Lumikenkäilyä Saariselällä, osa 1

Uusi vuosi alkaa pitkälti samoissa merkeissä, mihin vanha loppui: lähiretkeilyllä Lapissa. Alun perin olin ajatellut tekeväni tässä kohtaa monipäiväisen vaelluksen ahkion ja teltan kanssa, mutta luovuin tästä suunnitelmasta useastakin syystä. Tärkeimpänä syynä se, että maasto ei ole minulle tuttua. On järkevää tutustua maastoon ensin sulan maan aikana, ja tehdä vaativat talviretket sen jälkeen. Välttämätöntähän tämä ei olisi – enhän tehnyt niin viimekeväisen Enontekiön-reissunikaan kanssa, mutta Saariselän jyrkkärinteiset avotunturimaastot ovat eri asia. Toinen syy on se, että täällä suurin osa reitistäni olisi kulkenut kansallispuistossa, joten en olisi voinut valita yöpaikkojani vapaasti. Kolmantena asiaan vaikutti lumitilanne: pehmeää lunta on paljon, eikä sellaisiin oloihin välttämättä kannata lähteä ahkiota vetämään, jos ei ole pakko – varsinkaan, kun tarkoitus olisi ollut kulkea myös aika jyrkissä rinteissä. Niin, ja olihan sääennusteissa yhdessä vaiheessa melkoisia pakkaslukemia näille päiville – se ongelma tosin ehti jo poistua. Mutta uskon kuitenkin tehneeni järkevän päätöksen jättäessäni ahkion ja telttailuvarusteet kotiin. Kyllä tänne ehtii vielä pulkankin kanssa rypemään.

Varaan itselleni majoituksen pari viikkoa ennen lähtöä. Lähetän Saariselän nettisivuilta löytyvän toiminnon kautta varaustiedustelun useaan paikkaan. Saan monta hyvää tarjousta, joista parhaaksi katson Lapin Kutsu Oy:n tarjouksen saunallisesta rivitaloyksiöstä. Tarjous paranee vielä varauksen jälkeen: saan samaan hintaan huoneiston, jossa sängyt ovat parvella. Tila minulta ei siis ainakaan lopu kesken!

Loppiaisaamuna 6. tammikuuta lähden matkaan. Eskelisen pikavuoro lähtee
Oulusta 8.15. Pakkasta on lähtiessäni maltilliset 18 astetta, mistä se matkan varrella kiristyy 32 asteeseen Pudasjärven ja Ranuan välillä. Rovaniemellä on enää 24 astetta ja perillä Saariselällä vain 12, kun sinne vähän kolmen jälkeen iltapäivällä saavun. Jään kyydistä Tunturihotellin pysäkillä. Ennen majoittumista joudun hieman kävelemään: ensin Saariselän taajaman nelostien puoleiseen reunaan hakemaan huoneiston avaimen majoitusyrityksen toimistosta ja sitten vielä puolisen kilometriä Kaunispään suuntaan. Lopulta olen perillä, ja kämppähän on vallan hieno. Puran tavarani hyvään järjestykseen ja käyn taloksi.

En ole syönyt tänään vielä ollenkaan lämmintä ruokaa, joten nyt on sen aika. Tällä kertaa ruokavalikoimani muodostuu Blå Bandin lisää-vain-kuuma-vesi -retkiruuista, joista ensimmäiseksi valitsen Välimeren kanapastan. Se osoittautuu tähän mennessä parhaaksi retkivalmisruuaksi, mitä olen maistanut: maku on hyvä ja koostumus oivallinen. Makaronit ovat juuri sopivasti ”al dente”, mikä on valmisruuissa erittäin harvinaista. Annos on iso, mutta puputan sen hyvällä ruokahalulla loppuun asti.

Syötyäni rupean valmistautumaan iltaulkoiluun: tarkoitukseni on käydä tekemässä pieni pätkä polkua huomisen retkeni alkutaipaletta helpottamaan. Siirryn maastoon kappelin koillispuolelta ja otan kompassisuunnan kohti Iisakkipään huippua. En tokikaan aio tänään kiivetä huipulle asti, mutta jos kuitenkin vähän matkaa. Olen lähtenyt liikkeelle hyvin kevyellä varustuksella, ja asetan itselleni tiukan määräajan, jonka täytyttyä lähden paluumatkalle riippumatta siitä, missä sillä hetkellä olen.

Lumikengät osoittautuvat juuri oikeaksi varusteeksi tähän maastoon. Lunta on paljon – yli puoli metriä – ja se on pehmeää. Läpsyttimeni eivät kuitenkaan muutamaa paikkaa lukuun ottamatta uppoa kuin 15-20 senttiä. Rinne on monin paikoin niin jyrkkä, etten voisi kuvitellakaan meneväni siitä muutoin kuin lumikengillä.

Tästä tulee mainio syketreeni. En ottanut mittaria tälle iltaretkelle mukaan, mutta tuskin paljoa liioittelen, jos sanon, että illan maksimisyke ylittää 150. Rinne on paikoin hyvin helppokulkuinen, paikoin taas joudun etsimään kulkukelpoista reittiä pitkään – ei jyrkkyyden, mutta puuston takia. Koko ajan kuitenkin etenen, ja kun vähän väliä tarkistan suunnan kompassista, huomaan pysyväni suunnassa varsin hyvin. Meiltähän tämä käy!

Kun kello näyttää puoli kahdeksaa, on aika kääntyä takisin. En päässyt ihan puurajalle asti, mikä olisi ollut hienoa, mutta huomennahan minä jo menen sinne ja kauemmaskin. Saan tältä retkeltä arvokasta tietoa maaston vaativuudesta ja ylempänä vallitsevista sääoloista. Lauhtumisen myötä tuuli on voimistunut, ja avotunturissahan tuulee muutenkin aina. Huomenna on siis otettava mukaan paljon vaatetta ja lisättävä kerroksia puurajan lähestyessä. Luulenpa, että huomisella retkellä on järkevää pitää lounastauko juuri puurajan alapuolella ja jatkaa siitä sitten hyvin syöneenä ja lämpimästi pukeutuneena retken avotunturiosuudelle.

Paluumatka valmista reittiä pitkin sujuu helposti ja nopeasti. Yritän astua tulomatkan jälkieni väliin, jotta saisin tehdyksi mahdollisimman hyvän polun huomista varten. Tosin huomiseksi on tulossa lumisade, joka saattaa peittää koko polun. Äkkiäkös minä sitten teen uuden.

Kämpille palattua edessä on päivän nautiskeluosuus: ensin sauna ja sitten oleskelua takkatulen äärellä. Ja oma nautintonsa on myös tämä blogitekstin kirjoittaminen, saanhan siinä elää päivän tavallaan uudelleen.