan. Illan ja alkuyön aikana tuuli siis puhaltaa hieman sivusta, mutta lisäkaaren ja -narujen avulla pystyn tukemaan telttani niin, että se ei pahemmin lepata.
Iltatoimeni ovat tänään verkkaisemmat kuin tavallisesti. Koska on viimeinen ilta, haluan pitkittää tätä tunnelmaa. Kun kaikki tarpeellinen on tehty, jään vielä teltan viereen seisoskelemaan. Kuljen silmilläni pitkin ilta-auringossa kylpevän Láŋkán rinnettä, ja kun pilven varjo peittää tunturin, käännyn selkä aurinkoon päin. Katselen omaa varjoani, joka alaspäin viettävässä rinteessä venyy kymmenien metrien mittaiseksi, ja annan auringon lämmittää selkääni ja pääni tyhjentyä ajatuksista. Tässä on hyvä olla.
Sää: aamupäivällä vesi- ja raekuuroja, iltapäivällä ja illalla puolipilvistä ja poutaa, lämpötila yöllä 7 astetta, päivällä 12 astetta.