Toukokuun toiseksi viimeisenä päivänä saan täyteen 1500 kilometriä eli puolet tälle vuodelle asettamastani kävelytavoitteesta. Olen siis siinä, missä minun pitäisi olla vasta kuukauden päästä. Jos tätä tahtia edelleen kävelen, muodostuu koko vuoden kävelykertymäksi 3600 kilometriä eli 600 kilometriä yli tavoitteen. Tämähän on ollut nähtävissä oikeastaan jo tammikuusta saakka: asettamani tavoite on vähintäänkin realistinen. Mutta mukavampi näin. Kävelyn on tarkoitus olla kivaa, eikä se ole sitä, jos kilometrejä pitää kerryttää veren maku suussa. Tosin kyllä minä jo tavoitteen julkistaessani totesin, että leikkiähän tämä on. Sitä veren makua en suuhuni hanki ainakaan kävelemällä.
Onhan minulla ollut tässä muitakin tavoitteita. Maaliskuussa, kun kävelin kotoa Liminkaan, kerroin tavoittelevani huhtikuussa 40 kilometrin matkaa ja toukokuussa viittäkymppiä. Edelleen ajatuksena oli pyrkiä kesällä toteuttamaan jotain extremeä.
Kuinkas sitten kävikään?
Huhtikuussa toteutin 40 kilometrin ylittävän kävelyn – pituutta tuolle marssille kertyi mukavat 47 kilometriä. Mutta toukokuulle ajattelemani viisikymppinen jää tekemättä. Tätä kirjoittaessani toukokuuta on jäljellä enää yksi päivä, enkä käytä sitä kävelyyn. On muuta hommaa.
Tässä vaiheessa olen valmis myöntämään, että pitkiä kävelyitä koskevat suunnitelmani olivat ylimitoitettuja. Aika ei yksinkertaisesti riitä niiden toteuttamiseen sellaisina mukavina ja leppoisina retkinä kuin ne haluaisin toteuttaa. Ja kuten sanottu, veren maku suussa en tätä tee.
Sitä muuta hommaa kun on aika lailla. Yksi asia on tietysti työ. Sehän ei varsinaisesti ole syy olla tekemättä pitkiä kävelyitä – eihän töitä joka päivä tehdä. Ei, vaikka olenkin yrittäjä. Saa minullakin olla vapaapäiviä. Ja niille vapaapäiville on tarjolla kaikenlaista kivaa tekemistä.
Yksi uusi harrastus, jonka olen tälle kesälle itselleni ottanut, näkyy otsikkokuvassa. Harrastuksen nimi on viljelypalsta. Oulun kaupunki vuokraa aarin suuruisia viljelypalstoja erittäin miellyttävään 19,26 euron kausihintaan. Sellaisen halusin, ja sellaisen vuokrasin. Tätäkään hommaa ei ole tarkoitus tehdä veren maku suussa, vaan leppoisasti. Kasvatan palstallani mm. perunaa, porkkanoita, salaattia, retiisejä ja muutamaa muuta lajiketta. Palsta sijaitsee paikassa, jossa elää mm. jäniksiä. Tai rusakoita. Tai molempia. On täysin mahdollista, että puput puputtavat ison osan porkkanasadostani, mutta siinäpä puputtakoot. Jos näin käy, ei se ole niin vakavaa. Leikkiä tämäkin on. Mutta silti se vie aikaa, ja se aika on pois mm. kävelystä.
Eikä siinä kaikki. Viime kesänä minulla jäi toteuttamatta yksi retkeilyajatus, ja tänä kesänä aion yrittää sen toteuttaa. Kyse on kikkarilla eli kickbikellä tehtävästä retkestä. Kun tuon potkupyörän reilu vuosi sitten hankin, varustin sen etutelineellä, johon voin ripustaa sivulaukut. Ortliebin Front Rollerit, jollaiset omistan, menevät siihen heittämällä. Muuta pakkausmahdolisuuttahan kikkarissa ei sitten olekaan. Siten varusteiden kuljetus kikkariretkellä tapahtuu etusivulaukuissa ja repussa.
En ole kikkariretkeä siis tehnyt, enkä itse asiassa edes tiedä, millaisille päivämatkoille sellaisen mitoittaisin. Siten ensimmäinen askel kohti potkutteluretkeä on tehdä kokopäivän retki ja sen perusteella arvioida, millaisia matkoja kickbikellä on mukavaa tehdä. Polkupyöräretkeni minä olen viime vuosina mitoittanut keskimäärin 60 kilometrin päivämatkoille – tarvittaessa pystyn kyllä ajamaan pitempiäkin, kahdeksankymmentä menee hyvissä olosuhteissa kohtuudella, ja pakkotilanteessa varmaan satanenkin. Mutta tässä iässä ei tarvitse ahnehtia kilometrejä (ei puhuta maratonkävelyistä nyt mitään, eihän?). Rinkan kanssa tehtävien retkieni päivämatkat puolestaan ovat 10-20 kilometriä riippuen maastosta ja siitä, sisältääkö retki videointia. Siten voisin kuvitella, että kikkarilla kohtuullinen päivämatka olisi jossain neljänkympin paikkeilla. Tätä en voi kokeilematta tietää, joten yritän tehdä tänä kesänä yhden päiväretken ja sitten ainakin yhden viikonloppuretken kikkarilla.
Kolmas aikaa vievä kesäharrastus on kalastus. Tänä keväänä särjen perhokalastus on ruvennut tosissaan sujumaan, ja vaikka nuo kevään isot saaliit selittyvätkin pitkälti särkien kutuliikehdinnällä, joka nyt on jo päättynyt, luotan siihen, että saan kesän aikana lisää kalaa. Onhan minulla nyt mahdollisuus rannaltakalastuksen lisäksi myös veneestä kalastukseen, kun mökkiveneenä ollut vanha merisoutuvene on nyt toista kesää kaupungissa ja viime kesänä jo vähän harjoiteltiin sen käyttöä kalastuksessa. Veneestäkalastusta minulla helpottaa se, että vaimo tykkää soutamisesta (vene onkin hänen suvultaan peräisin) eikä ainakaan omien sanojensa mukaan pitkästy siinä hommassa, kun minä keskityn kalastukseen.
Näillä eväillä mennään nyt tätä kesää eteenpäin. En toki ole varsinaisesti hylännyt ajatusta pitkistä kävelyistä tässä kesän aikana, mutta edelläkerrotut realiteetit huomioiden pidän todennäköisenä, että palaan sen harrastuksen pariin vasta syksyllä. Se arkikävely toki jatkuu, vaikka tässä kesällä on niitä pyörien päällä liikkuviakin kulkuneuvoja – kikkari ja polkupyörä – käytössä. On se käveleminen kuitenkin niin kivaa.
