Kävelyvuoden 2019 ensimmäinen kvartaali on tallusteltu, joten on paikallaan laatia osavuosikatsaus ja arvioida tilikauden tähänastista tulosta suhteessa tavoitteisiin. Onhan näin, että jos tarkka analyysi antaa aihetta esimerkiksi tulosvaroituksen julkistamiseen, on se sanktioiden välttämiseksi syytä tehdä viivyttelemättä.
Jo tammikuun raportissa arvelin, että tavoite ei ole ainakaan liian korkealle asetettu. Olinhan kävellyt vuoden ensimmäisen kuukauden aikana 340 kilometriä, mikä antaisi tasaisella vauhdilla koko vuoden tulokseksi 4080 kilometriä. Helmikuussa vauhti hieman hidastui ja mittari raksutti askelia kaikkiaan 289 kilometrin edestä. Maaliskuussa askel oli jälleen keveä tuottaen tulokseksi 338 kilometriä. Maaliskuuhun sisältyneiden kokonaisten viikkojen kilometrikertymät olivat 67, 74, 64 ja 104 km – viimeiseen viikkoonhan sisältyi 30.3.2019 kävelemäni Tuulinen kolmekymppinen Tuirasta Liminkaan.
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana olen kävellyt siis 967 kilometriä, eli melkein kolmanneksen koko vuoden tavoitteesta. Lisäksi on paikallaan todeta, että tässä maalis-huhtikuun vaihteessa tuli täyteen seitsemän vuotta askelmittarin kanssa. Sinä aikana olen kirjannut ylös jokaisen kävelemäni kilometrin, ja niiden kokonaismäärä ylitti maaliskuun toiseksi viimeisenä päivänä kaksikymmentätuhatta (20.000) kilometriä.
Nämä kilometrit kertyvät nykyään helposti. Jopa helpommin kuin olin kuvitellut. Merkittävin syy tähän on päivittäinen työmatkakävely. Viime vuoden lopulla omaksumani käytäntö mennä töihin linja-autolla ja palata kävellen on muodostunut rutiiniksi. Tätä käytäntöä aloitellessani arvelin käyttäväni autoa ehkä kerran viikossa, kun tarvitsen verstaalle jotain, mitä en kävelymatkan päästä saa. Käytännössä autoilut ovat jääneet vielä tätäkin vähemmäksi – hyvä jos viikonloppuna jossain ajelen. En välttämättä silloinkaan.
Työmatkakävely – erityisesti työpäivän päätteeksi – on monessa mielessä huippujuttu.
Ensinnäkin saan siinä mukavasti raitista ilmaa. Teen työpäiväni käytännössä kokonaan sisätiloissa, usein pölyisissä olosuhteissa. Pintakäsittelytöitä tehdessäni joudun hengittämään suodatettua ilmaa. Sellaisten työpäivien jälkeen reilu tunti raittiissa ulkoilmassa tekee hyvää.
Toiseksi saan liikuntaa. Toki vietän suurimman osan työpäivästäni jalkojen päällä ja teen käsilläni töitä. Silti reipasvauhtinen kävely on jotain aivan muuta. Se saa veret kiertämään ja lihakset kunnolla liikkeelle.
Kolmanneksi tuo kävelytunti tarjoaa rauhallisen tilaisuuden ajatella. Hyvin usein keksin kävellessäni ajatuksia siitä, miten jatkan päivän aikana tekemiäni töitä seuraavana päivänä. Erityisesti jos olen työssäni kohdannut jonkin ongelman, olen havainnut viisaaksi nukkua yön yli jättää asian muhimaan kotimatkan ajaksi. Ei minun edes välttämättä tarvitse sitä siinä kävellessäni miettiä – alitajunta prosessoi asiaa ja kun ratkaisu on valmis, se pulpahtaa pinnalle.
Neljänneksi tämä kotiin kävely muodostaa hyvän erotusjakson työpäivän ja koti-illan välille. Siinä ehdin irrottautua töistä ja kotiin päästessäni voin kaikessa rauhassa keskittyä kotipuuhiin ilman, että minun tarvitsisi välttämättä enää miettiä työasioita.
Pelkkää hyvää siis. Olen todennut tämän ennenkin: kävelemään lähteminen on parasta, mitä olen koskaan itselleni tehnyt.
Ja mitä siihen tulosvaroitukseen tulee: On mahdollista, että tälle vuodelle asettamani tulostavoite ylittyy. Ei silti innostuta liikaa. Vuodesta on kuitenkin vielä kolme neljännestä jäljellä.
