Sunnuntai, 17. tammikuuta 2016. Muutaman lauhemman päivän jälkeen pakkanen kiristyy taas. Kotona mittari, jonka anturi on tarpeettoman lähellä ikkunaa, näyttää -23 astetta. Silloin todellinen lähiympäristön lämpötila on -24…-25 astetta. Olen ottanut tavaksi tarkistaa todellisen ulkolämpötilan Weather Undergroundin sivulta, jossa on erään yksityisen sääaseman mittaushavainnot. Sivulla olevalta kartalta näkee helposti myös muiden lähettyvillä sijaitsevien yksityisten sääasemien lämpötilalukemat, joten sen avulla voi muodostaa melko luotettavan käsityksen alueella vallitsevasta lämpötilasta.
Kovalla pakkasella ulkoileminen voi olla joko todella kurjaa tai todella hienoa. Kurjaa se on silloin, kun asenne ja vaatetus ovat pielessä. Jos nämä ovat asianmukaisessa kunnossa, on ulkona kivaa. Luonto on aivan omanlaisensa, kun lämpötila painuu tarpeeksi alas.
Lounaan jälkeen lähden ulos. Vallitsevassa lämpötilassa ja suunniteltu aktiviteetti (kävely ja valokuvaus) huomioiden varustaudun seuraavanlaisella vaatetuksella:
- lyhyet alushousut
- teknisen kerraston pitkät alushousut
- Polartec Warmpeace -lämpökerraston housut
- toppahousut
- Lorpen ohuet merinovillasukat
- villasukat
- Kuoma -kengät
- tekninen pitkähihapaita
- Polartec Warmpeace -lämpökerraston yläosa
- Stormberg Skartind ohut untuvatakki
- Fjällräven Keb Jacket -takki
- Houdini ranteenlämmittimet
- paksut villalapaset
- toppaamattomat gore-tex rukkaset
- pipo
Lisäksi sujautan hanskoihin kertakäyttöiset Nevercold -kädenlämmittimet. Näissä riittää lämmitystehoa 6-7 tunniksi, ja lämmityksen voi pysäyttää sulkemalla lämmittimet ilmatiiviiseen pussiin (minigrip). Kun ne ottaa taas pussista esille, käynnistyy lämpöä tuottava reaktio muutamassa minuutissa.
Tarkoitukseni on ookata onnikalla Nallikariin, käydä jäällä kävelemässä, ja palata sitten taas linja-autolla kotiin. Mahdollisen luppoajan voin viettää Eden-kylpylähotellin kahvilassa. Pukeutumiseni kestää hieman liian kauan, minkä seurauksena myöhästyn linja-autosta. Mutta ei hätää. Muutaman minuutin päästä tulee Haukiputaalle menevä linja-auto, jolla voin matkustaa vaikka Toppilaan ja kävellä sieltä rantaan.
Näin tapahtuu ja sopivalla pysäkillä jään kyydistä. Toppilan puolelta pääsee nykyään kätevästi uudehkoa siltaa pitkin Toppilansaareen. Sillan ylitettyäni kävelen vielä Pitkänmöljän päähän, jossa siirryn meren jäälle. Tullista tulleille ja ulkopaikkakuntalaisille selvennettäköön, että Oulun murteen sana möljä (lausutaan ”mölijä”) tarkoittaa laituria.
Jäällä näkyy muutama kulkija, mutta ei täällä ruuhkaa ole. Lähden kulkemaan kohti Nallikaria, josta otan kiintopisteeksi ”majakan” eli aallonmurtajan päässä olevan näkötornin. Avomeren suunnassa näen laivan, mutta en heti erota, onko se tulossa vai menossa. Hieman myöhemmin asia selviää, kun laiva näkyy eri suunnassa suurempana: tulossa se on, ja kyse on Perämeren laivaliikennettä avustavasta jäänmurtaja Kontiosta. Kontio on tuttu laiva näillä vesillä, sillä se tai sen sisaralus Otso on yleensä ensimmäinen Perämerelle töihin saapuva jäänmurtaja.
Jään päällä on muutama sentti lunta. Tässä voisi oikein hyvin liikkua suksilla ja vetää ahkiota perässä. Lumen alla oleva jää on tasaista ja on täällä joku luistellutkin. Näin ohuen lumikerroksen läpi on vielä mahdollista erottaa jäässä olevat halkeamat, jos osaa oikein katsoa.
Saavun Nallikariin lähes samaan aikaan kuin linja-auto on sieltä lähdössä. En edes yritä juosta sitä kiinni, vaan menen sovinnolla Edeniin munkkikahville. Samalla tarkistan lähiympäristön lämpötilalukemat. Nallikaria lähimpänä oleva sääasema näyttää -25 astetta, hieman kauempana oleva -24 astetta.
Kahvit juotuani käyn vielä katsomassa, miltä merellä näyttää. Kontio ei ole mennyt satamaan asti, vaan se on jäänyt muutaman kilometrin päähän väylälle poikittain kellumaan. Taivaanrannassa aurinko laskee kirkkaan punaisena pallona. Siitä voisi saada nyt hienon kuvan, jos viitsisi mennä jäälle, mutta linja-auto on jo tulossa. Jos myöhästyn siitä, joudun joko odottamaan tunnin tai kävelemään vähintään parin kilometrin päähän. Jätän auringon kuvaamatta ja lähden kotiin.













Nuorena asuin Helsingin Kruununhaassa ja koko kesän näki jäänmurtajat satamassa Katajannokalla. Talven saapuessa ne lähtivät taas liikkeelle.
Siellähän ne tosiaan kesänsä viettävät. Monesti olen miettinyt, eikö olisi tarkoituksenmukaisempaa säilyttää niitä lähempänä talvisia työskentelyalueita, mutta kaipa viisaat ovat asiaa miettineet ja hyvin perustein Helsinkiin päätyneet.
Kylläpä alkoi houkuttelemaan meren jäälle pääseminen! Käyn usein Uudessakaupungissa, mutta valitettavasti sen edustalla ei vielä pitemmälle liene asiaa. Ehkä parin-kolmen viikon sisään voisi päästä käymään Putsaaressa, jos pitelee pakkasia. 🙂 Viime talvena ei päässyt heikkojen jäiden vuoksi ollenkaan, joten tänä talvena olisi taas mukava päästä. Meren jäällä liikkumisessa on paljon samaa avaruutta ja tunnelmaa kuin avotunturissa. Tykkään todella paljon, vaikka maakrapuna pelkäänkin hieman mahdollisia virtausten aiheuttamia heikompia kohtia, joita en ehkä merellä osaa niin hyvin lukea. Naskalit tietenkin aina mukana ja kirveellä hakkaan tiuhaan jäätä varmistuakseni jään kantavuudesta… Mutta ei kai jäillä liian varovainen voi olla, olisi se kurjaa pudota läpi.
Tiedätkö paljon siellä teidän kulmilla on meressä jäätä? FMI näyttää jo aika isojakin lukemia jonnekin sinne päin 🙂
Ihan samat tuntemukset on minullakin jäällä liikkuessani. Oma tietämys ei riitä jään kestävyyden arviointiin, joten olen nähnyt hyväksi pelata varman päälle. Oulun edustalla ei meressä ole tietääkseni juurikaan virtapaikkoja muualla kuin mereen laskevien jokien kohdalla, mutta oma haasteensa tulee rantojen loivuudesta: jos vesi on hiukankin normaalitasoa matalammalla, makaa jää pohjassa kiinni, ja kun vesi sitten alkaa nousta, virtaa se heti jään päälle. Neljä vuotta sitten, kun hiihdin Hietakarin ympäri, oli juuri tällainen tilanne ja retkeä seuraavana päivänä koko meri näytti olevan yhtä sohjolammikkoa.
Nuo FMI:n kartalla olevat lukemat on tosiaan jo aikamoisia 🙂 Jäätie Oulunsalosta Hailuotoon avattiin muutama päivä sitten ja sen yhteydessä mainittiin jään paksuudeksi 50 senttiä. Hailuoto vaikuttaa asiaan voimakkaasti: sen ja mantereen välissä meri pääsee rauhassa jäätymään ja kun esimerkiksi Liminganlahti on suurimmaksi osaksi alle kaksi metriä syvä, ei sinne pääse kovallakaan tuulella muodostumaan sellaista merenkäyntiä, että se hidastaisi jäätymistä.
Nyt on niin hyvät olosuhteet jäällä retkeilyyn, että meinaan tänä talvena panostaa siihen. Jäällä on tosiaan hyvin samantapaista tunnelmaa kuin avotunturissa, ja kun tuo meri on tuossa aivan vieressä, menen kyllä sinne mieluummin kuin tunturiin. Ei tarvitse käyttää kokonaista päivää matkustamiseen retken alussa ja lopussa, vaan voi viettää senkin ajan itse asian parissa 🙂
Hei,
oulun edustalla oli 40 cm viikko sitten, luulen että nyt on aika lähellä puolta metriä. Nyt ei muuta kuin retkiä suunnittelemaan, on kolme kuukautta jäätalvea edessämme 🙂
Kyllä, nyt on niin hyvät olosuhteet jääretkeilyyn, että siihen kannattaa panostaa. Mielenkiinnolla seuraan, joko Perämeri jäätyy tänään kokonaan umpeen. Edellytykset siihen ainakin ovat olemassa.
Oho, onko Ruotsiin asti tarkoitus vaeltaa? 😉
Ei nyt sentään 🙂 Mutta Oulun lähellä olisi kiinnostavia kohteita, jos vain jäätä riittää – mm. Hoikka-Hiue ja Länsiletto. Tosin ne ovat laivaväylän takia muutenkin saavuttamattomissa.