Ärsyttää. Joulun alla oli täällä Oulun seudulla sentään vähän lunta – paikasta riippuen 10-50 senttiä – mutta sitten sää lämpeni reippaasti plussan puolelle ja sateet tulivat järkiään vetenä. Ja sitä vettä tuli paljon. No eihän sellaisessa käsittelyssä mikään lumi maassa pysy. Nyt on käytännöllisesti katsoen kaikki sulanut ja nurmikoita peittää joko lätäkkö tai ohut jääkerros. Tulvia ei sentään täällä (vielä) ole.
Näissä oloissa ei talviretkeilyä harrasteta, vaikka mieli palaisi lumikenkien tai metsäsuksien päälle. Ei siis auta kuin muistella kulunutta vuotta, mitä tuli tehtyä ja mikä oli mukavinta.
Tammikuu alkoi rapsakassa pakkaskelissä, joten vuoden ensimmäisestä retkestä tuli Pakkasretki Jäälistä Herukkaan. Retki ei ollut pitkä, vain 16 kilometriä, mutta pakkasta oli enemmän kuin olin tilannut: enimmillään 23 astetta. Tarkenin silti ihan hyvin, ja retken kokemusten rohkaisemana suunnitelmissa on tehdä päiväretki joskus myös tätä kylmemmässä säässä – olisi kiinnostavaa nähdä, miten tarkenen esimerkiksi 30 asteen pakkasessa. Siis jos niitä pakkasia nyt tulisi!
Helmikuussa tein muutaman lyhyemmän retken lisäksi jälleen 16-kilometrisen retken, mutta tällä kertaa umpihangessa hiihtäen: Hiihtäen kaatopaikan ympäri. Reitti ei ollut ihan tyypillisin hiihtoretken reitti, mutta varsin sopiva ensimmäiseksi umpihankihiihtoretkekseni. Alla oli tuolloin vain 215-senttiset sukset, jotka retken jälkeen havaitsin niin huonokuntoisiksi, että pistin tilaukseen uudet, pitemmät metsäsukset.
Maaliskuussa oli aikaa sekä useille pikkuretkille että yhdelle Pitkänperjantain pitkälle retkelle. Koska olin ehtinyt talven aikana kulkea maastossa sekä lumikengillä että metsäsuksilla, oli nyt vuorossa retki ilman kumpiakaan välineitä. Reitti oli siten pakko valita kulkemaan pitkin sellaisia teitä, jotka riittävällä varmuudella tiesin auratuiksi. Retkeä voi sanoa pitkäksi, koska kävelyä kertyi päivänä aikana noin 29 kilometriä. Uutena leluna tällä retkellä oli mukana action-kamera, jolla kuvattu video on katsottavissa täällä.
Huhtikuussa talvi jatkui vielä sen verran, että ehdin Suksia suolle. Kevättalven hiihtokelit olivat parhaimmillaan – lämpötila nollan paikkeilla ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Action-kamera oli mukana myös tällä retkellä; video löytyy täältä. Huhtikuussa tein myös yhden pitkän Cityretken Zeppeliniin, kun kävin ostoksilla parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Tuloksena uusi ennätys päivän kävelymatkassa: 33 kilometriä.
Toukokuu oli vähän niin kuin välikuukausi – talvi oli jo takana, mutta kesä vielä edessä. Muut aktiviteetit täyttivät kaikki viikonloput, ja retket jäivät tekemättä.
Kesäkuussa olikin sitten jo täysi kesä heti alusta alkaen. Käänsin tuolloin esiin myös uuden lehden retkeilyharrastuksessani: tein ensimmäiset yöretket. Ensin kaksipäiväinen helleretki, jonka tuloksena syntyi Aurinkokuivattu retkeilijä, ja sitten kävin vielä Hailuodossa haahuilemassa. Nämä kaksi retkeä osaltaan toteuttivat ensimmäisen vaiheen tälle kesälle asettamistani tavoitteista – yöretkeilyn harjoittelun.
Heinäkuulle ajoittuivat kesän ehdottomat kohokohdat. Varsinaisista retkistä parhaat muistot jäi kesän pisimmältä eli kolmipäiväiseltä retkeltä Pattijoelta Lumijoelle, jonka tein heinäkuun lopulla. Jälleen oli lämmintä ja ajoittain raskasta, mutta retkelle mahtui niin paljon ennen kokemattomia asioita – myös haasteita – että kyllä tämä oli kesän paras retki. Jo heinäkuun alussa tein jotain, mikä ei ollut varsinaisesti retki, koska matka tapahtui moottoripyörällä. Tuon reissun päätavoite oli käydä Jäämeressä kahlaamassa – asia, josta olin haaveillut kahden vuoden ajan eli siitä saakka, kun kesän 2011 Suomen ympäri kierroksellani rakastuin Pohjois-Lappiin. Jalkojen kastelu Varanginvuonossa jäi mieleen vuoden toiseksi hienoimpana asiana.
Elokuussa opettelin taas uusia asioita: miten suovettä puhdistetaan juomakelpoiseksi ja miten sujuu telttailu, jos on lähdetty Yksin sateeseen. Hyvän vedenpuhdistusmenetelmän opettelu helpottaa jatkossa retkeilyä kovastikin: kun tietää voivansa puhdistaa lähes mitä tahansa maastosta löytyvää vettä juomakelpoiseksi, voi ottaa kotoa lähtiessään mukaan vain pienehkön määrän vettä. Parikin kiloa vähemmän painoa rinkassa tekee kulkemisesta aika paljon mukavampaa.
Syyskuussa ehdin vain yhdelle retkelle, mutta joskus laatu korvaa määrän. Vuoden 2013 hailaits-listan pronssitila menee tälle Vanhan Oulun huiputukselle. Mikä tässä retkessä sitten on niin erinomaista, on se, että yövyin tällä retkellä ensimmäistä kertaa laavussa, ja havaitsin kyseisen majoitteen vallan loistavaksi. Hyvin nukutun yön jälkeen, laavusta ulos sumuiseen aamuun kömpiessäni olin niin täpinöissäni, että lähetin Twitteriin viestin ”Paras retkiyö ikinä!”.
Lokakuu oli varsin hyvä retkeilykuukausi. Aluksi toteutin taipumustani rajojeni hakemiseen tekemällä Maratonin mittaisen retken, jolle kertyi pituutta lähes 45 kilometriä. Lokakuun lopulla tein sitten ensimmäiset lähiretkeni Ruotsissa, kun minulla oli syyslomalla tilaisuus viettää muutama päivä Luulajassa: Närvandring i Luleå eli lähivaellusta Luulajassa kolmen retken verran.
Marraskuussa talvi jo yritti tulla, mutta ei saanut kunnolla otetta. Kylmäsavustettu retkeilijä kävi taas yöpymässä laavussa ja meinasi palella, kun mukana olleet makuualusta ja -pussi eivät oikein riittäneet pitämään haahuilijaa lämpimänä koko yötä.
Joulukuussakin ehdin vielä yöretkelle. Tällä yöretkellä Kalimeenlammen laavulle mukana oli lämpimämmät yöpymisvarusteet, mutta jälleen sattuma puuttui peliin: pakkasta ei ollut, mutta oli se toinen retkeilijän vihollinen – kosteus. Yöpaikaksi valitsemani laavu oli huonokuntoinen ja laavun katolta sulava lumi valui suoraan sisään kastellen makuupussini jalkopään. Ja sellainenhan ei lämmitä yhtään. Taas opin jotain.
– – –
Näin se vuosi on muutamaa iltaa vaille paketissa. Kesän 2013 tavoitteena minulla oli tehdä muutama yöretki. Ensi kesänä tarkoitus on tehdä viikon mittainen vaellus, seuraavana kahden viikon keikka ja viimeistään kesällä 2017 sitten Pitkä Retki. Sen tarkempi pituus ja reitti olkoot salaisuuksia vielä muutaman vuoden ajan…
Vaan tulisipa se talvi. Nyt on sellainen mieli, että haluan tehdä muutaman kunnon talviretken ennen ensi kesää. Laavuyöpymiskokeilujeni rohkaisemana uskon, että pystyn hyvinkin yöpymään ulkona pikkupakkasella – jollaiseksi lasken pakkaset kymmeneen asteeseen saakka – kunhan vain pidän itseni ja varusteeni kuivina. Joulun pyhinä kirkastui ajatus ahkion hankkimisesta. Viime talven päiväretkillä onnistuin jokusen kerran tolskaamaan itseni nurin alle 10-kiloisen pikkurinkan kanssa, eikä niilläkään kerroilla ylös kömpiminen ollut varsinaisesti herkkua. Mitä se olisikaan 20-kiloisen rinkan kanssa. Varmasti on miellyttävämpää vetää tavarat ahkiossa – tällöinhän ei tiukkaan grammanviilaukseen ole tarvetta, vaan mukaan voi ottaa välttämättömyyksien lisäksi myös esimerkiksi jotain ylellisyystavaroita kuten mukavammat leirivaatteet, lukemista tai vaikka vain vähän enemmän herkkuja.
Laitetaan kuitenkin ihan ensin tilaukseen se talvi, ja vaikka puoli metriä lunta. Malliksi tähän viimetalvinen maisema Rokualta. Hyvää uutta vuotta ja onnistuneita retkiä – tai mitä ikinä ensi vuonna teettekin – kaikille lukijoilleni!
