Särkipullia

”Kaunis kesäpäivä, sopivasti joutoaikaa, ja tekee mieli särkipullia.”

Näin todetaan TV:stä (Erätulilla-ohjelmasta) tutun Haavi auki -porukan mainiolla videolla ”Särkeä perholla”. Tuossapa lähtökohta minunkin kalastushommiin.

Sellaisia kauniita kesäpäiviä – tai oikeastaan iltoja – on tarjolla vuoden 2018 toukokuun puolivälin kieppeillä, ja kun sitä joutoaikaakin on, niin kalaanhan minä menen. Edellämainitulla videolla todetaan pyyntimenetelmän valintaperusteeksi, että ”koska tunarikin saa ongella särkeä, valitsimme pyyntivälineeksi perhon”. Minä sovellan tätä perustetta ja valitsen ensimmäiseksi pyyntivälineekseni ongen.

Universumi on piinannut minua viime aikoina asettamalla minulle kalastuskiintiön: enintään yksi kala per kalastuskerta. Ja koska ne kalat, joita olen talvella – pilkkimällä – saanut, ovat olleet järkiään kovin pieniä, olen laittanut viimeisimmän pilkkiahveneni pakastimeen odottamaan kavereita.

Perjantaina, toukokuun 11. päivänä, lähden Kuivasjärvelle, paikkaan, josta Perämereen laskeva Kuivasoja alkaa. Koska tosi kalamies ei paljasta kalapaikkojensa sijaintia, mutta koska vedessä on kalaa ihan tarpeeksi kaikille halukkaille, teen kompromissin paikan sijainnin paljastamisen suhteen – kerron paikan, mutta jätän sen etsimisen kartalta lukijoille harjoitukseksi. Ryhdyn onkimaan.

Kalastuskiintiöni on voimassa edelleen. Saan kalan. Yhden. Se on kaunis punasilmä hopeakylki – eli särki. Olisikohan ensimmäinen särkeni ikinä. Todennäköisesti.

Onkiessani olen seurannut, kuinka veden pinnassa polskii kaloja koko ajan. Perhollahan noita pitäisi pyytää. Ilman lämmettyä ovat hyönteiset lähteneet liikkeelle ja niitä liikkuu myös veden pinnalla jatkuvasti. Aivan selvä pintaperhokeli. Huomenna on tultava uudestaan.

Ja näin tapahtuu. Lauantai-iltana otan perhovälineet mukaan ja ryhdyn heittelemään. Ensimmäinen heitto ja heti on kala kiinni. Tämäkin on särki.

Vähänkö olen hyvä kalamies. Eka heitolla heti kala. Onneksi olen ottanut mukaan ison pussin kaloja varten.

Universumi huomaa ylpistymiseni ja päättää kouluttaa minua kovalla kädellä. Heittelen perhoja vielä neljä tuntia enkä saa yhtään kalaa. En ainuttakaan. Näin sitä palataan maanpinnalle.

Mutta ei tämä tähän jää. Olen koukussa pahemman kerran. Huomenna taas!

Sunnuntai-iltana lähden toisaalle kokeilemaan onneani. Olenhan viime syksynä saanut Toppilansalmesta jopa useita kaloja samalla kertaa. Onnistuisinkohan siellä paremmin?

Sunnuntai-ilta on lämmin – jopa lämpimämpi kuin pari edellistä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja rannassa käy heikko tuuli. Heikko, mutta suunnaltaan sellainen, että se hiukan häiritsee kevyiden perhojen heittelyä. Tuuli kuitenkin heikkenee kahdeksan maissa ja samalla veden pinta silenee. Pinnassa alkaa hillitön tuikkiminen. Ja perhoon tarttuu kala.

Tällä kertaa saaliinani ei ole särki, eikä ahvenkaan, vaan salakka. Nuo hurjasti pintovat kalat ovat pieniä salakoita, ja niitä on paljon. Ne ovat aivan villeinä perhoni perässä ja kun hoksaavat perhosiimani, alkaa ihan mahdoton hyppely: ”Kivaa, setä toi meille hyppynarun!”. Kuvasin salakoiden tolskaamisesta lyhyen videon:

En oikeastaan välittäisi salakoista saaliskaloina – ainakaan, jos on mahdollisuuksia isompiin fisuihin. Koska pinnassa hyppii vain salakoita, vaihdan uppoperhoon. Kokeilen ensin viime syksynä saalista tuonutta vihreää perhoa, mutta kun se ei tunnu kaloja kiinnostavan, vaihdan pinkkiin.

Ja johan alkaa tapahtua! Saan särjen, toisen, kolmannenkin. Tosin sen kolmannen menetän, kun olen mämmikoura ja pudotan sen heti vedestä nostamisen jälkeen rantakivien väliin, josta se livahtaa välittömästi pakoon.

Illan saaliiksi tulee lopulta yksi salakka ja kaksi särkeä. Vihdoinkin! Universumi on armahtanut minut ja purkanut yhden kalan kiintiöni. Ja nyt minulla on tarpeeksi kalaa niiden särkipullien valmistamista varten.

Sunnuntai-ilta on yksi hienoimmista illoistani ulkona ikinä. Tyyntä, lämmintä, aurinkoista, tunnelmallista. Ja kun sitä kalaakin tulee. En haluaisi olla missään muualla juuri nyt.

Minulla on maanantaiaamuna koulussa tärkeä tilaisuus kello kahdeksan: on kaksivuotisten artesaaniopintojeni viimeisen tutkinnonosan arviointitilaisuus. En siis voi – tai ainakaan en halua – valvoa kohtuuttoman myöhään, joten olen asettanut itselleni kotiintuloajan. Sitä noudatan ja poistun rannalta ennen auringonlaskua. Hiukan se tekee kipeää, mutta voinhan palata tänne vaikka parin päivän päästä uudelleen ja olla sitten taas valomerkkiin asti.

Maanantai-iltana on sitten särkipullien aika. Olen ottanut aiempien kalastuskertojeni saaliskalat pakastimesta sulamaan hyvissä ajoin ja päivällisajan lähestyessä ryhdyn valmistamaan ateriaa. Laitan potut kiehumaan ja käyn käsiksi fisuihin. En ole koskaan aiemmin käsitellyt särkeä, joten ensimmäinen kala menee aika lailla muhennokseksi kokemattomissa käsissäni. Mitään haittaahan tästä ei ole, sillä nylkemisen ja enimpien ruotojen poistamisen jälkeen kalat menevät lihamyllyyn, jossa jauhan ne muusiksi.

Tässä tapauksessa kyse ei tietenkään ole puhtaasti särkipullista, koska mukana on neljän särjen lisäksi yksi ahven ja yksi salakka.

Kalojen jauhamisen jälkeen työnnän myllyyn vielä pari keitettyä perunaa – nehän saisi muusiksi muutenkin, mutta näin saan työnnettyä kalamuusin myllystä ulos helposti. Kippaan kala-perunaseoksen lautaselta isompaan kippoon, lisään sinne kaksi kananmunaa ja sopivalta vaikuttavan määrän Herbamare-yrttisuolaa. Lopuksi säädän seoksen paksuuden sopivaksi korppujauhojen avulla.

Sitten paistinpannu kuumaksi ja koepyörykkä paistumaan. Maistan. Maku on lähes täydellinen. Hiukan lisää Herbamarea ja sitten loput paistumaan.

Katan pöydän ja kutsun rouvan syömään. Tarjolla on siis näitä särkipullia ja niiden kanssa keitettyjä perunoita ja kokonaisia tomaatteja (salaatiksi). Ei muuta. Yksinkertaisen kokin yksinkertainen ruoka.

Tai no jos toden sanon, niin on meillä muutakin. On minipullo kuohuviiniä, koska olen saanut tänään viimeisestä arvioinnista arvosanan 3/3 – saman kuin kaikista muistakin tutkinnonosista – joten minulla on nyt kaikki artesaanintutkintoon tarvittavat tutkinnonosat arvioituina, ja kaikki korkeimmilla mahdollisilla arvosanoilla. On siinä aihetta sihijuomaan!

Ai että on hyvää! Siis aivan käsittämättömän herkullisia särkipullia. Olen yllättynyt. Tiedän kyllä, että olen hyvä kokki ja erityisesti laatimani kalaruuat tuppaavat ainakin meidän perheen mielestä olemaan maittavia. Mutta nämä särkipullat vievät kielen mennessään. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että olen valmistanut nämä kokonaan itse, omin pikku kätösin, itse pyydystämistäni kaloista.

Näitä on saatava lisää. Pian.

Minun on siis mentävä jo huomenna taas kalastamaan. Voi hitsi.

---

Tässä vielä noiden universumin parhaiden särkipullien resepti:

Särkiä suunnilleen jonkinverran (voi olla myös muita kaloja seassa)

Pari keitettyä pottua

Kaksi kananmunaa

Korppujauhoja

Herbamare-yrttisuolaa

Poistetaan kaloista nahka (en tiedä, onko välttämätöntä – ehkä suomustus riittäisi) ja enimmät ruodot sekä osat, joita ei haluta syödä (esim. päät ja evät). Jauhetaan kalat lihamyllyllä.

Sekoitetaan kalamuusiin potut joko lihamyllyn läpi syöttäen tai esim. haarukalla muusaten.

Lisätään kala-pottuseokseen kaksi raakaa kananmunaa ja korppujauhoja sellainen määrä, että seos on muotoiltavissa pyöryköiksi (minä tein niistä vähemmän pyöreitä ja muotoilin ne kahden lusikan avulla – jos seoksesta tekee paksumman, voinee pyörykät muotoilla käsin ihan pyöreiksi).

Lisätään Herbamarea tai muita mausteita sopivasti.

Paistetaan kuumassa pannussa. Minä käytin valurautapannua ja paistinrasvana voita. Paistetaan ensin toinen puoli kauniin väriseksi, sitten käännetään ja paistetaan toinen puoli. Jos on tehty pyöreitä pyöryköitä, voidaan niitä pyöritellä pannulla ja paistaa joka puolelta hyvän värisiksi.

Tarjotaan keitettyjen perunoiden ja tomaattien (tai esim. sopivan salaatin) kera.