Toiseksi viimeinen reissupäivä aluksi sateessa ja myöhemmin voimakkaassa sivuvastaisessa tuulessa. Koko päivä meni tien päällä – olin kuvitellut päivämatkan olevan vain noin 315 km, mutta se olikin noin 390 km. Hups.
Ensimmäinen pitempi pysähdys oli Uudessakaupungissa – sade oli tässä vaiheessa ohi ja pikkukaupungin venesatama näytti kovin mukavalta.
Raumalla kävin kahvitauolla vanhassa kaupungissa, jota ei ole tarkoituksenmukaista edes yrittää esitellä tällaisessa blogissa – suosittelen sen kokemista paikan päällä. Alkuasukkaiden murretta ei tarvitse pelätä, myös suomea puhutaan.
Koska pidän taukoja usein, ehdin havaita myös pienemmät kohteet tien varrella.
Kasitien harvoista pysähtymisen arvoisista paikoista tässä Lankosken mylly.
Enimmäkseen tuo tie on sanalla sanoen tylsä; tässä yksi pitkä suora, jota jatkuu noin kuusi kilometriä – minä tosin ajoin sitä vain 5 km, jonka jälkeen käännyin vasemmalle kohti Kaskista.
Närpiön seutu on tomaatinkasvatusaluetta. Isoja ja vielä isompia kasvihuoneita on vähän joka puolella. Monet näistä näkyvät hyvin lentokoneesta Oulun ja Helsingin välisellä reitillä talvisaikaan, jolloin kasvihuoneissa on kirkas kellertävä valo. Muutaman kasvihuonerykelmän luona oli isoja kaasusäiliöitä, joista yhdestä ehdin lukea tekstin ”nestemäistä hiilidioksidia”. Mikähän lie sen merkitys tomaatinviljelyssä?
Närpiön Puu ja Metalli eli NTM on tainnut saada ison tilauksen jäteautoista.
Sivutuuli oli loppumatkasta huomattavan kova.
Nyt siis ollaan Pohjanmaalla, ja lakeudet sen mukaiset.
Tässä vielä päivän matkareitti: