Kuvasin tällä retkellä diafilmille. Nuorisolle tiedoksi, että dia – suomeksi ”kuultokuva” – tarkoittaa valokuvaa, joka muodostuu suoraan filmille lopulliseen muotoonsa; se siis ei muodostu ensin negatiivina, josta pitäisi vielä erikseen tehdä paperille lopulliset kuvat. Tuohon aikaan vallitsi käsitys, että diafilmi säilyttää värit paremmin kuin negatiivifilmi. Eivät ne silti ikuisia ole, mikä on nähtävissä tämänkin kertomuksen kuvista. Värit ovat muuttuneet kolmen vuosikymmenen aikana jo melkoisesti eikä alkuperäisiä sävyjä pysty kovinkaan helposti palauttamaan kuvankäsittelyllä.
Digikuvauksen aikakaudella on helppo tarkistaa, onnistuiko kuva. Jos siihen ei ole tyytyväinen, voi saman tien ottaa uuden. Toista oli filmien aikakaudella: tulos selvisi vasta, kun filmit oli kehitetty, ja jos esimerkiksi valotus tai tarkennus oli pielessä, ei asialle voinut enää tehdä mitään. Minulle kävi tällä reissulla hiukan köpelösti kuvien kanssa. Pilvisellä säällä – jota oli suurin osa matkasta – kuvat järkiään alivalottuivat. Vaikka alivalottuneesta kuvasta pystyy kuvankäsittelyllä kaivamaan jonkin verran sävyjä esille, on siinäkin omat rajansa. Mutta näillä mennään.
Diat ovat epäkäytännöllisiä. Niiden katseluun tarvitaan erityinen projektori, jolla kuvat heijastetaan pimennetyn huoneen seinälle tai valkokankaalle. Lisäksi diakuvien laittaminen esimerkiksi blogiin edellyttää kuvien digitointia, johon tarvitaan skanneri. Hyvät diaskannerit ovat kalliita, eikä minulla ole nyt varaa sellaiseen. Teen korvaavan järjestelyn valopöydästä ja kamerasta. Kasaan valopöydän päälle kirjoja sopivan korkuiseksi pinoksi tukemaan kameraa, jolla otan kuvan valopöydälle asetetusta diasta. Lisäksi tarvitsen mustan pahvin, jossa on diakuvan kokoinen aukko. Näin minimoin hajavalon aiheuttamat haittavaikutukset. Lopputulos ei ole tarkkuudeltaan tai sävytoistoltaan huippuluokkaa, mutta kelvannee ainakin blogikäyttöön. Ja tuohan se vähän sellaista retrotunnelmaa kuviin.
Kahvitauko. Keittimenä tällä reissulla on mukana perinteinen Trangia. Onhan se iso ja kömpelö, mutta toisaalta toimii varmasti ja polttoainetta on helppo hankkia matkan varrelta lisää.Vaatekauppaa Karesuvannossa.Muotkatakka, 565,6 metriä merenpinnasta.Pilvet roikkuvat matalalla. Saanakaan ei näy kokonaan.Sääasemani. Norjaan siirtymisen hetkellä lämpötila on kahdeksan astetta.Siirtyminen Suomesta Norjaan tapahtuu sadepilvessä.Maisemat olisivat hienot – kun niistä vain näkisi jotain.Rannikolla pääsen sentään pilven alapuolelle.Hyvä majoite on huonossa säässä retkeilevän paras ystävä. Tämän teltan sain lainaksi partiolippukunta Putaan Vilkkailta, mistä heille suuri kiitos vielä näin jälkikäteenkin!Taukopaikka ja turistirysä.Lumisia tuntureita harmaan pilvimassa alla.Oi onnea! Aurinko paistaa ja on lämmintä. Kahvitauko levähdyspaikalla vuonon rannalla.Taivas on sininen ja valkoinen myös Norjassa – paitsi silloin, kun se on harmaa.Kioski, josta saan ilmaisen kahvikupillisen, paikallisen S-marketin kupeessa.Reissun ensimmäinen tunneli. Tämä on helppo tapaus: katossa on valot ja suoran tunnelin toinen suuaukko näkyy.Kotoisia värejä suomalaisen onnikan muodossa Narvikin leirintäalueella.Suomi Finland ja siniristilippu pyörän perässä kertovat ohittajille, mistä asti pyöräilijä on tullut.Vuonon pohjukka laskuveden aikaan.Jääkauden jälkiä tunturissa.Paikalliset asukkaat ihmettelevät outoa kulkijaa.Ainoa kuiva paikka Fausken leirintäalueelta löytyy vastaanottorakennuksen vierestä.Tässä varsinaista telttailualuetta. Ei ole tungosta.Kaikkia vuonoja ei tarvitse kiertää pohjukan kautta. Tälle sillalle saa tosissaan kiivetä, mutta toisella puolella vaivannäkö korvataan huimalla myötäleellä.Kun tie katoa tällä tavoin, on syytä pysähtyä ja lisätä vaatetta. Edessä voi olla pitkä lepotauko polkemisesta.Toinen myötämäkimaisema. Tie jatkuu kaukana alhaalla.Vesiputous.Kaikkia tunneleita ei ole valaistu. Tämä on lisäksi niin pitkä ja niin mutkainen, että toista päätä ei näy.Ja taas sataa. Tien sivussa oleva jyrkästä laskusta varoittava liikennemerkki enteilee kuitenkin kevyitä kilometrejä.Vitsit vähissä. Tienpinta alkaa tarttua renkaaseen.Painajaismaisen päivän jälkeisenä aamuna pyörä on mustien pilkkujen peitossa, mutta onneksi kuitenkin ajokuntoinen.Yksi monista lautoista.Sadekuuroa on kiva katsella vaihteeksi kuivasta ja lämpimästä sisätilasta käsin, lautan ikkunan läpi.Kalliossa oleva halkeama päästää pienen valonkajastuksen muuten pimeään tunneliin.Mosjøenissä paistaa aurinko.Train to Trondheim. Sir Douglas Quintetin laulu ei kuitenkaan taida kertoa tästä junamatkasta.Vikhammerin leirintäalue Trondheimissa. Aurinkoa, lämpöä. Kaiken koetun jälkeen tämä tuntuu kuin olisin paratiisiin tullut.Trondheimissa on muitakin pyöräretkeilijöitä.Leivoskahvipaikkani Trondheimissa.Siirtyminen Ruotsiin. Tästä alkaa alamäki.Åren jokimaisemaa huipulta kuvattuna.Åren kabiinihissi. Pelottava paikka korkeanpaikankammoiselle.Hollantilainen leirintäalue. Paikka siis Hålland Ruotsissa.Vesiputous.Sama vesiputous alhaalta katsottuna.Levähdyspaikka veden äärellä.Östersundin jäähalli ukkoskuuron jälkeen.Östersundin kävelykatu.Teltassa sadetta pitämässä Östersundin leirintäalueella.Telttani Torpshammarin leirintäalueella.Sundsvallin keskustaa.Laiva Suomeen. 80-luvulla Vaasasta oli peräti kaksi laivayhteyttä Ruotsiin: Uumajaan ja Sundsvalliin.
4 Replys to “Polkupyörällä Norjassa ja Ruotsissa kesällä 1984: kuvat”
Kiitos nostalgisesta kuvamatkasta 80-luvulle. Olet nähnyt paljon vaivaa kuvien digitoimisessa, mutta kannatti.
Kiitos taas kommentista! Olihan siinä kuvien käsittelyssä hommaa, kun se piti tuollaisella purkkavirityksellä tehdä, mutta niinkuin urheilukielellä sanotaan: näillä mennään 🙂
Kiitos kuvamatkasta! Tuli paljon muistoja itsellekin mieleen
Kiitos kommentista jälleen kerran 🙂 Vanhan reissun purkaminen kertomukseksi vuosikymmenten jälkeen oli sen verran mukava kokemus, että saatanpa tehdä saman myös pari muun nuorena tekemäni pyöräretken kanssa. Mutta ehkä se diaskanneri pitäisi kuitenkin hankkia ensin.
Kiitos nostalgisesta kuvamatkasta 80-luvulle. Olet nähnyt paljon vaivaa kuvien digitoimisessa, mutta kannatti.
Kiitos taas kommentista! Olihan siinä kuvien käsittelyssä hommaa, kun se piti tuollaisella purkkavirityksellä tehdä, mutta niinkuin urheilukielellä sanotaan: näillä mennään 🙂
Kiitos kuvamatkasta! Tuli paljon muistoja itsellekin mieleen
Kiitos kommentista jälleen kerran 🙂 Vanhan reissun purkaminen kertomukseksi vuosikymmenten jälkeen oli sen verran mukava kokemus, että saatanpa tehdä saman myös pari muun nuorena tekemäni pyöräretken kanssa. Mutta ehkä se diaskanneri pitäisi kuitenkin hankkia ensin.