Cityretki Vanhankaupunginselän ympäri

Yhdistetty työ- ja retkireissu asettaa omat haasteensa pakkaamiselle. Mukaan on otettava sekä työ- että retkivaatteet, minkä lisäksi sääennusteessa esiintyvät viime aikaisia rapsakammat pakkaslukemat edellyttävät, että mukaan otetaan riittävästi lämmintä vaatetta. Kylmimmillään ennuste tarjosi etelään 16 asteen pakkasta retkipäivälle, mutta lopulta elohopea ei pudonnut kolmea pakkasastetta alemmas. Kotiinpaluuaamuksi on Ouluun kuitenkin odotettavissa kunnon pakkaskeli, joten lämmintä on joka tapauksessa otettava mukaan. Tarkenee sitten kävellä asemalta kotiin.

Lauantaiaamuna minulla ei ole mitään kiirettä. Saan pitää hotellihuoneeni kahteentoista asti, ja kun suunnitelmissa on vain parinkymmenen kilometrin mittainen retki, ei ole mitään syytä lähteä liikenteeseen kovin varhain. Ei sitten jää kohtuuttoman pitkää iltaa kulutettavaksi jossain – kirjastoonkaan ei näin lauantaina pääse enää kuuden jälkeen illalla. Olen valinnut majapaikakseni hotelli Annan. Saan sieltä huoneen aamiaisineen samaan hintaan, jolla Omenahotellissa saisi pelkän huoneen. Hotelli sijaitsee rauhallisella paikalla, mutta on hiukan kaukana ydinkeskustasta. Työpäivää edeltävinä öinä suosin lähellä rautatieasemaa olevia hotelleja, koska niistä on nopeaa siirtyä työpaikalle julkisilla kulkuneuvoilla. En pidä taksilla matkustamisesta – kokemusteni mukaan enemmistö taksinkuljettajista on asennevammaisia kusipäitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa pysäköintikiellot, nopeusrajoitukset, punaisen liikennevalon asettamat velvoitteet tai kevyen liikenteen tilantarpeet. 

Luovutan huoneeni vähän ennen määräaikaa, kävelen rautatieasemalle ja jätän laukkuni säilytykseen. Repussa minulla on hiukan varavaatetta, kamera tarvikkeineen, vesipullo ja muut päiväretkellä tarvittavat pikkutavarat. Karttaa en ole tällä kertaa tulostanut paperille, vaan latasin Pikakartta.fi -palvelusta tarvitsemani kartat ja tallensin ne kuvatiedostoina kännykän muistikortille. Mielenkiintoista nähdä, toimiiko tämä järjestely.

Reittini kulkee aluksi Kaisaniemen puiston reunaa myöten kohti Hakaniemen toria, ja sieltä Sörnäisten rantatien kautta Tukkutorin ohi Hermannin rantatielle. Kyläsaaren pohjoispuolella siirryn puistoreitille, joka vie minut Toukolan rantapuiston ja Arabianrannan kautta sillalle, jota myöten ylitän Vantaanjoen. Tästä eteenpäin kuljen luonnonsuojelualueen reunaa ja välillä itse alueellakin. Rannoilla on useita lintutorneja, joista avautuva maisema on hieno, vaikka kaiken latistava lumettoman talvipäivän harmaus viekin maisemasta parhaan terän. 

Tämän luonto-osuuden jälkeen reitilläni on vielä yksi kiinnostava kohde, Majavakallio, jossa sijaitsevalle näköalapaikalle johtaa kirjan Sunnuntaikävelyllä Helsingissä mukaan lähes 150-askelmainen portaikko. Kirjan tieto on virheellinen, askelmia on 177 kappaletta. Näkymät kallion päältä voisivat olla paremmatkin: alkava lumisade lisää maiseman harmautta entisestäänkin. Lisäksi ajoitukseni ei ole paras mahdollinen – aurinko on laskenut hetki sitten, joten ei ole enää valoisaa eikä vielä pimeää. Mutta paikka on hieno myös tällaisessa hämärässä tuhrussa.

Alun perin olin ajatellut kävellä Kivinokan kautta. Lumisateen vuoksi näkymät veden yli kaupunkiin päin tuskin olisivat vaivan arvoiset, joten päätän kulkea loppumatkan suorinta tietä eli metron reittiä seuraillen takaisin keskustaan. Saavun perille hieman iltakuuden jälkeen. Pieni punainen matkakumppanini kertoo, että olen kävellyt tänään 22 kilometriä. 

Keskustaan palattuani käyn ensin syömässä ja sitten asetun läheisen hotellin aulabaariin, jossa palkitsen itseni lasillisella valkoviiniä. Sen kanssa asetun pehmeälle sohvalle odottelemaan junan lähtöaikaa. Retkipäivä on ollut kiva, ja kun sitä edelsi varsin onnistunut viikko myös töissä, elämä tuntuu vaihteeksi oikein hyvältä.

Reitin pituus on noin 20 kilometriä. Lintutornit, joissa retkelläni kävin, on merkitty kartalle sinisillä ympyröillä. Kiersin reitin myötäpäivään.

Toukolan rantapuistossa kaupunkimiljöö alkaa jäädä taakse.

Reitin ensimmäiset pitkospuut. Tästä on kuitenkin paras kulkea vielä ihan tietä pitkin.

Silta Vantaanjoen yli.

Vanhankaupunginkoski.

Vastarannalla, kosken vieressä, näkyy Tekniikan museo.

Vanhankaupunginkosken kalapolku on rakennettu esteettömäksi.

Pienelle sillalle johtavat luiskat on varustettu liukuesteverkolla. Hyvä keksintö, joka toimii loistavasti. Märkä tai jäinen puupinta voisi muutoin olla erittäin liukas.

Arabianrannan uudisrakennukset jäävät taakse. Tästä alkaa retken luonto-osuus.

Näitä pitkoksia pääsisi aina Lammassaareen asti…

… paitsi että ei pääse. Jo pari askelta saa puut painumaan pinnan alle. Vesi on sateisen ja lämpimän alkutalven vuoksi täälläkin todella korkealla.

Kääpiä rantakoivussa.

Ensimmäinen lintutorni.

Alueelle on rakennettu piilokojuja lintujen ja muiden luontokappaleiden tarkkailua varten, mutta myös tämä pitkosreitti näyttää kovin vetiseltä.

Mustarastas on ilmeisen tottunut ihmisiin, kun päästää ottamaan lähikuvan.

Toinen lintutorni.

Taukopaikka lintutornin vieressä, arboretumin ja rannan välissä.

Tästä viedään kesällä kyyttöjä laitumelle. Nyt sinne menoon tarvittaisiin vene.

170 asteen panoraama Vanhankaupunginselältä; kuvattu arboretumin viereisestä lintutornista.

Viikin koetilaa.

Mölylän rantakalliota.

Päivän luontoääni. Tämä kopteri pörrää Itäväylän tuntumassa edestakaisin lähes koko retkeni ajan.

177 askelmaa Majavakalliolle.

Näköala Majavakallion laelta on hetki sitten laskeneen auringon ja samaan aikaan alkaneen lumisateen vuoksi vaatimattomimmillaan. Tänne pitää tulla joskus paremmissa valaistusolosuhteissa.

Majavakalliolla on ollut jotain rakennelmia, joista on jäljellä enää perustukset.

Valaistu polku on lumisateessa ihan kivan näköinen.

Polulle valuu paikoitellen vettä, joka on tietysti jäätynyt, ja jään päälle satava lumi tekee näistä kohdista hyvin liukkaita. On syytä katsoa, mihin astuu.

Retken loppusuoralla saan kulkea ihan kunnon lumipyryssä.

Kartta kännykässä. Kyllä tällaisellakin pärjää – näyttö ei ole suuren suuri, mutta riittää kuitenkin. Älypuhelimissa on isommat näytöt, mutta niiden akkukesto on usein kelvoton. Värinäytöllinen e-kirjanlukulaite voisi olla näytön koon, akkukeston ja laitteen painon suhteen ihanteellinen ratkaisu. Niitä vaan ei taida vielä olla markkinoilla.