Kun viimeksi kuvasin revontulia, olin pettynyt lopputulokseen – kuvista ei tullut ollenkaan niin hienoja kuin olisin halunnut. En kuitenkaan halunnut laittaa blogiini voimakkaasti käsiteltyjä kuvia, koska arvostan enemmän luomua. Toki minäkin käsittelen kuvia ennen niiden esille laittamista. Yleensä tyydyn kuitenkin lähinnä virheiden – huonon rajauksen, vinossa olevan horisontin tms. – korjaamiseen ja kamerassa olevien roskien aiheuttamien jälkien poistamiseen.
Päätin sitten kokeilla, kuinka näyttäviä niistä vaatimattomista otoksistani saisi, jos oikein kunnolla säätäisi. Oikeanpuoleiset – käsitellyt – kuvat ovat hienon näköisiä, en sitä kiistä. Mutta olisiko oikein laittaa ne esille ilman mainintaa kuvankäsittelystä? Missä menee raja: minkä verran kuvaa sopii säätää ilman, että siitä pitää mainita? Mitä mieltä lukijani ovat?
Omat sukulaiset saa rajata kuvista pois, jos he eivät halua tulla tunnistetuiksi, mutta kaikki muu on joutavaa hifistelyä! 🙂
Hyvä kysymys. Nykyisin kaikki lehtikuvatkin käyvät lävitse käsittelyn. Parin puutarhalehden tilauksen olen lopettanut, koska kuvat ovat olleet niin epäluonnollisia.
Ymmärrän hyvin rajaukset, teen niitä itsekin paljon. Samoin ylläolevia käsittelyitä pidän hyväksyttävinä, koska revontulet tulevat paremmin esille, pimeässä kuvaaminen on todella hankalaa.
Kun kuvaa itse paljon, silmä oppii huomaamaan, milloin kuvia on käsitelty.
Oma asiansa on sitten vielä taidekuvat, joissa valokuvan avulla haluaa heijastaa omia näkemyksiään.
Ellei julkaise pelkkää kameran sensorin tuottamaa dataa, niin kuvia on aina jälkikäsitelty enemmän tai vähemmän. Mielestäni jälkikäsittelyssä sinänsä ei ole mitään ongelmaa. Lukijaa ei kuitenkaan saa johtaa tarkoituksella harhaan, ei kuvilla eikä tekstillä. Ja sitten on vielä kysymys siitä mitä kuvan pitäisi tehdä: esittää kuvattu kohde vai luoda/välittää tunnelmaa? Esittää kodhe siten kuin kuvaaja sen koki vai miten lukija sen todennäköisesti itse kokisi? Vai sellaisenako kuin se objektiivisena itsenäisenä kohteena on? Ei ole helppoa.
Onneksi lukijat ovat keskimäärin aika fiksuja ja osaavat nykyään erottaa eri tavalla käsitellyt kuvat ja niiden sopivuuden muuhun kontekstiin. Tietysti jos ei ole koskaan nähnyt tai kokenut revontulia, voi lukijan olla vaikea sovittaa kuvia todellisuuteen, mutta ehkä silloin riittää tunnelman välittäminen? Jos revontulet eivät itseä sykäyttäneet, niin turha yrittää rakentaa niistä taivaan halkovaa maailmanpaloa. Jos taas siltä tuntui, niin koettaa sitten käsitellä kuvia siihen suuntaan. Kunhan ei pyri johtamaan lukijaa harhaan, pääsee mielestäni aika pitkälle.
Revontulet on siitä paha aihe, että kamera näkee ne usein silmää kirkkaampina. Olen useamman kerran mennyt kuvaamaan tähtiä ja vasta kameran avulla löytänyt horisontin yltä revontulivyön. Pohdinta kuvankäsittelyn moraalista on vaikea, yritin sitä joskus pukea sanoiksi ja siitä tulikin maratonteksti: http://www.luonnonvalo.net/miksi-kuvankasittelya-tarvitaan/
Hyvä artikkeli ja perusteellinen. Valokuvan luonnollisuuskeskustelussahan päädytään helposti filosofiseen kysymykseen: Mikä on todellista ?
Teemu on käsitellyt asiaa hyvin ja perusteellisesti, mutta tyrkyttämättä. Kannattaa lukea!
Kysymyshän on vaikea. Jos kuvaa jpegillä, niin kamera on jo käsitellyt kennolle tallentunutta kuvaa. RAW:ssa kuva on käsittelemätön, mutta siinäkin kenno näkee revontulet erilailla kuin ihmissilmä, esim. punaisen ja vihreän sävyjä. Mikä on siis alkuperäistä ja luonnollista – kamerasta tullut jpeg, RAW, ihmissilmän näkemäksi käsitelty kuva vai korostetusti photoshopattu revontulikuva ? Pitkä valotusaika jo itsessään antaa erilaiset revontulet kuin mitä ihmissilmä näkee luonnossa.