Kylmää yötä (alin lämpötila +2°) seuraava tiistaiaamu alkaa sateen ropinalla. Kun katselen teltan kattoa, en kuitenkaan näe siellä vesipisaroita. Vilkaisu teltan liepeen alta vahvistaa arveluni: rakeitahan siellä sataa. Antaapa sataa. Rakeet ovat oikeastaan kaikkein miellyttävin sateen muoto, ne kun eivät kastele esimerkiksi vaatteita, vaan kierivät kauniisti pois. Toki silloin, kun rakeet lentävät päin kasvoja ja silmiä, ne ovat vähemmän mukavia. Tai jos ne ovat niin isoja, että ne ihmiseen osuessaan aiheuttavat kipua. Niin isoja rakeita en ole koskaan itse tavannut, eivätkä nämä tämänaamuisetkaan ole mitenkään erityisen kookkaita.
Aamutoimien jälkeen puran leirini ja lähden kulkemaan kohti tämän päivän ainoata huiputuskohdetta, Gámahbelvárria. Se onkin viimeinen Kaamasmukan ja Sulaojan välisistä merkittävistä huipuista, jolla en vielä ole käynyt. Leiripaikkani oli 340 metrin korkeudessa ja Gámahbelvárrin huippu on 427 metrissä, joten tässä on mukava vajaan yhdeksänkymmenen metrin kiipeäminen kahden kilometrin matkalla.
Huipulla tuulee. Siis TUULEE. Aivan mahdottoman kova ja kylmä tuuli puhaltaa selän takaa tunturille kiivetessäni, ja kun lähden laskeutumaan, saan tehdä sen reippaanpuoleisessa sivutuulessa. Avomaastoa tässä ei ole kuitenkaan montakaan sataa metriä ja tunturikoivikossa tuulen voima on olennaisesti pienempi.
Seuraava kiintopiste reitilläni on Luomusjoen taukopaikka. Paitsi, että pidän siellä lounastauon, kyse on myös paikasta, jossa astun niihin tuttuihin ja rakkaisiin Ailigastunturin maastoihin. Tämä on jo seitsemäs kerta, kun siellä käyn. Tänne on aina hieno saapua. On kuin palaisin kotiin – niin tärkeäksi tämä paikka on minulle muodostunut. Täällä koen olevani perillä; minulla ei ole enää kiirettä minnekään.
Kovan tuulen vuoksi suunnittelen tälle päivälle reitin, jolla en joutuisi kovin paljoa kulkemaan avotunturissa. Ja reitin tulisi olla sellainen, että sen päätepisteestä olisi jälleen mahdollista löytää tuulensuojainen leiripaikka. Olisi hienoa telttailla avotunturissa, mutta ei se näissä lämpötiloissa ja tällä tuulella kivaa olisi. Joku toinen kerta sitten. Ei aina tarvitse saada kaikkea.
Koska olen menossa Ailigastunturin alueelle, lähden tästä Luomusjoen taukopaikalta kohti pohjoista, ensin Niillasašvárrin yli ja sitten Erotusaidan pohjoispuolitse kohti Gieđmeskálonjunnia, jolle en kuitenkaan nyt kiipeä, vaan kuljen idän puolelta ohi. Reittini kulkee aivan Biesjeaggin reunaa myöten. Kartalla tälle suolle on moneen kohtaan laitettu merkintä ”Palsasuo”, mutta ei tämä kovin näyttävä esimerkki sellaisesta ole. Ehkä on joskus ollut. Palsasoillehan on ilmaston lämpenemisen myötä käymässä huonosti: palsat sulavat, ja kun se pääsee kerran tapahtumaan, on muutos peruuttamaton.
Alkaa olla leiripaikan etsimisen aika. Löydän kartalta lupaavannäköisen, nimettömän tunturilammen, jonka rannalla voisi olla kiva viettää vaelluksen seuraava yö. Löydän lammikon, mutta se ei näytä oikealta. Eikä olekaan. Olen suunnistanut pikkuisen pieleen ja saapunut lammen sijasta pienen vesikuopan rannalle. Sieltä löydän oikein kivannäköisen leiripaikan, johon kuitenkin tuulee liikaa. Lähden etsimään sitä oikeata lampea. Se ei ole kaukana, ja kun sen löydän, totean, että kartta on ilmeisesti tehty sateisena kesänä kuvatun aineiston perusteella. Lampi kun ei ole ollenkaan sen kokoinen ja muotoinen kuin kartalla, vaan ehkä vain puolikas siitä. Edellä oleva karttalinkki avaa kartan Maanmittauslaitoksen Karttapaikka -palvelusta. Jos avaat sieltä ilmakuvanäkymän, huomaat saman kuin minä paikan päällä ollessani: lampi on todellisuudessa paljon pienempi kuin kartalla.
Täällä käy aivan samoin kuin vesikuopalla: rannalla olisi kauniita leiripaikkoja, mutta kovan tuulen vuoksi hakeudun kauemmas vedestä. Leiriytyminen tapahtuu tutun kaavan mukaisessa järjestyksessä: pudotan rinkan selästä, otan vesiastiat ja täytän ne, laitan astioihin Micropurit desinfioimaan vedet, pystytän teltan, täytän makuualustan, siirrän tavarat rinkasta telttaan, kuvaan retkivideolle otoksen leiripaikalta, vetäydyn telttaan, lämmitän pannullisen vettä, syön päivällisen. Sitten oleskelen, lepään, kirjoitan päiväkirjamerkinnät, ja ehkä laitan kuvan tai muutaman someen. Paitsi nyt en laita. Täällä Gieđmeskálonjunnin itäpuolella ollaan sillä tavoin katveessa, että kännykkäverkko toimii vain hetkittäin ja silloinkin hyvin heikosti. Tavanomaisen WhatsApp-viestin sijaan lähetän iltaviestin kotiin tekstiviestinä. Sellainen menee luotettavammin perille, jos kenttä on heikko. Toki olen kotiin muistuttanut ennen tätäkin reissua, että jos iltaviestiä ei kuulu, on todennäköisin syy se, että olen katveessa.
Päivä on ollut kylmä. Tänään ei ole juurikaan satanut, mutta tuuli on ollut todella pureva ja sen vuoksi olen joutunut tänäänkin käyttämään kaikkia mukanani olevia vaatteita paitsi sitä merinovillakerrastoa. Eli rajoilla mennään, mutta rajan paremmalla puolella kumminkin. Tuuli mellastaa ympärillä. Toivottavasti yön aikana ei kaadu puita telttani päälle. Hetken aikaa pelottaa ihan oikeasti, kun kuulen, miten voimakas tuulenpuuska lähestyy ja menee sitten vähän matkan päästä ohi. Tuulen kohina kuului erikoisella tavalla hyvin tarkasti tietystä suunnasta ja sen etenemistä oli mahdollista seurata. Olisiko ollut jokin yksittäinen syöksyvirtaus tms.
Ei täällä muutoin mitään valittamista ole. Vaellukseni on sujunut kylmästä säästä huolimatta oikein mainiosti. Ja kyllä minä mieluummin vaellan kylmässä kuin helteessä. Kylmästä selviää asianmukaisesti pukeutumalla, mutta helle vie voimat, eikä vaatetusta voi rajattomasti vähentää.
Huomenna jatkan sitten matkaa edelleen kohti pohjoista. Tarkoitus on kiertää Áilegasroavvi pohjoispuolelta ja suunnata sitten kohti Bážasvárria, joka on ainoa Ailigastunturin alueen huipuista, jolla en ole vielä käynyt. Olisi hienoa saada se huiputettua tällä vaelluksella. Siihen liittyy yksi epävarmuustekijä: suunnittelemallani reitillä minun on ylitettävä Snoikanjohka paikassa, josta en ole sitä ennen ylittänyt. Olen ylittänyt joen aiemmin kahdesti, mutta etelämpää. Tuolla pohjoisessa, josta minun nyt pitäisi mennä, joessa on vesiä laajemmalta valuma-alueelta, joten joki voi olla syvä ja virtaus voimakas. On mahdollista, että en pysty sitä ylittämään, ja jos näin käy, saattaa Bážasvárri jäädä huiputtamatta. Tai ainakin joudun sen tehdäkseni kulkemaan aika monta ylimääräistä kilometriä.
Mutta senpä näkee sitten huomenna.
