Viimeinen matkapäivä valkeni aurinkoisena – vähän liiankin, koska Rentukan huoneessa oli varsin vaatimaton verho, joka päästi lähes kaiken päivänvalon huoneeseen. Ihmeellistä, miten majoituspaikoissa ei ymmärretä, että monet matkailijat haluaisivat nukkua pimeässä. Etenkin eteläisemmiltä seuduilta kotoisin olevat, joiden kotiseuduilla yöt ovat aina pimeitä.
Aamiainen näytti ensi alkuun vaatimattomalta, mutta tarjolla oli kaikkea tarpeellista, eikä taipaleelle tarvinnut lähteä nälkäisenä.
Päivän ajoreitti meni pääosin nelostietä pitkin, mutta muutaman mutka oli kuitenkin paikallaan – tämän tylsän valtaväylän varrelta kyllä löytyy nähtävää, jos viitsii vähän poiketa reitiltä.
Ensimmäinen tauko oli Hirvaskankaalla. Sieltä löytyi yllättäen tietyömaa: risteys, joka kieltämättä on ajoittain tukkoinen, on saamassa reilusti lisää kaistoja. Ei huono homma ollenkaan.
Voikukkien kukinta on näillä leveyksillä kauneimmillaan – etelämpänä oli jo höytyvävaihe menossa.
Hirvaskankaalta tarttui matkaan myös maskottisiili, joka sai kauniin ilman kunniaksi istua nyssäköiden päällä koko loppumatkan.
Mämmensalmen levähdyspaikalla olisi voinut asettua vaikka pitämään evästaukoa kaikessa rauhassa järvenrantamaisemaa ihaillen.
Konginkankaalla pistäysin katsomaan, vieläkö vanha Esso on paikallaan (arvelin sen tosin jo muuttuneen St1-ketjun väreihin), mutta eipä ollut. Rakennus pikavuoropysäkkeineen kyllä löytyi, mutta kylän ainoa bensa-asema taitaa tätä nykyä olla S-marketin vieressä oleva Abc-automaatti. Niin se rumba loppui täältäkin – muistattehan Juicen laulun: ”… rumbaa Essolla Konginkankaan, rumbaa Shellillä Kempeleen”. Kempeleen Shell sentään on vielä olemassa.
Viitasaaren lähellä oli vanhan, huonokuntoisen Hännilänsalmen sillan tilalle valmistunut uusi. Minun mielestäni vanha oli kyllä kauniimpi.
Armeija-aikoina A. Kangas Oy:n busseilla Jyväskylään matkustaessani pääsin kerran kulkemaan Niemenharjun mutkan kautta (Pihtiputaalla). Kuljettaja ilmeisesti halusi näyttää matkustajille vähän maisemia. Ja kaunishan tuo paikka on.
Siellä on myös leirintäalue, tai ainakin mökkikylä, tai ainakin entinen sellainen. Kovin oli kummituskylän näköinen, vaikka vastaanoton seinässä olikin lappu, jossa kehotettiin asioimaan motellin puolella. Vähän kyllä näytti sille, että ei tässä mökkikylässä enää ole toimintaa.
Matkan viimeinen tauko – Juhlatuutti ja kahvi – oli Uljuan tekojärven levähdyspaikalla. Sinnehän on viime vuonna (vai joko se oli edellisenä) avattu asiallinen kahvilakioski, jolle voi ennustaa menestystä – ehkä Nakkulan kustannuksella. Näin tyynenä päivänä järvikin oli kaunis.
Nyt on sitten tämä keikka tehty. Noin 1500 km tuli ajettua ja mielessä on jo monta uutta reissusuunnitelmaa. Pysykäätten siis kanavalla, matka jatkuu.