Syksyllä 2015 aloittamani ompelukurssin myötä olen saanut retkivarusteisiini jo monia itse tehtyjä kamppeita. Aloitin ompelemalla tarpin ja sen valmistuttua jatkoin laatimalla pieneen vaellustelttaani lisäliepeet, jotka parantavat teltan käytettävyyttä tuulisella säällä. Liepeiden jälkeen aloitin housujen ompelemisen, mutta niiden valmistuminen on viivästynyt kahden kiireellisemmän projektin vuoksi: innostuin varustelemaan ns. Paris-pulkasta itselleni vaellusahkion ja koska sen mukana ei tule peitettä, ompelin sellaisen. Tekemäni peite on irrallinen ja varustettu myös pohjalla, joten sitä voi kutsua myös ahkiokassiksi. Tätä ahkiota vetäessäni syntyi mielessä suunnitelma vetovaljaista, ja nehän piti sitten tietysti myös tehdä.
Helmikuun lopulla saan valjaat valmiiksi ja lähden koeajamaan niitä aurinkoisena sunnuntaina. Otan ahkioon jonkin verran painolastia mukaan, jotta en joutuisi vetämään sitä aivan tyhjänä. Tällaisena aurinkoisena kevättalven päivänä on päästävä avomaastoon. Suksin siis jälleen kerran suolle. Tällä kertaa kohteekseni valikoituu Vakosuo, johon liittyy monia mukavia retkimuistoja.
Yksin liikkeellä ollessa on vaikea ottaa valjaista kunnollisia kuvia. Kuvaan sen sijaan videon, jonka voit katsoa alla olevasta linkistä. Mikäli käytössäsi on mobiililaite ja/tai hidas verkkoyhteys, saatat haluta avata matalaresoluutioversion videosta. Sen löydät videosivultani.
Minulla oli jo etukäteen kova luottamus näihin valjaisiin. Oikeastaan ainoa asia, joka hieman arvelutti, oli olkahihnojen etukiinnitys, joka tuli melko leveälle. Käytännössä tämä osoittautui kuitenkin aivan oikeaksi ratkaisuksi. Vaellustakissani on isot rintataskut. Kun henkselit menevät riittävän kaukaa sivulta, eivät ne haittaa taskujen käyttöä eivätkä paina taskuissa olevia tavaroita. Lisäksi kun henkselien etukiinnitys on lähellä ahkion vetonarun kiinnikkeitä (jotka ovat vetovyön sivuilla), estävät henkselit vyön taipumisen alaspäin näiden kiinnikkeiden kohdalta. Samalla ne ohjaavat osan kuormituksesta hartioille myös tasamaalla. Ja onhan tässä toteutuksessa vielä se hyvä puoli, että näin nuo hihnat jättävät riittävästi tilaa keski-ikäisen miehen hyvin kehittyneille vatsalihaksille.
Varsinaisen tarkoituksensa lisäksi tämä ulkoilu muodostui mitä hienoimmaksi lähiretkeksi. Aurinkoinen, heikkotuulinen sää ja pikkupakkanen (lähtiessä 7, kotiin palatessa 10 astetta) sekä mahtavan liukas hötölumikerros vanhan lumen päällä tekivät kulkemisesta todella nautittavaa.












Lumiselta näyttää! 🙂 Hienot hiihtelykelit ollut siellä.
Toimivan oloiset valjaat olet tehnyt. Itse en ole naruvetoa koskaan kokeillut, vaan aina kiskonut muovisilla sähkösuojaputkilla tähän saakka. Voisi tehdä vertailevaa tutkimusta jollain ahkionvetoreissulla miltä se naruilla tuntuu…
Joo, meillä on virallisen tiedon mukaan 48 senttiä lunta. Ja siitä alimmat 30 senttiä on monipäiväisen suojasään ja vesisateen tiivistämää lunta, joten sen voisi kuvitella kestävän aika monta lämpöasteille menevää päivää.
Naruvetoa kannattaa kokeilla. Minä olen vetänyt ahkiota (ja myös pikkupulkkaa) naruilla aiemmin niin, että olen tehnyt pikkurinkan lantiovyöhön kiinnikkeet narulle. Näissä uusissa valjaissa paras oivallus oli laittaa naruille kiinnikkeet vyöosan sivuille. Se käytännössä puolittaa yhteen kiinnityspisteeseen kohdistuvan rasituksen, minkä huomasin selvästi, kun kokeilin vetää ahkiota vähän matkaa vyön keskikohtaan kiinnitetyllä narulla.
Kutsuvan ja rauhallisen näköiset hiihtomaastot!
Kyllä noilla soilla kelpaa hiihdellä. Isolla avosuolla pääsee osittain samaan tunnelmaan kuin avotunturissa, vaikkakaan samalla tavoin katsojan alapuolella avautuvaa äärettömyyttä ei voi kokea. Onneksi saatiin kunnollinen lumitalvi. Nyt on ihan hyvät mahdollisuudet siihen, että vielä huhtikuussakin voi suksia suolle.