Syksyllä 2019 talvi alkaa poikkeuksellisen aikaisin. Pysyvä lumi saadaan Ouluun jo lokakuun lopulla ja marraskuu alkaa vuodenaikaan nähden epätavallisen kireillä pakkasilla. Meren jäälle ei toki vielä ole mitään asiaa, mutta pienimmät järvet jäätyvät näissä oloissa nopeasti. Saan lajitoverilta tiedon, että hän on avannut oman pilkkikautensa Lämsänjärvellä marraskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin jään paksuus rannan lähellä oli kuusi senttiä. Itse en noin ohuelle jäälle vielä tohdi mennä, mutta viikkoa myöhemmin, lauantaina, marraskuun yhdeksäntenä päivänä, arvelen jään olevan jo tällaiselle aremmallekin pilkkijälle riittävän paksua.
Ja onhan se. Kun aamupäivällä pääsen mestoille ja poraan ensimmäisen reikäni, mittaan jään paksuudeksi kolmetoista senttiä. Se kantaisi jo kevyen henkilöautonkin; onhan tällainen ohuen lumipeitteen alla muodostunut syysjää kauttaaltaan vahvaa teräsjäätä. Huoli pois ja kaloja houkuttelemaan.
Paikalla on jo kolme muuta pilkkijää. Yhdeltä kyselen, onko kalaa tullut. Närppimässä on käynyt, mutta ei vielä ylös asti tullut. Asetun soveliaan välimatkan päähän, ja ryhdyn hommiin. Muutama ensimmäinen reikä ei tuota tulosta, mutta sitten saan ensimmäisen ahvenen. Ei huono alku. Vasta puoli tuntia mennyt. Ja ihan kunnollisen kokoinen kala vielä. Tuon kun perkaa ja leikkaa ruodottomiksi fileiksi, jää siitä sen verran syötävää, että paistaminen onnistuu ilman suurennuslasia.
Viisi minuuttia myöhemmin saan toisen kalan – samasta reiästä. Sitten hiljenee.
Tässäkö tämä nyt sitten oli? Hittolainen. Ehdin jo innostua. Toisaalta olen kyllä tähänkin tyytyväinen, sillä en ole koskaan aiemmin onnistunut aloittamaan pilkkikautta kahdella kalalla. Hyvä jos on yksikin tullut. Lähden kiertämään järveä. Teen 10-20 metrin välein uuden reiän ja kokeilen myös vaihdella pilkkejä. Enkä saa mitään.
Ollessani järven toisessa päässä huomaan lajitoverien poistuvan paikalta. En tiedä, kauanko he olivat olleet hommissa ennen minua, enkä tiedä sitäkään, saivatko saalista. Ilmeisesti heilläkin syönti kävi niin heikoksi, että eivät viitsi enää jatkaa. Tai ehkä pois lähtö tuohon aikaan oli ihan suunniteltu juttu. Eipä se minulle kuulu.
Välillä pysähdyn syömään. Mukana on litran termari täynnä kuumaa vettä, kanasäilykkeestä ja nuudeleista valmistettu lounasruoka pikkuruokatermarissa vettä vaille valmiina, pari voileipää ja pikakahvijauhetta. Näillä kyllä pärjää kolmeen-neljään asti, jolloin valo alkaa hiipua ja kalastus on pakko lopettaa.
Palailen vähitellen takaisin sinne, mistä aloitin. Nyt, kun olen saanut koko järven itselleni, voin levittäytyä laajemmalle alueelle. Jätän pulkan, jossa kuljetan varusteitani, yhteen paikkaan ja kierrän kairan kanssa tekemässä puolen tusinaa uutta reikää. Ajattelen, että näin minimoin kairaamisesta aiheutuvan melun vaikutuksen kaloihin, eivätkä ne pakene paikalta kuten ehkä silloin, jos reiän tekee juuri ennen kuin siltä alkaa kalastaa.
Hyödynnän paitsi näitä itse tekemiäni reikiä, myös lajitoverien aikaansaannoksia. Pakkasta on kuutisen astetta, joten avannot jäätyvät umpeen suhteellisen pian, mutta jää on niin ohutta, että sen saa sohjokauhalla kopauttamalla rikki.
Lopulta kahden jälkeen saan taas kalan. Ja heti sen perään toisen. Ja sitten taas loppuu.
Päivän saaliiksi tulee siis neljä ahventa. Olen tyytyväinen. Olen saanut pilkkikauden avattua mukavassa säässä ja olen saanut kalaa enemmän kuin koskaan aiemmin kauden avauksessa – itse asiassa tämä on toiseksi paras pilkkikertani koskaan. Viime talvena sain yhtenä päivänä kuusi ahventa, mutta muuten kohdallani on ollut yleensä yhden kalan kiintiö voimassa. Ehkä alan vähitellen osata tämänkin homman.
Kauheita vehkeitä nuo sinun pilkkisi. Varmaan kalat enemmän pelästyy noita lämisköitä kuin kiinnostuvat tulemaan lähemmäksi tutkimaan tekelettä. Yllättävän hyvä kokeiluni oli katkaistu kirkas kahvilusikan varsi, johon sain porattua molempiin päihin pienet reiät siiman kiinnitystä varten. Pituus noin 6 sm ja leveys 8 mm. Siihen noin 10 sm päähän siimaan pieni koukkuinen mormyska ja koukkuun punainen kärpäsentoukka tms. syötti. Mormyskallakin oli väliä, millaisen valitsi syöttiä tarjoamaan. Pilkin toinen pää tietenkin kiinnitetään pilkkivapaan menevään siimaan. Tätäkin viritelmää kun jaksoi pitää pienessä elossa siellä jään alla, tai kesällä veneen reunalta pilkkien niin ahvenathan ei malttaneet välttää kiusausta vaan yhtenään olivat haukkomassa herkullisen näköiseen, tarjolla olevaan syöttiini. Muitakin tehokkaita pilkkejä sain ostettua kalastusliikkeistä mutta niillä tahtoi olla kova hinta, joten omatekoisillakin vehkeillä sain ihan kohtalaisen hyviä ahvensaalis tuloksia. Eräs huippuhyvä pilkki oli sellainen kolmikulmainen kirkas, n. 6sm pituinen, jossa oli tapit molemmissa päissä tappien ympärillä oli kumirenksut ja siima meni siitä tapin ja kumirenksujen välistä. Pilkkiä sai säädettyä etemmäksi tai lähemmäksi sitä mormyska- toukka syöttiä. ”Tyttöystikseni” ei saanut omalla pilkillään juuri mitään ja halusi lainata sitä minun tehokasta pilkkiäni. Kun pilkki oli tuskin pudonnut lähelle järven pohjaa, kala oli jo heti kiinni! ”Ystikseni” karjaisi innoissaan: ”KALA!” ja tempaisi rajusti pilkkiä ylös ja kuinka ollakkaan, pilkki törmäsi pilkkiavannon reunaan ja pilkki irtosi siimasta! Sinne meni järven pohjaan, se elämäni paras pilkkini. Maksoi vielä Maken pyydys, urheilu ja kalastusliikkeessä 50 – 60 mk, sen aikaista Suomen valuuttaa. Oli yksi kalleimpia ostamiani pilkkejä. Nyky valuutalla maksettuna vastaisi noin 50 euroa! Eräs mainitsemisen arvoinen referenssi oli, kun voitin firman pilkkikisat lähes kolmen kilon ahvensaaliillani. Työkavereita oli kisailemassa satakunta henkilöä.
Sitäpä en tiedä, ovatko kauheita vai ei, mutta kalaa niillä tulee. Väärin onnistuttu? Onhan mulla niitä perinteisiä ohuita pystypilkkejä myös, joita edelleen käytän niitäkin.