Talviyö tarpin alla

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna lähden ulkoiluttamaan syksyllä tekemääni tarppia. Haluan kokeilla, miten se toimii majoitteena lumisena vuodenaikana. Olosuhteet eivät tosin ole parhaat mahdolliset tällaiseen kokeiluun: lunta on alle 30 senttiä ja yöstä on tulossa hyvin lauha. Retken alussa lämpötila on vain muutaman asteen pakkasen puolella ja aamuksi on ennustettu lämpöasteita.

Toisaalta on ihan kiinnostavaa kokeilla, miten tarppimajoittuminen sujuu, kun on tulossa tällainen lauha ja kostea yö. Lauhtumisen lisäksi kun luvassa on myös kovaa tuulta ja lumi-, räntä- tai vesisadetta. Tai niiden jonkinlainen yhdistelmä. Pakkasyöpymisenhän minä olen jo kokenut: ensimmäisenä tarppiyönäni pakkanen kiristyi seitsemään asteeseen saakka.

Koska kyse on lyhyestä, yhden yön mittaisesta retkestä, valitsen kohteeksi jälleen tutun maaston. Perjantai-iltana ajan ensin autolla Isoniemeen ja jätän kulkuneuvon parkkiin seurakunnan leirikeskuksen pysäköintialueelle. Olen liikkeellä melko myöhään: kello on jo melkein kahdeksan, kun pysäköin kulkuneuvoni. En lähde heti maastoon, vaan syön päivällisen tässä. Jaksan sitten paremmin, ja johan normaali päivällisaikani on ohitettu tunnilla.

Syötyäni lähden liikkeelle. Mukana on tällä kertaa pikkupulkka ja -rinkka sekä lumikengät ja vaellussauvat. Alun perin tarkoitukseni oli kokeilla tällä retkellä talvista grammanviilausta, mutta kun keskiviikkoiltana sulloin tavaroita rinkkaan, havahduin kysymään itseltäni: mitä ihmettä minä oikein kuvittelen olevani tekemässä? Kai minä olisin saanut kaiken mahtumaan kyytiin, mutta: talvimakuupussi vie enemmän tilaa kuin kesäpussi. Talvimakuualusta vie enemmän tilaa kuin kesäalusta. Talvivaatteet vievät enemmän tilaa kuin kesävaatteet. Melkoista sullomista se olisi ollut. Onko minun tosiaan pakko?

No ei.

Juuri tällaisia yhden yön lähiretkiä vartenhan minä sen pikkupulkan hankin. Siispä aloitin pakkaamisen alusta ja sen seurauksena minulla on nyt mukanani 12 kilon painoinen pulkka ja 5 kilon painoinen rinkka. Pulkan mukaan ottaminen hiukan kasvatti tavaramäärän kokonaispainoa alkuperäisen laskelman noin neljästätoista kilosta, mutta ei näitäkään voi raskaina pitää. Lisäpainoa tuli lähinnä pulkasta ja isommasta termospullosta.

Kävelen ensin lumikenkiä kantaen Isoniementietä takaisinpäin, kunnes saavun paikkaan, josta kesällä lähdin elämäni ensimmäiselle polkujuoksulenkille. Nyt laitan lumikengät jalkaan ja lähden kävelemään samaa polkua pitkin. Polulla on ennestään läskipyörän jäljet. Siinä on laji, jota joskus täytyy päästä kokeilemaan.

Pikkupulkassa ei ole aisoja, vaan vedän sitä narulla. Tasaisella ja vastamäessä järjestely toimii hyvin, eivätkä myötämäetkään tuota vaikeuksia, kun toimii oikein. Yksi tapa on ottaa pulkan vetonarusta kiinni ja saatella pulkka hallitusti alas. Toinen keino, joka toimii erityisesti lyhyissä laskuissa, on siirtyä kävelemään hieman sivummalla hiukan ennen kuin pulkka valuu kantapäille. Lumikengillä tällaiset siirtymät ovat helppoja – suksilla moinen tuskin onnistuisi yhtä ketterästi.

En aio mennä kauas. Tarkoitukseni on kulkea korkeintaan tunnin verran. Siinä ajassa uskon pääseväni pois polun alussa olevasta harjumaastosta. Saavuttuani tasaisemmalle alueelle löydän useita mahdollisia leiripaikkoja. Tarkoitukseni on pystyttää tarppi niin, että vedän sen korkeimmasta kohdasta narun puuhun, jolloin minun ei tarvitse pystyttää keppiä (vaellussauvaa) juuri oviaukkoon. Yksikään löytämistäni paikoista ei ole täydellinen, joten hetken ympyrää pyörittyäni jatkan matkaa.

Metsä tihenee ja muuttuu kumpuilevaksi. Tästä ei kyllä hyvää paikkaa löydy. Lisäksi edessä alkaa näkyä aukeampaa maastoa: olen saapumassa suuren hiekkakuopan luokse. Samalla tunnen, miten tuuli voimistuu. Päätän kääntyä takaisin ja valita yhden niistä mahdollisista paikoista, jotka hetkeä aikaisemmin löysin. Paras on hyvän pahin vihollinen, ja usein leiripaikan etsiminen menee tarpeettoman vaivalloiseksi. Kannattaisi suosiolla tyytyä hyvään, koska sitä parasta paikkaa ei yleensä löydä ennen kuin vasta aamulla, kun ympäristön näkee päivänvalossa.

Tarkistan netistä sääennusteen. Eniten minua kiinnostaa tuulen suunta. Tällä hetkellä tuuli käy kaakosta ja ennusteen mukaan se kääntyy lounaiseksi yön aikana voimistuessaan. Pystytän tarpin niin, että matala pää on etelään. Näin uskon olevani parhaiten tuulensuojassa koko yön ajan.

Lunta ei ole paljon. Joudun keräämään sitä pieniksi keoiksi saadakseni lumikiilat pysymään paikallaan. Pystytän majoitteeni ensin mitenkuten parhaiten pystyn ja säädän sitä paremmaksi myöhemmin. Kunhan nyt saan pari kohtaa pysymään hyvin paikallaan, on muiden kiinnityspisteiden ankkurointi sen jälkeen helpompaa. Tiiviiksi taputeltu lumi kovettuu yllättävän nopeasti, vaikka kyse onkin höttöisestä pakkaslumesta.

Saatuani tarpin pystyyn levitän avaruuspeitteen kokolattiamatoksi ja sille ohuen solumuovin suojaamaan makuualustaa mahdollisilta läpi yrittäviltä risuilta. Rinkka löytää paikkansa majoitteen toiselta sivustalta, pulkka toiselta. Niiden väliin jäävään tilaan – joka on myös majoitteen korkein kohta – mahtuu makuualusta mukavasti.

Aiemmin käyttämäni talvimakuualusta – Jack Wolfskin Wolfmat Camp – alkoi vuotaa venttiilin kiinnityskohdasta. Koska takuuta oli vielä voimassa, ja koska tätä alustaa ei enää tuoda Suomeen, antoi maahantuoja minulle rahat takaisin. Niiden ja kohtuullisen lisäsatsauksen myötä ostin uuden, vielä paremman alustan. Se on malliltaan Exped Downmat 9 M – peräti yhdeksän senttiä paksu, untuvaa sisältävä ilmapatja. Sen R-arvoksi ilmoitetaan 8 (kahdeksan!), joten tällä patjalla pitäisi pärjäämän hyvinkin kylmissä oloissa. Patjassa on sisäänrakennettu pumppumekanismi, jonka luvataan kestävän päälle astuminen.

Kun tavarat ovat paikallaan, ryhdyn iltapalalle. Kotona täyttämässäni termospullossa on vielä vettä iltapuuron ja lämpimän juoman valmistamiseksi, mutta ryhdyn saman tien sulattamaan lumesta lisää. Grammanviilaushengessä olen jättänyt bensakeittimen laatikkoineen kotiin. Mukana on sen sijaan kaasukeitin ja siihen Primuksen uutta talvikaasua. Tosin näin lämpimässä pärjäisi normaalilla kolmen vuodenajan kaasullakin.

Leiripaikan etsimisessä, tarpin pystytyksessä ja iltatoimissa on mennyt siinä määrin aikaa, että en kaipaa mitään ylimääräistä tekemistä. Kun vatsa ja termospullo ovat täynnä, olen valmis käymään unten maille.

Nukun oikein hyvin, vaikka kova tuuli mekastaa metsässä ja puut ropsauttavat vähän väliä oksilleen kertynyttä lunta ja myöhemmin vettä majoitteeni päälle. Aamulla lämpötila on ennusteen mukaisesti pari astetta plussalla ja joka puolella on märkää. Kriittiset paikat kuten makuupussi ovat kuitenkin pysyneet kuivina. Vaatteet pakkasin illalla kuivapusseihin, joten niihinkään ei yöllinen kosteus ole tarttunut.

Koska valmistelin illalla termospullon täyteen kuumaa vettä, saan aamupuuron nopeasti valmiiksi. Sulatan vielä lisää lunta, koska tarkoitukseni on syödä lounas autolle palattuani ennen kuin ajelen maalikyliin. Tuuli puhaltaa juuri ennusteen mukaisesta suunnasta ja tarpin alla on mukavan suojaista. Illalla tukevasti ankkuroimani kiinnityspisteet ovat pitäneet ja vaikka yöllinen sade on ollut märkää, ei se ole aiheuttanut muuta kuin lievää notkoselkäisyyttä majoitteessani.

Exped Downmat on ollut erinomaisen mukava nukkuma-alusta. Se on myös miellyttävän kevyt ja pienikokoinen kuljetettava. Wolfmat painoi 1,8 kiloa ja siitä tuli 20 senttiä paksu ja 65 senttiä pitkä käärö. Downmat painaa 960 grammaa ja käärö on kooltaan puolet Wolfmatin vastaavasta. Patjaan integroitu pumppu on myös miellyttävä. Toki tilavuudeltaan suuren patjan täyttäminen ottaa aikansa, mutta kyllä minä olen valmis käyttämään sen ajan tällaisen nukkumismukavuuden pohjustamiseksi.

Eilisillan puhtaat lumihanget ovat vain muisto, kun kova tuuli on pudottanut puista kaiken, mikä irti lähtee. Muutoin suojasää on virkistävää vaihtelua. Lisäksi se tiivistää lunta niin, että kun tämän jälkeen pakastuu, voidaan puhua jo jonkinlaisesta hankikannosta. Minulla on suunnitelmissa hiihtoretki suolle ensi viikonvaihteessa. Alun perin olin haaveillut hiihtoretkestä meren jäällä, mutta sen suunnitelman hylkäsin jo pari päivää sitten, kun vedenkorkeusennuste kertoi, että meriveden korkeus muuttuu tänään nollasta +80 senttiin puolen vuorokauden kuluessa. Sellainen muutos nostaa vesimassat jäälle, ja voi mennä viikkoja ennen kuin jäällä retkeilystä kannattaa edes haaveilla.

Nuoskalumesta on minulle muutakin hupia: saan päähäni tehdä lumiukon. En ole sellaista ollut tekemässä ainakaan 40 vuoteen, enkä ikinä ole tehnyt lumiukkoa kokonaan itse. Minäpä teen nyt sellaisen.

Kun lumiukko on valmis, on aika lähteä. Sade on lakannut eikä puistakaan tunnu enää pahemmin putoavan mitään. Taivas näyttää olevan selkenemässä. Näinhän sen pitikin mennä. Puran leirin, pakkaan tavarat ja otan kompassisuunnan suorimmalle ja tarkoituksenmukaisimmalle reitille kohti autoa. Eilen illalla mutkittelin jonkin verran etsiessäni hyvää leiripaikkaa, mutta nyt voin vetää turhat kurvit suoriksi.

Alkumatka menee umpihangessa (jos tätä ehkä noin 25-senttiseksi surkastunutta lumikerrosta nyt sellaiseksi voi sanoa), sitten moottorikelkkauraa (jolle saavuttuani otan jo lumikengät pois jalasta) ja lopuksi autotietä pitkin. Leirikeskuksen parkkipaikalle saavuttuani laitan lounaan hautumaan ja sen valmistuessa pakkaan jo enimmät tavarat autoon. Syön lounaan autossa istuskellen. Ennen pois lähtöä käyn vielä meren rannassa toteamassa asian, jonka jo ennusteiden perusteella tiedän: rannan tuntumassa jään päällä velloo paksu kerros vettä. Kova tuuli pieksee veden pintaa. Tuonne ei todellakaan ole nyt mitään asiaa.

Otan rannassa muutaman kuvan ja pätkän videota. Kovassa tuulessa kameraa on vaikea pitää paikallaan. Sormet jäätyvät hetkessä. Laitan kameran taskuun ja hanskat käteen. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, totean mielessäni ja lähden kotiin.