Hiihtoloman loppupuolella minulla on vihdoin tilaisuus käyttää uusia metsäsuksia siihen, mihin ne on tarkoitettu, eli oman ladun tekemiseen koskemattomille hangille. Tämä tapahtuu Rokuan maastossa täydellisen upeassa kevättalven auringonpaisteessa. Heti aamusta en arvaa lähteä liikkeelle, koska yö on ollut kylmä ja pakkasta aamuseitsemältä on vielä 27 astetta ainakin lähimmässä virallisessa mittauspisteessä, Ilmatieteen laitoksen Pelson sääasemalla.
Kymmenen aikaan pakkasta on enää viitisentoista astetta ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko lauhduttaa sitä entisestään. Siis asianmukaiset voiteet suksien pohjiin, ulkoiluvaatteet päälle ja menoksi. Kartan ja kompassin avulla katson oikean suunnan alkumatkalle; edempänä maastossa on niin mukavasti kiintopisteitä, että suunnassa pysyminen onnistuu pelkästään karttaa lukemalla.
Kuulemma omien jälkien tekeminen koskemattomaan lumeen on jokaisen laskettelijan unelma, mutta on se hienoa myös metsäsuksilla ja tasamaalla.
Reittini kulkee enimmäkseen aukeita tai lievästi metsittyneitä soita pitkin.
Tarkoitus ei ole tällä kertaa edetä kauas, vaan käännyn takaisin pysähdyttyäni hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta aurinkoisella mäennyppylällä.
Yleensä en halua palata takaisin samaa reittiä, mutta umpihankihiidossa kertaalleen avatun ladun hyödyntämisessä on puolensa.
Nyt alkaa olla tämän talven retkeilytavoitteet saavutettu – olen kulkenut metsässä ja meren jäällä niin kävellen, lumikengillä kuin suksilla, ja olen päässyt koskemattomaan umpihankeen omia polkujani tekemään – joten minun puolestani nyt saa kevät tulla. Tosin en pane ollenkaan pahakseni, vaikka talvi vielä muutaman viikon jatkuisikin.