Telttayö Piimäperänrannassa

Edellisestä retkestä on vain viikko, kun menen taas. Ja tällä kertaa toteutan sen, minkä olin suunnitellut jo edelliseksi viikonlopuksi: talviyön Piimäperänrannassa. Kyse on nimenomaan yöretkestä – tavoitteena on viettää rauhallinen yö metsän keskellä, ja siinä kaikki.

Teen retken heti viikonvaihteen aluksi, perjantaista lauantaihin, jotta ehdin sunnuntaina toisen talviharrastukseni – pilkkimisen – pariin. Kuten Elämäntapakävelijän rautakauppareissun yhteydessä totesin, en tällä hetkellä jaksa innostua ahkion kanssa tehtäviin talviretkiin liittyvästä nysväämisestä. Siksi suunnittelen tämän retken lyhyeksi ja mukaan otettavan tavaramäärän niin pieneksi, että saan kaiken mahtumaan rinkkaan. Näin toimien voin siirtyä retken aloituspaikkaan paikallisliikenteen linja-autolla sen sijaan, että järjestäisin itselleni autokyydin mennen tullen tai ajaisin itse ja jättäisin auton yöksi jonnekin parkkiin. Muutenkin on mukavampi yrittää kantaa pieniä korsia ihmiskunnan tulevaisuuden kekoon ja suosia joukkoliikennettä.

Päätän päiväni töissä sen verran aikaisin, että ehdin tulla kotiin elämäntapakävelijän arvolle sopivalla tavalla eli kävellen. Syön vähän välipalaa ja samalla kuumennan litran vettä termospullossa mukaan otettavaksi. Saan sitten leirissä heti ruuan hautumaan, eikä minun tarvitse aloittaa iltaani lumen sulatuksella. Pakkaan loput tavarat rinkkaan, tarkistan linja-autoaikataulut ja vähän kuuden jälkeen lähden pysäkille.

Elämme tällä hetkellä erittäin runsaslumista talvea. Oulussa on lunta jo yli puoli metriä, vaikka ollaan vasta helmikuun alkupuolella. Niinpä en ole ollenkaan yllättynyt, kun kotoa lähtiessäni sataa lunta. Lämpötila on kohonnut pitkin päivää ja alkaa olla jo nollan tuntumassa. Aivan näin lämmintä en toivonut. Nollakeli ja illaksi ennustettu räntäsade ovat ratkaisseet majoitevalintani: otan mukaan Tunturiyksiön eli Tarptent Moment DW -teltan. Kuivemmissa olosuhteissa olisin ottanut louteen. Sen toki ehtii myöhemminkin; ei tämä talvi tästä ihan heti lopu.

Matkan aikana mietin edessä olevaa iltaa. Arvelen saavani ruokaa kahdeksan maissa eli tuntia myöhemmin kuin normaali päivällisaikani. Tarkoitukseni on kulkea vain lyhyt matka metsässä ja pystyttää teltta sellaiselle aukealle paikalle, johon tuuli voisi sen verran sopia, että saan ilman vaihtumaan teltassa. Sopivan paikanhan minä tiedän jo viime viikonlopun tiedusteluretkeni perusteella, joten sen etsimiseen ei nyt aikaa kulu – ainakaan, jos tekemäni kulku-ura on vielä näkyvissä. Lunta on viikon aikana satanut sen verran, että itsestään selvää tämä ei ole.

Jään onnikasta suunnitelman mukaisesti Oravaisenkujan pysäkillä ja kävelen siitä samaan paikkaan, jossa viimeksi laitoin sukset jalkaan. Nyt napsautan lumikengät paikalleen ja sytytän otsalampun, vaikka tällaisena pilvisenä iltana näin lähellä maalikyliä hajavaloa olisi muutenkin sen verran, että täällä näkisi jotenkuten kulkea. Ilahdun, kun vanha ura on vielä juuri ja juuri näkyvissä.

Ei se ura varsinaisesti kulkemista helpota. Se kun on suksilla tehty, ja lumikenkäilijän luonteva askellus vaatii leveydeltään noin kaksinkertaisen väylän. Ellei sitten sipsuta menemään niin, että askeleet osuvat tarkasti peräkkäin. Eteneminen ei varsinaisesti sipsuttelua muistuta, vaan pikemminkin hidastettua polvennostojuoksua. Pakkasjakson aikana satanut lumi on pehmeää ja vaikka nämä TSL227-lumikengät ovat varsin hyvin kelluvaa laatua, uppoavat nekin tähän lumeen joka askeleella 30-40 senttiä. Kivaa tämä silti on!

Saavun suunnitellulle leiripaikalle. Täällähän on käyty! Lumessa näkyy runsaasti ketun jälkiä. Valikoin teltalle paikan, johon asettumalla en olisi aivan suoraan ketun käyttämällä reitillä – tässä paikassa ihminen on vieras, enkä pidä suotavana sitä, että villieläinten polkuja tahallaan sotkettaisiin.

Teltan pystyttäminen höttölumeen edellyttää tontin tiivistämistä. Lumikengillä homma käy joutuisasti ja pian minulla on sopivan kokoinen, kolmisenkymmentä senttiä syvä kaukalo, johon pystytän Tunturiyksiöni.

Koska lämpötila on nollan tuntumassa ja koska yöksi on lumisadetta luvassa, pystytän teltan pitkittäiskaaren kera. Se lisää majoitteen tukevuutta sopivasti – jos katsot kuvaa tarkasti, huomaat, kuinka telttakangas on ripustettu pitkittäiskaareen päädyn ja harjan puolivälistä. Nyt ei kohtalainenkaan lumikuorma saa telttaa lysähtämään.

Varmistaakseni riittävän ilmanvaihdon avaan teltan molemmat päätyräppänät ja luonnollisesti myös keskellä, poikittaiskaaren tuntumassa teltan yläosassa olevat tuuletusaukot. Vaikka teltta on aukealla paikalla, ei tähän tuuli juurikaan sovi.

Tavaroiden siirtäminen rinkasta telttaan ja ennen kaikkea oma siirtymiseni on tehtävä äärimmäistä huolellisuutta noudattaen. Tässä lämpötilassa lumi tarttuu kaikkialle ja on oltava tarkkana, etten vie sitä telttaan. Kun kaikki on sisällä, laitan päivällisnuudelit hautumaan muutamaksi minuutiksi. Katson kelloa. 19.57. Arvioni siitä, että saan ruokaa kahdeksalta, osui kohdalleen.

Päivällisen, ruokalevon ja iltapalan lisäksi iltaohjelmaani kuuluu lumen sulatus. Keittimenä on tällä retkellä MSR PocketRocket ja polttoaineena Primuksen talvikaasua. Tässä lämpötilassa toki tavallinen kolmen vuodenajan kaasukin toimisi, mutta käytän talviversiota, kun sitä on tullut hankittua. Kaasupullo on näin lyhyelle retkelle turhan iso – 450-grammainen – joten keittimen kanssa siitä muodostuu ikävän korkea torni. Jotta liekki ei tulisi liian lähelle telttakangasta, kaivan eteiseen kuopan. Lunta tässä on vielä tiivistyksen jälkeenkin reilut parikymmentä senttiä.

Ennen nukkumaanmenoa syön vielä annoksen pikapuuroa ja juon kupillisen kaakaota. Termari on jälleen täynnä kuumaa vettä, joten aamulla ei tarvitse heti ryhtyä sulatushommiin. Illan aikana sade on muuttunut lumesta rännän kautta vedeksi. On hyvin kosteaa. Yhdentoista kilometrin päässä olevalla Vihreäsaaren sääasemalla mitattu ilman suhteellinen kosteus on 97 prosenttia. Näistä perjantaibileistä taitaa tulla aika kosteat. Muuten täällä ei kyllä tarvitse palella. Iltatoimien aikaan teltassa sisällä oleva lämpömittarini näyttää +5 asteen lukemaa. Untuvainen talvimakuupussi on vähän liikaa, mutta raottamalla pussin vetoketjua hiukan jalkopäästä saan lämpöä pussin sisällä vähemmäksi. Aamua kohti ilma on pakastumassa, joten uskon tilanteen siinä mielessä helpottavan yön aikana.

---

Näin myös tapahtuu. Kun aamulla yhdeksän aikaan aloitan aamutoimet, on teltassa sisällä kaksi astetta pakkasta. Ulompi telttakangas on kauttaaltaan jäisen lumen kuorruttama, mutta sisällä on edelleen kuivaa. Ilmanvaihto on toiminut haluamallani tavalla. Tästä pidän. Tunturiyksiöni on osoittautunut monenlaisissa olosuhteissa toimivaksi majoitteeksi. Kun tällaisessa pienessä teltassa onnistuu näin kostealla säällä pitämään sisätilan kuivana, eikä sisäteltan kattoonkaan ole tiivistynyt yhtään kosteutta, voin olla todella tyytyväinen. Ainoa vika – ja iso sellainen – tässä teltassa oli lyhyet helmat, jotka jäivät aivan liian kauas maanpinnasta. Minun teltassani ne eivät enää ole ongelma, koska olen itse tehnyt teltan sivuihin lisäliepeet, jotka saan tiiviisti maanpintaa pitkin. Tällä tuunauksella Tarptent Moment DW on mielestäni erinomainen neljän vuodenajan teltta keveyttä arvostavalle yksinretkeilijälle.

Aamutoimien aikana sulatan vielä vähän lisää lunta, jotta saan termariin lounasveden ja myös vähän lämmintä juomavettä. Kuvassa näkyvä punainen lapio on sellainen perinteinen pikkulasten lapio, joita näkee jokaisella hiekkalaatikolla. Se on juuri oikean kokoinen ajatellen lumen lapioimista vesipannuun.

Olen siis kaivanut teltan eteistilaan kuopan keitintä varten. Tuon kuopan pohjalle olen asettanut suunnilleen A4-arkin kokoisen vanerilevyn, joka muodostaa tasaisen, tukevan alustan keittimelle ja johon myös termari mahtuu. Näin minun ei tarvitse pitää termaria kädessäni, kun kaadan pannusta kuuman veden pulloon. Tuohon veden kaatamiseen liittyy talviretkieni suurin tapaturmariski: pieni hutilointi voi johtaa kuuman veden läikkymiseen kädelle ja sitä kautta pahoihin palovammoihin.

Minulla ei ole tällä retkellä tarvetta erityisesti kulkea minnekään kauemmas. Niinpä en nyt aamupäivälläkään lähde teltasta ulos, vaan oleskelen sisällä. Aamupalan jälkeen luen päivän lehden kännykästä ja sitten valmistan lounaan. Aterioituani ryhdyn pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan leirin purkamiseen.

Yöllinen sade on tosiaan kuorruttanut majoitteeni lumella. Ja koska tuossa on ollut mukana lumen lisäksi myös räntää ja vettä, ja koska lämpötila on yön aikana painunut pakkaselle – ollen nyt -7° – on kuorrutus tiukasti kiinni kankaassa. Lumiharja olisi ollut hyvä ottaa mukaan! Minulla olisi retkivarusteissani tiskiharja juuri tähän tarkoitukseen hankittuna, mutta enpä huomannut ottaa sitä kyytiin. Pärjätään ilman.

Tällainen talvileiri on äkkiä purettu. Maastoon ei jää kuin tiiviiksi tamppautunut soikio, joka sekin seuraavan vuorokauden aikana maisemoitunee – odotettavissa on sattumoisin lisää lunta.

Luminen metsä on sitten kaunis. Ja lähes äänetön. Vaikka tästä on lähimpiin taloihin ja tielle vain muutama sata metriä, on täällä silti tosi hiljaista.

Sitten kotimatkalle. Eilen illalla tamppaamani polku erottuu hyvin. Uusia ketunjälkiä ei yön aikana ole ilmaantunut. En ihmettele, enköhän minä haise ketun nenään sen verran pahalle, että se kiertää leirini kaukaa.

Viimeiset sadat metrit ennen Oravaisenkujalle paluuta saan kulkea tällaista polkua pitkin. Tästä on ajettu moottorikelkallakin, joten pinta on tarpeeksi tiivis myös kävelijälle, mutta nyt siinä on päällä sen verran pehmeää lunta, että pidän lumikengät vielä jalassa.

Leiripaikkani on tuossa keskellä olevan ympyrän kohdalla. Ja tuo punainen viivahan on sen viime viikonloppuna tekemäni iltapäiväretken reitti.

Näin on vuoden 2019 ensimmäinen telttayö takana. Oli kyllä jo aikakin! Enhän ole nukkunut teltassa sitten marraskuisen rantalomani. Näin se joskus menee. Onneksi tästä talvesta näyttää muodostuvan oikein kunnon Talvi, on pakkasta ja on lunta. Viimeksimainittua ei tosin tarvitsisi enää kovin paljoa tulla, vaikka minä runsaslumisista talvista pidänkin. Minua on jo kielletty toivomasta lisää. Nyt olenkin laittanut tilaukseen viikonlopuiksi heikkoja tuulia ja pieniä pakkasia. Sellaisista olosuhteista pilkkijä tykkää, eivätkä ne huonot olisi muuhunkaan ulkoiluun.