Aihearkisto: Juna

Lapinkävijän kaupunkiloma

Jokunen viikko sitten Oulun rautatieaseman ohi kävellessäni tulin ajatelleeksi, että en ole matkustanut junalla pitkään aikaan. Ainakaan vuoteen. Se on pitkä aika sellaiselle, joka on monen vuoden ajan tehnyt työmatkan Oulusta Helsinkiin lähes joka kuukausi ja ne kaikki junalla.

Muistaakseni junassa on kivaa. Mitäpä jos lähtisin käymään jossain – ihan vasiten ja huvin vuoksi. Pitää vain keksiä, minne menisin. Helsinki ei käy, se on liian kaukana, siellä on liikaa ihmisiä ja siitä tulee työreissut mieleen. Entä joku muu, lähempänä etelässä oleva kohde? En innostu mistään, en myöskään Kainuun tai Itä-Suomen suunnasta. Mutta entäs se ilmansuunnista paras, pohjoinen?

Rovaniemi olisi mukavan matkan päässä. Ja siellä en ole aikoihin käynyt kuin sen verran, mitä siirtyminen linja-autosta toiseen vaatii. Tutkin netistä, mitä käyntikohteita Rovaniemeltä löytyisi jo muistissa olevan Arktikumin lisäksi. Ainakin Pilke siellä on. Ja ainahan voisin myös vain kävellä kaupungilla.

Siinä se.

Minä menen Rovaniemelle.

Ostan liput netistä muutama päivä ennen lähtöä. Kustannus ei ole suuri, sillä minähän saan opiskelija-alennuksen. Tammikuun 21. päivänä, joka on lauantai, herään kymmentä vaille seitsemän, käyn aamupesulla, pukeudun ja sitten lähden kävelemään rautatieasemalle.

Juna, jolla matkustan, on Helsingistä edellisenä iltana lähtenyt yöjuna, IC273. Junan toiseksi viimeinen vaunu on 2-kerroksinen päivävaunu. Sen yläkerrassa on minun paikkani. Jätän päällysvaatteet paikalleni ja siirryn saman tien ravintolavaunuun aamupalalle. Lautasellinen puuroa mustikoiden kera, appelsiinimehu ja kuppi kahvia antavat hyvän alun päivälle.

Noin kolme tuntia kestävä matka menee mukavasti. Luen kirjaa, kuuntelen musiikkia ja katselen, kuinka kaakosta nouseva aurinko täyttää maiseman vähitellen valolla. Alkamassa on aurinkoinen pakkaspäivä, mutta lämpötila pysyy maltillisissa lukemissa, -10 asteen tuntumassa.

Koivussa joudumme hetken odottamaan vastaantulevaa junaa, joka on päässyt matkaan kymmenen minuuttia myöhässä. Sen vuoksi saavumme Rovaniemelle hieman aikataulusta jäljessä, mutta minua se ei haittaa. Auton kanssa matkustaville tulee lisäviivettä, kun veturipulan vuoksi autovaunua ei heti saada siirretyksi purkupaikalle. Puhuvat puolen tunnin odottelusta.

Minä lähden taas kävelemään. Tarkoitus on mennä ensin lounaalle paikkaan, jonka olen matkan aikana valinnut, kun selailin Rovaniemen ravintolatarjontaa netistä. Valintani kohdistuu Aitta Deli & Dine -nimiseen ravintolaan, jossa on lounaaksi tarjolla uuniperuna savuporo- tai savulohitäytteellä. Valitsen poron. Annokseen kuuluu myös keitto, salaatti ja leipä.

Olen ainoa asiakas koko sen ajan, minkä lounaalla viivyn. Olenhan liikkeellä hyvin aikaisin – kello ei ole vielä puolta kahtatoistakaan. En tiedä, mitä lounaalla tarjottu keitto on, mutta minun makuuni se on turhan paksua ja juustoista. Uuniperunan kanssa lautasella on lisäkkeenä uunijuureksia, jotka ovat aika kovia – se ei ole välttämättä huono asia. Ei kypsennetyn ruuan tarvitse aina olla mössöä; onhan meillä hampaat. Mutta annosten koristeena joka paikassa olevat rucolanhörselöt saisivat vähitellen jäädä pois muodista.

Lounaan jälkeen lähden käymään Kemijoen rannassa. Arvelen joen näyttävän auringonpaisteessa kivalta ja haluan ottaa siitä kuvia. Kuvat otettuani kävelen rannassa olevaa kevyen liikenteen väylää vähän matkaa Jätkänkynttilän suuntaan, kunnes käännyn takaisin ydinkeskustaan. Rannassa on pyörätien levikkeelle kaatunut iso joulukuusi. Liekö taannoinen myrsky sen kaatanut, sillä puun tyvi on kyllä tiukasti jalassa kiinni, mutta runko on katkennut.

Kävelen ydinkeskustan läpi etsien mahdollista kahvipaikkaa. En etsi kovin tarkasti, koska voisin kyllä juoda kahvit vasta Pilkkeessä. Sinne ei ole tästä kovin pitkä matka. Yhden pienen mutkan teen ennen Pilkettä: pistäydyn Marttiinin Wanhassa Tehtaassa. Rakennuksessa on paitsi tehtaanmyymälä, myös pieni puukkomuseo ja vielä pienempi kahvila. Minulla ei ole nyt puukon tarvetta, joten en viivy paikalla kauaa. Täälläkin olen ainoa asiakas, mikä on hiukan kiusallista. Paikka ei mainosta olemassaoloaan esimerkiksi kadun varressa. Voisivat kyllä, koska nyt todennäköisesti suurin osa kulkijoista ei edes hoksaa, että tässä on puukkokauppa ja -museo. Kulkijoitahan tässä kyllä riittää, kun Pilke ja Arktikum ovat vieressä.

Sitten Pilke. Siellä en ole ennen käynytkään, mutta netistä olen paikkaan alustavasti tutustunut. Metsissä paljon liikkuvana olen kiinnostunut kaikesta, mikä aiheeseen liittyy. Kassalla kysyn, onko kahvila auki. On kuulemma vain automaatti, mutta naapurissa, Arktikumissa, on ihan oikea kahvila. Käydään sitten kahvilla vasta siellä. Ostan pääsylipun ja lähden tutustumaan näyttelyyn.

Kierrokseni kestää noin tunnin ja sisältää kaksi kohokohtaa – ainakin sisälläni asuvan ikuisen pikkupojan näkökulmasta: käynti Ponssen hytissä ja harvesteri-ajokonesimulaattorin kokeilun. Ponsse on yksi suomalaisen teollisuuden kirkkaimmista helmistä erityisesti historiansa vuoksi ja myös siksi, että se on pysynyt perustamispaikkakunnallaan Vieremällä koko ajan.

Ponssen tarina alkoi siitä, kun Einari Vidgrén totesi, ettei kaupasta saa kelvollista metsäkonetta. Hän päätti tehdä sen itse. Ja kun ensimmäinen kone rakennettiin niistä osista, jotka täyttivät vaatimukset ja joita oli saatavilla, ei se ollut varsinainen silmänilo. Paikkakuntalaiset ihmettelivät koneen rakentamista ja pohtivat, että mikähän Ponsse tuostakin tulee. Ponsse oli kylillä liikkuvan sekarotuisen piskin nimi. Lienee Einari virnuillut ainakin mielessään, kun maalasi valmiin koneensa kylkeen nimen Ponsse. Ei sitä nimeä tarvitse aina kaukaa hakea.

Simulaattorin kokeileminen on hauskaa. Ensin tosin menee hetki, että henkilökunta saa laitteen toimimaan. Samanlaisia simulaattoreita kuulemma käytetään oikeita metsäkoneenkuljettajia koulutettaessa. Aluksi kokeilen harvesteria, jota ohjataan mm. kahdella joka suuntaan liikkuvalla joystickillä. On siinä koko joukko muitakin hallintalaitteita, mutta noilla liikutellaan puomia.

Sählään aikani ja kolhin sekä puomia että harvesteripäätä puihin niin, että oksat putoavat maahan. Oikealla työmaalla tällaisesta tolskaamisesta tulisi aika äkkiä sanomista. Esim. tyyliin ”mihinkähän aikaan olisit kotona, jos nyt heti lähtisit”. Lopulta tumpelokin onnistuu, ja saan yhden puun nurin. Kun sitten yritän jatkaa seuraavalle puulle, on harvesteripää aivan väärässä asennossa enkä osaa sitä enää suoristaa. Siirryn ajokoneen puikkoihin.

Ajokonetta ohjataan samoilla hallintalaitteilla – simulaattorista vain vaihdetaan ohjelmaa. Aika kätevää, jos se oikeastikin on niin, että harvestereilla ja ajokoneilla on samanlaiset hallintalaitteet. Noissa joystickeissä tuntuu olevan valtavasti toimintoja. Ei pelkästään niin, että eteen-taakse-vasemmalle-oikealle tuottaisi neljä eri toimintoa, vaan noiden väleissäkin tuntuu olevan toimintoja.

Onnistun saamaan ajokoneen nosturin kouran oikeaan kohtaan ja taidoistani vaikuttuneena kaapaisen rankanipun kouraan. Kun rupean nostamaan sitä kyytiin, huomaan, että olisi pitänyt muistaa painopiste. Nippu roikkuu aika lailla vinossa. Saan sen kuitenkin perävaunun yläpuolelle ja kun rupean kääntämään kouraa niin, että saisin rangat perävaunun suuntaisesti, valitsen väärän toiminnon ja pudotan koko lastin poikittain kärryn päälle. Eiköhän tämä riitä.

Mutta olisi tuo kivaa. Tosin ei minusta ikinä olisi kummankaan koneen kuljettajaksi ihan jo näkökykyni vuoksi: karsastuksen takia minulle ei ole kehittynyt kelvollista syvyysnäköä, joten mikään sellainen homma, jossa pitäisi pystyä arvioimaan etäisyyksiä, ei minulta onnistu. Onneksi kaikkien ei tarvitse.

Ennen Arktikumiin siirtymistä katsastan vielä Pilkkeen kaupan tarjonnan. Hypistelen hetken aikaa vedenkestäviä ja repeytymättömiä tunturikarttoja, mutta pysyn lujana enkä tee heräteostoksia.

Arktikumissa käyn ensiksi kahvilla ja luen myös päivän lehden – se on luonnollisesti Lapin Kansa, kun kerran Lapissa ollaan. Arktikumin näyttelyt ovat pitkälti samat, jotka siellä oli jo viimeksi käydessäni, mutta siitä on jo sen verran aikaa, että katson ne melko tarkkaan läpi jälleen. Asiaan toki vaikuttaa se, että näyttelyiden aihepiiri on lähellä sydäntäni ja aivan samoin kuin voin lukea tunturivaelluksista kertovia kirjoja uudelleen ja katsella niistä kertovia tv-ohjelmia uudelleen, voin katsoa myös nämä näyttelyt uudelleen. Välillä istahdan huilaamaan, koska en pysty ottamaan kaikkea näyttelyiden antia vastaan yhteen menoon. En rupea tässä kertomaan näyttelyiden sisällöstä, koska niihin voi perehtyä alustavasti netissä ja tarkemmin sitten paikan päällä, jos ne kiinnostavat.

Kello on jo yli neljä, kun lähden Arktikumista. Nyt voisin vielä käydä kävelemässä kaupungilla ennen junalle menoa. Se lähtee kuudelta. Päätän mennä taas joen rantaan ja katsoa, miltä Jätkänkynttilä näyttää toisesta suunnasta ja pimeällä. Rannassa luon haikean silmäyksen pohjoiseen vievän maantien suuntaan – tuonne tekisi taas mieli. Mutta kaikki aikanaan. Jospa minä vielä tänä vuonna pääsisin sielläkin käymään.

Rannasta kiipeän taas ydinkeskustaan. Nyt on iltapäiväteen aika. Menen Sampokeskukseen katsomaan, olisiko siellä kahvilaa. Onhan siellä ja se on vielä hetken aikaa auki. Ostan palan kirsikkasuklaakakkua ja kupillisen teetä. Kahvila menee viideltä kiinni ja sitten minäkin taas jatkan matkaa. En enää viitsi lähteä käymään missään erityisessä paikassa, vaan lähden vähitellen kohti rautatieasemaa. Matkalla poikkean kaupassa ostamassa junaan vähän irtokarkkeja.

Tuttu junarunko odottelee jo lähtöraiteella. Tämä kuudelta etelään lähtevä IC266 on sama runko, joka edellisenä yönä tuli etelästä numerolla IC273. Tässä junaparissa on siis kaksi runkoa, jotka ajelevat Helsingin ja Rovaniemen väliä vuorotahtiin. Sama järjestely on muissakin pitkän matkan junissa – esimerkiksi Helsingin ja Kemijärven väliä sahaa kaksi junarunkoa numeroilla IC274 (etelään) ja IC265 (pohjoiseen).

Oma paikkani on samassa vaunussa kuin aamulla. Ja samalla tavoin kuin aamulla tein, käyn nytkin jättämässä ulkovaatteet paikalleni ja lähden sen jälkeen ravintolavaunuun. Nyt on päivällisen aika. Ravintolavaunussa on myymässä sama neitokainen kuin aamulla. Lieneekö aloittanut aamulla Oulussa puoli kahdeksan aikaan ja nyt sitten paluu Ouluun on yhdeksältä illalla. Pitkä päivä, mutta pääseepä yöksi kotiin.

Jo matkaa suunnitellessani päätin, että tästä tulee hyvä päivä. Päätöksessä on ollut helppo pysyä. Kotimatkan alkaessa on siis paikallaan kultivoida onnistunutta matkaa tilanteeseen sopivalla aterialla: raiteiden klassikko eli lihapullat, ja palan painikkeeksi pikkupullo punaviiniä. Säästän pääosan viinistä lipitettäväksi kiireettömästi sitten, kun ruoka on syöty, ja samalla lueskelen mukanani olevaa kirjaa. Kun viini loppuu, palaan paikalleni päivävaunuun ja rupean puputtamaan kompiaisia. Vähän ennen yhdeksää saavumme Ouluun. Kerään omaisuuteni taas mukaan, poistun leppoisaan talvi-iltaan ja lähden kävelemään kohti kotia.

Kiitos, Rovaniemi!

Tästä lähdetään. IC273 Oulussa.

Tästä lähdetään. IC273 Oulussa.

Aamupuuro, tuoremehu ja kahvi.

Aamupuuro, tuoremehu ja kahvi.

Vilkaisu taaksepäin Kemissä osoittaa, että päivä valkenee tänäänkin.

Vilkaisu taaksepäin Kemissä osoittaa, että päivä valkenee tänäänkin.

Eikä mikä tahansa päivä olekaan. Aurinko saa paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Eikä mikä tahansa päivä olekaan. Aurinko saa paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Rovaniemelle saavutaan mukavassa 11 pakkasasteen talvisäässä.

Rovaniemelle saavutaan mukavassa 11 pakkasasteen talvisäässä.

Lappia-talo ja aamupäivän aurinko.

Lappia-talo ja aamupäivän aurinko.

Soma puutalo Kansankadun ja Ukkoherrantien risteyksessä.

Soma puutalo Kansankadun ja Ukkoherrantien risteyksessä.

Ihkaoikea matkustajakoti.

Ihkaoikea matkustajakoti.

Lounaspaikkani Aitta Deli & Dine.

Lounaspaikkani Aitta Deli & Dine.

Arctic Light Hotel.

Arctic Light Hotel.

Kemijoki ja keskipäivän aurinko.

Kemijoki ja keskipäivän aurinko.

Katkennut ja kaatunut joulukuusi.

Katkennut ja kaatunut joulukuusi.

Jätkänkynttilä.

Jätkänkynttilä.

Jäämuuri Lordin aukiolla.

Jäämuuri Lordin aukiolla.

Lapinkävijäntie vastavalossa.

Lapinkävijäntie vastavalossa.

Mystinen metsätyömies.

Mystinen metsätyömies.

Arktikum.

Arktikum.

Kolttasaamen esittelytekstissä on mielenkiintoinen yksityiskohta. Sadun kertojaksi mainitaan Naska Mosnikoff, syntynyt 1893. Arto Paasilinnan kirjassa "Hirtettyjen kettujen metsä" vuodelta 1983 esiintyy 90-vuotias kolttavaimo nimeltä Naska Mosnikoff. Sattumaa?

Kolttasaamen esittelytekstissä on mielenkiintoinen yksityiskohta. Sadun kertojaksi mainitaan Naska Mosnikoff, syntynyt 1893. Arto Paasilinnan kirjassa ”Hirtettyjen kettujen metsä” vuodelta 1983 esiintyy 90-vuotias kolttavaimo nimeltä Naska Mosnikoff. Sattumaa?

Turistien kanssa pitää näköjään varautua kaikkeen.

Turistien kanssa pitää näköjään varautua kaikkeen.

Tie pohjoiseen.

Tie pohjoiseen.

Jätkänkynttilä iltavalaistuksessa.

Jätkänkynttilä iltavalaistuksessa.

Rovaniemen kirkko. Erikoista, että risti on valaistu punaiseksi.

Rovaniemen kirkko. Erikoista, että risti on valaistu punaiseksi.

Lappia-talo iltavalaistuksessa.

Lappia-talo iltavalaistuksessa.

Illaksi kotiin. IC266.

Illaksi kotiin. IC266.

Hyvän päivän klassikkopäivällinen.

Hyvän päivän klassikkopäivällinen.