En sitten malttanut antaa korkean tuulilasin olla rauhassa, vaan tein siihen pienen oman virityksen. Hyvä oli kokeilla ensin sillä rikkinäisellä pleksillä – jos homma menisi reisille, ei tapahtuisi muuta vahinkoa kuin että jo valmiiksi roskiskunnossa oleva pleksi olisi vielä enemmän roskiskunnossa.
Ensin ähelsin tällaisen suorareunaisen ilma-aukon harjoittelupleksiin:
Koeajo osoitti sen toimivan juuri aiotulla tavalla, eli päästää sopivan määrän ilmaa tuulilasin taakse, jossa mittaristomuhkura vielä ohjaa sen ylöspäin – näin syntyy ilmavirtaus, joka täyttää pleksin taakse muodostuvaa alipainetta ja vähentää ilman pyörteilyä ajajan selkään. Yli 80 km/h nopeudessa aiemmin tuntunut suoranainen työntö selässä on nyt poissa kokonaan.
Proton osoittauduttua toimivaksi oli aika ruveta työstämään sitä priimapleksiä, ja siihen tein sitten vähän elegantimmin muotoillun aukon. Koska en erityisesti pidä sähkötyökalujen joskus arvaamattomasta tehosta, käytin tässä enimmäkseen vanhaa kunnon lehtisahaa. Sillä homma sujui yllättävänkin helposti.
Tältä se näyttää ajajan silmin:
Uskaltaisinko kokeilla itse samaa omaan pleksiini? Minulla kun ei ole mitään ”harjoittelupleksiä” olemassa. Tuo ilman työntävä vaikutus ei ole kyllä mikään häiritsevä, mutta vielä parempi olisi, jos sen saisi minimoitua.
Sinun kannattaa hakea tuolle rei´älle patentti 🙂