Maaliskuun lopulla totean kevään olevan jo niin pitkällä, että on aika ruveta valmistautumaan kesän extremekävelyyn. En vielä kerro, millaista kävelyä sinne suunnittelen – en tiedä tarkasti itsekään. Tavoitteena on kuitenkin yrittää jälleen jotain kilometreinä tai tunteina mitaten extremepituista tai muutoin tavallista maratonkävelyä vaativampaa hommaa. Viime vuonnahan tein tällaisia kaksi: 24 tunnin kävely kesäkuussa ja kahdesta peräkkäisestä 53 kilometrin päivästä muodostunut Tuplamaratonkävely lokakuussa.
Tämän vuoden puolella en ole vielä yhtään pitkää kävelyä tehnyt. Sellaisiksi en laske tammikuussa ja maaliskuun alkupuolella tekemiäni noin 20 kilometrin citypatikointeja. Siten pidän järkevänä lähteä vähitellen pidentämään päivämatkoja – aivan kuten tein kaksi vuotta sitten, kun ns. juoksijan polvi eli polvinivelen sivuitse kulkevan ns. it-jänteen hankauksen aiheuttama kipu vaikeutti kävelemistä ja jouduin laittamaan harrastuksen vähäksi aikaa tauolle. Otan tavoitteeksi kävellä nyt kolmekymmentä kilometriä ja jatkaa sitten huhtikuussa 40 ja toukokuussa 50 kilometriin. Tällöin voisin kuvitella olevani kesällä valmis yrittämään jotain extremempää.
Tämän kävelyn teen lauantaina, maaliskuun 30. päivänä. Pakkaan reppuun päiväkävelyvarustuksen, johon sisältyy mm. hiukan vaihtovaatetta, pullollinen kylmää vettä, pikkutermarillinen kahvia, pientä syötävää välipaloiksi ja videokuvausvälineet. Viimeksimainitut pitävät sisällään GoPro-kameran, vaihtoakkuja sekä jalustan korvikkeena välineen, jota myyjäliike kutsuu nimellä ”Action Jaws Clamp + Gooseneck” – mikä sitten olisi sujuva suomenkielinen nimitys? Samapa tuo. Arvelen, että matkan varrelta löytyy riittävästi puita, liikennemerkkejä, kaiteita ja muita rakenteita, joihin voin kameran tällä välineellä ripustaa.
Lähden kävelemään puoli yhdeksältä aamulla. Päivä on aurinkoinen ja tuulinen – eilen on ollut kevään lämpimin päivä, täällä Oulussakin peräti kahdeksan astetta, mutta tänään ei nousta lähellekään sitä. Mittari näyttää suunnilleen nollaa astetta, kun lähden liikkeelle.
Olen suunnitellut reitin, jonka pituus ei merkittävästi ylitä kolmeakymmentä kilometriä. Paluukyyti – linja-auto – lähtee Limingasta kello 19, ja jos siitä myöhästyn, on tiedossa kahden tunnin odotus. Kolmenkymmenen kilometrin matkaan, joka sisältää videointia, on hyvä varata aikaa kymmenen tuntia, joten oletan pääseväni perille noin puoli seitsemältä. Näin minulle jää hiukan pelivaraa, ja jos olen ajoissa, voin käydä vaikka syömässä ennen linja-autolle menoa. Reittini viimeiset kilometrit ovat samalla tiellä, jota pitkin se onnikka tulee vastaan, joten jos jään aikataulustani jälkeen, voin lyhentää kävelyä ja nousta liikennevälineeseen jo matkan varrelta.
Itse kävelystä en aio tässä paljoa kertoa, koska olennaisimmat asiat näkyvät videolta. Kävelyreittini on suurimmaksi osaksi tuttu aiemmilta kävelyiltä – vain osuus Järvenpäästä Selkämaan kautta Tupoksentielle on minulle uusi. Sielläkään ei ole varsinaisesti mitään uutta tai ihmeellistä – samanlaista maalaismaisemaa kuin muuallakin noilla seuduilla. Tässähän ei ole mitään vikaa. Lapsuuteni Haukipudas oli maaseutua, ja vaikka sitä en nuorena aina osannutkaan arvostaa, niin nyt osaan. Maalla on mukavaa – ainakin mukavampaa kuin kaupungissa.
Kova tuuli puhaltaa enimmäkseen sivulta koko matkan ajan ja pitää sään viileänä. Sen vuoksi jätän pitemmät vetelehtimis- ja haaveilutauot pitämättä. Tämän seurauksena saavun Liminkaan aikaisin; kello on vasta 17.37, kun saan retkivideon perillepääsyotoksen kuvattua. Linja-auto Ouluun lähtee siis seitsemältä eli tässä on melkein puolitoista tuntia aikaa. Edellinen linjan 52A onnikka tuli vastaan vähän ennen kuin pääsin perille – se oli lähtenyt Limingasta viideltä.
Menen syömään. Tuplamaratonkävelyltä muistan, että Limingassa oleva kiinalainen ravintola on erinomainen ruokapaikka. Sinne siis. Tilaan samaa kuin viimeksi – kanaa ja cashew-pähkinöitä – ja koska minulla ei ole mitään kiirettä, syön hitaasti ja rauhallisesti. Jaksan koko annoksen. Muutapa ei tänään sitten tarvinnekaan syödä.
Aterioituani kierin vielä kauppaan ostamaan vähän karkkia. Sen jälkeen tarkistan, mitä kautta linja-auto Limingan keskustassa kulkee ja löydän kaupan takaa ”linja-autoaseman”. Se käsittää isohkon katoksen, jossa on muutama penkki ja sähköinen aikataulunäyttö. Se kertoo sen, mitä jo tiedän, eli että linja 52A auto, joka on lähtenyt Lumijoelta, saapuu noin kello 19. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta ikinä, kun matkustan linja-autolla Limingasta Ouluun. Onpa jo aikakin.
Kävelyni kokonaispituudeksi tulee 33 kilometriä eli pikkasen ylitöiksi meni. Aikaa tähän meni 8 tuntia 57 minuuttia, josta liikkeellä oloa oli 6 tuntia 39 minuuttia. Näin se on usein ennenkin mennyt – vaikka varaan pitkiin kävelyihin aikaa siltä pohjalta, että etenen tunnissa keskimäärin kolme kilometriä, on toteutunut keskivauhti aina ollut kovempi. Mutta parempi se näin päin on.
Eipä siitä sitten sen enempää. Reittikartta vielä ja pari kuvaa sekä niiden perässä linkki videoon. Kuvien ottaminen jäi tällä kävelyllä vähiin, kun panostin lähinnä siihen videon kuvaamiseen.
Tästä on hyvä jatkaa kohti pitempiä matkoja.
