Rantapummi

Työskentely epätavalliseen aikaan – klo 16-01 – mahdollistaa aktiviteetteja, joihin normaalisti ei voi ryhtyä. Kuten rannoilla maleksiminen keskellä kirkasta päivää ja keskellä pimeää yötä. Kamera tietysti mukana.

Päiväsaikaan teen kävelyretket samalle rannalle kolmena peräkkäisenä päivänä. Ensimmäisellä kerralla on kaunis, aurinkoinen sää – edellisen viikonvaihteen myrsky on vetänyt pilvimassat perässään ja keskipäivän aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Ei kovin korkealta, mutta paistaa kuitenkin.

Otettuani yhdeksän kuvaa kamerani ilmoittaa, että muisti on täynnä. Mitä hemmettiä? Kyllä kahdeksan gigan muistikortilla pitäisi olla tilaa vielä useammalle sadalle kuvalle. Ellei sitten… avaan kameran pohjassa olevan luukun ja katson tyhjää muistikorttilokeroa. Pitipä tämäkin kokea. Muistikortti on hyvässä tallessa läppärin kortinlukijassa. En viitsi lähteä sitä sieltä hakemaan, vaan päätän, että tänään vastaan tulevat kiinnostavat kohteet on voitava ikuistaa enintään yhdeksällä otoksella.

Ilma on kuulas, ja matalalta paistava aurinko loihtii maisemaan uskomattoman voimakkaat värisävyt. Yllä olevaa kuvaa en ole käsitellyt muuten kuin kokoa muuttamalla.

Toisella kertaa ranta on aivan eri näköinen: edellisen päivän selkeä sää on jatkunyt yöhön asti ja lämpötila on pudonnut vuorokaudessa lähes kymmenen asteen verran. Kuten pakkassäällä yleensä, on nytkin ollut tyyntä, joten vesi on saanut jäätyä rauhassa. Veden korkeus on myös laskenut, minkä vuoksi rantaviiva on kolmisen metriä kauempana kuin edellisenä päivänä.

Toisen ja kolmannen kerran välisenä yönä sataa vähän lunta. Ei paljon, vain pari senttiä, mutta sekin riittää muuttamaan rannan taas uudenlaiseksi. Tuuli on pysynyt heikkona eivätkä aallot ole rikkoneet ohutta jäätä. Vain aivan kapea kaistale vesirajassa on ollut sen verran märkä, että lumi on siihen kohtaan sataessaan sulanut heti.

Vertailun helpottamiseksi kuvat vielä vierekkäin.

Toisen päivän kävelyretkeni vie minut paikkaan, jossa en ole ennen käynyt. Muutaman kilometrin päässä mereen työntyy pieni niemi, johon vievä tie on puomilla suljettu. Tällaiset puomit eivät ole minua ennenkään pidätelleet, joten miksipä nytkään siitä välittäisin. Taivas on nopeasti vetäytymässä pilveen, mutta aurinko yrittää vielä kerran näyttää kasvonsa. Ottaapa avukseen pienen sivuauringonkin, ja kummallekin kuvajaisen sileäksi jäätyneestä meren pinnasta.

Pieni käännös oikealle, ja näkymä muuttuu suorastaan taianomaiseksi.

Niemen toiselle puolelle jäävässä lahdessa meri on niin ikään jäässä, ja täällä on helppo havaita, miten ohut jää on halkeillut ja halkeamat sitten jäätyneet umpeen.

Rantaviikolleni sattuu myös yksi lähes pilvetön yö, joten illan työt tehtyäni lähden rantaan kettujahtiin. Valitettavasti tänä iltana ei revontulia täällä näy, joten on tyytyminen muihin aiheisiin. Kaunis kotikaupunkini näkyy osittain jäätyneen meren takana.

Muutama päivä sitten täyttynyt kuu loistaa kirkkaana, mutta niin loistavat tähdetkin pilvettömältä taivaalta.

Yritän ikuistaa laskeutuvan lentokoneen piirtämän valojuovan, mutta se jää kovin vaatimattomaksi merivartioaseman pihalla loistavien valojen vaatiman lyhyehkön valotusajan vuoksi.

Ennen nukkumaanmenoa käyn vielä niemen toisella puolella ottamassa kuvan läntisen taivaanpuoliskon tähdistä, joita pieni pilvenriekale jo vähän yrittää peittää.

Revontulikuvat jäävät edelleen ottamatta, mutta olen viikkoon silti tyytyväinen. Harvoin sitä saa muutaman päivän aikana kokea näin voimakkaita säänvaihteluita ja siten visuaalisesti hyvin erilaisia tunnelmia samoissa, tutuissa paikoissa.