Lundhags Professional Mid Opti, osa 3

Palataanpa vielä näihin mainioihin vaelluskenkiin, joista olen kirjoittanut jo kahdesti: täällä ja täällä. Aiemmin olen todennut kenkien vedenpitävyyden heikon kohdan olevan kärjen ja varren välisessä saumassa, joka on läpiommeltu. Tämän ongelman voi poistaa rasvaamalla sauman huolellisesti, jolloin vesi ei pääse tunkeutumaan siitä läpi. Rasvaus vain pitää muistaa uusia aika ajoin.

Päivitys 31.5.2015:

Ei se heikko kohta olekaan tuo sauma. Vesi tulee sisään nauhalenkin kiinnitysniitin kohdalta. Nauhalenkit on kiinnitetty nahan läpi menevillä niiteillä, joita ei näköjään ole saatu täysin tiiviiksi. 

Lundhagsini lähtivät reklamaation kera maahantuojalle ja ehkä valmistajalle asti tutkittavaksi. 

Viimeisimmällä retkelläni minulla oli tilaisuus todeta, kuinka käy, jos ei ennen retkelle lähtöä muista rasvata tuota saumakohtaa. Astuin tiellä olevaan, 10-15 senttiä syvään lätäkköön jään läpi. Kenkä ei monta sekuntia vedessä viettänyt, mutta niin vain vettä meni sisäpuolelle. Ja siis tässäkin on kyse juuri tuon nauhalenkin kiinnityskohdan vuotamisesta, ei suinkaan sauman vuotamisesta kuten aiemmin luulin.

Vaikka nämä kengät siis hoitamattomina vuotavat tuosta saumasta, ei vahinko ole kovin suuri. Kengän sisus nimittäin ei ime juurikaan vettä, joten kastunut kenkä on mahdollista kuivattaa nopeasti. Sisäpuolen voi pyyhkiä kuivemmaksi vaikka rätillä – tai jos on riittävästi sukkia mukana, voi kosteuden imeyttää sukkiin ja siirtää niiden avulla kengästä pois. Kun jätin päivän päätteeksi rätillä kuivatun kengän yöksi ilman pohjallista teltan eteistilaan, oli se aamulla jo lähes täysin kuivunut. Näin siitä huolimatta, että lämpötila oli yön aikana nollassa tai asteen pari sen yläpuolella.

Jatkossa yritän kuitenkin muistaa rasvata saumakohdan erityisen huolellisesti aina ennen retkelle lähtöä. Ja samassa yhteydessä kannattaa toki rasvata myös kenkien varret.

Päivitys 16.9.2015:

Lopputulos:

Kengät palautuivat parin kuukauden jälkeen valmistajalta. Niistä oli löydetty vika: kaksi nauhalenkin kiinnitysniittiä oli mennyt valmistusvaiheessa vinoon ja näistä kohdista pääsi vettä kenkään sisälle. Niitit uusittiin ja kengät saivat vielä lämpövahakäsittelyn ennen kuin ne lähetettiin takaisin minulle.

Tein kengille vielä oman tiiviystestini ja totesin korjauksen onnistuneen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

2 vastausta artikkeliin ”Lundhags Professional Mid Opti, osa 3

  1. Ismo

    Mahtaisivatkohan gore-tex -sukat toimia tuollaisessa tapauksessa? Kun on kuivaa, voisi mennä hikoilematta Lundhagseilla, mutta jos on umpimärkää ja kengät rasvaamatta, repusta voisi helposti kaivaa gtx-sukat jalkaansa?

    Vastaa
    1. TapaniK Artikkelin kirjoittaja

      Mielenkiintoinen ajatus. Saattaisi toimiakin. Näissä kengissä kosteutta on ainakin kengän kärkiosassa aina – ellei nyt sitten satu olemaan täysin hikoilematon käyttäjä – sillä kärkiosa ei hengitä yhtään ja jalkaterien hikoilu jää aina kengän sisään. Siten jalkojen täydelliseen kuivuuteen pyrkiminen ei ainakaan minun kohdallani ole edes realistinen ajatus.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *