Maanantai, toukokuun yhdeksästoista päivä vuonna 2014 on lämmin päivä aamusta alkaen. Olen tullut edellisenä päivänä Ikaalisiin osallistuakseni tänään alkavalle Aslak-kuntoutuksen toiselle lähijaksolle, joka pidetään Ikaalisten kylpylässä. Päivän aikana taivaalle kertyy vähitellen kumpupilviä. Ilma alkaa tuntua painostavalta – varsinkin, kun eletään vuoden ensimmäisten helteiden alkua, eikä keho ole vielä tottunut tällaisiin lämpötiloihin.
Päivän ohjelman jälkeen käyn kuntoutujakavereideni kanssa päivällisellä, ja sitten hajaannumme kuka mihinkin. Itselläni on suunnitelmissa käydä kiertämässä kylpylän alueella oleva frisbeegolfrata. Majoitustiloihin kävellessäni katselen etelän suunnalla kohoavia pilviä ja kuulen ukkosen etäistä kumua. Tarkistan netistä sadetutkan, ja totean, että kohta täälläkin sataa. Kiekkojen heittely saa siis odottaa. Menen huoneeseeni, joka sijaitsee viidennessä kerroksessa, ja jonka parvekkeelta avautuu kaunis järvimaisema koilliseen. Ryhdyn lukemaan mukaan ottamaani kirjaa – se on Antti Tuurin ja Erno Paasilinnan kirjoittama Inaria kiertämässä.
Muutaman sivun luettuani havahdun huomaamaan, että ukkosen jyrinä kuuluu lähempää ja samalla on ruvennut hämärtymään. Käväisen käytävän puolella katsomassa tilannetta – käytävä on rakennuksen päinvastaisella puolella parvekkeisiin nähden, joten sieltä avautuu hyvät näkymät ukkosen tulosuuntaan. Etelän suunnalta lähestyy kovaa vauhtia vyörypilvi, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Kipaisen nopeasti takaisin huoneeseen hakemaan kameran. Otan pilvestä muutaman kuvan ja pätkän videota, minkä jälkeen kiirehdin parvekkeelle – varsinainen näytelmä on juuri alkamassa, ja parvekkeeni on juuri aitiopaikalla.
Sunnuntai-iltana on vielä näin leppoisa tunnelma. Aurinko paistaa ja linnut laulavat tyynessä kesäillassa.
Vyörypilvi lähestyy.
Huoneeni on rakennuksen kaakkoispäädyssä, ja juuri sellaisessa asemassa tuuleen nähden, että pystyn kuvaamaan myrskyä pysyen itse hyvin suojassa. Parvekkeelleni tulee vain hajanaisia roiskeita, vaikka peltoaukealla vauhtia ottanut tuuli iskeytyy täydellä voimallaan rakennuksen päätyyn vain parin metrin päässä minusta.
Veret seisauttava ukonilma Ikaalisissa 19.5.2014 from Tapani Kunnas on Vimeo.
Rajuilma ei kestä edes kymmentä minuuttia. Sateen ja tuulen laannuttua asettelen parvekkeella olevan pöydän ja huoneessa olevan jakkaran korokkeeksi, jonka päälle laitan kameran kuvaamaan etääntyvän ukonilman salamointia.
Salamointia Ikaalisissa 19.5.2014 from Tapani Kunnas on Vimeo.
Muutama tunti ukonilman jälkeen kaikki on taas ennallaan ja ilta mitä kaunein.
Illan viiletessä alkaa ilmaan jäänyt kosteus tiivistyä sumuhattaroiksi järven ylle.
Alle kymmenen minuuttia edellisestä, ja järvi on kadonnut sumuvaipan alle.
Samaan aikaan toisessa suunnassa: maan pintakerros on kastunut vettä läpäisemättömäksi. Loput maahan sataneesta vedestä tiivistyy sumuksi.
Seuraava aamu valkenee jälleen tyynenä, aurinkoisena ja lämpimänä.
Onpa uhkaavan näköinen tuo vyörypilvi. Hyvät kuvat ja video. (ps. Tuurin ja Paasilinnan kirjan myötä minäkin olen Inarilla retkeillyt, omakohtainen retkikokemus vielä puuttuu.)
Se on kivasti kirjoitettu kirja. Herroilla on sopivasti erilainen kerrontatyyli; ei haittaa, vaikka välillä kertovat samoista tapahtumista. Minä en viihdy vesillä, joten täytyy nauttia veneilystä vain kirjojen välityksellä.
Minulle tuli jo tornadot ja twister-elokuva mieleen. Uskomattoman näköinen tuo vyörypilvi.