Kalakeitto pikkukaloista

Tapsan kalakeittiöstä päivää. Tänään valmistamme kalakeiton pikkukaloista.

Viime kesänä (2017) innostuin perhokalastuksesta, mutta saaliit jäivät heikonpuoleisiksi – useimmilla kerroilla kotiin tuomisina oli enintään yksi kala. Tänä kesänä (2018) homma alkoi pelittää, kun keväällä ostin pinkin perhon. Onhan minulla rasiassa perhoja vaikka kuinka, mutta tämä osoittautui oivalliseksi ottiperhoksi niille kaloille, joita minun kalapaikoistani on mahdollista saada. Laitetaan tähän muistin virkistykseksi uusinta toukokuulta:

Perhon valintahan toki riippuu siitä, mitä kalaa pyydetään, mistä pyydetään, milloin pyydetään jne. Minä kalastan lähinnä Oulujoen tai oululaisten järvien rannoilta ja yleensä aivan rantaviivan tuntumasta, en siis esimerkiksi kahlaa puoleenväliin jokea perhoani heittelemään. Näissä vesissä on enimmäkseen pientä peruskalaa – ahventa, särkeä ja salakkaa. Moni kalastaja sylkee särjen ja salakan päälle, mutta minä en. Särki on mainio ruokakala, kun sen oikein valmistaa, ja salakan merkityksen ruokakalana oivaltaa, kun maistelee suussaan sanaa rantamuikku.

Minulle nämä peruskalat siis kelpaavat mainiosti. Myös silloin, kun ne ovat pieniä. Toukokuussa valmistin niistä kalapullia (tai olivathan ne vähän litteitä, eli ehkä enemmänkin pihvejä). Kesän mittaan saamani pikkukalat olen alkukäsittelyn eli sisälmysten poiston jälkeen pakastanut, ja kun niitä nyt elokuun puolenvälin paikkeilla on riittävästi, valmistan ruuan. Tällä kertaa en tee pyöryköitä, vaan kokeilen, miten pikkukaloista syntyisi keitto.

Ainekset:

Ahvenia, särkiä ja salakoita

Perunoita

Porkkanoita

Lanttua

Pakastemaissia

Ruohosipulia

Persiljaa

Maitojauhetta

Herbamare-yrttisuolaa

Määriä en tähän laita, koska en yleensäkään ruokaa laittaessani mittaa mitään. Käytän aineksia sen verran kuin sopivalta tuntuu, tai sen verran kuin niitä nyt sattuu käsillä olemaan.

Aloitan kalaliemen valmistuksesta.

Nyljen ahvenet ja suomustan muut kalat. Irrotan niistä fileet pyrkien mahdollisimman ruodottomaan lopputulokseen. Nahat, päät ja ruodokot (poikani pienenä antama nimitys kalan luurangolle) laitan kattilaan, johon lisään vettä juuri sen verran, että kalankappaleet peittyvät. Fileet laitan sivuun odottamaan.

Liemen valmistuessa kuorin perunat, porkkanat ja lantun sekä leikkaan ne pieniksi kuutioiksi. Kuutioiden sopiva koko määräytyy sen mukaan, kuinka nopeasti ruuan haluaa valmistuvan.

Kuutioiden valmistuttua siivilöin liemen kahteen kertaan ja sen jälkeen kaadan liemen isompaan kattilaan ja kasvikset perään. Levy kuumaksi ja kasvikset kiehumaan. Liemikattilaan laitan lisää vettä ja jatkan liemen keittämistä samalla, kun kasvikset kypsyvät.

Kun kasviskuutiot ovat lähes kypsiä, siivilöin toisenkin liemisatsin ja kaadan sen soppakattilaan. Perään menee tässä vaiheessa pakastemaissi sekä ruohosipuli ja persilja. Lopuksi kalafileet, jotka olen silpunnut sormenpään kokoisiksi palasiksi.

Kun soppa taas kiehuu, lisään liemeen soveliaalta tuntuvan määrän maitojauhetta. Sekoitan hyvin, maustan Herbamarella ja lopuksi laitan sekaan roiman nokareen voita. Kun se on liuennut, on keitto valmista. Tarjoillaan esimerkiksi ruisleivän kera.

Ja tuli muuten hyvää tästä. Vaimo sanoi, että paras kalakeitto, mitä olen koskaan tehnyt, ja minä olen sentään aika monta kalakeittoa laatinut. Tätä ennen kuitenkin aina lohesta ja aina valmista kalalientä käyttäen.

Eikä tämä edes ollut kohtuuttoman työläs valmistaa. Ruoka oli lautasilla alle tunnin kuluttua siitä, kun rupesin käsittelemään kaloja. Tämä kokemus vahvisti käsitystä, että monen roskakaloiksi mieltämät särki ja salakka ovat oivallisia ruokakaloja, jotka kannattaa ottaa talteen, kun niitä onkeen, perhoon tai uistimeen saa tarttumaan. Ja keittohan on tasan niin hyvä kuin siihen käytetty liemi. Kyllä itse tehty kalaliemi on aivan eri luokkaa kuin liemikuutioista valmistettu – nuo kuutiothan ovat suurelta osin suolaa.

Ja se voinokare lopuksi on aivan ehdottoman tärkeä asia!