Kevät on Oulunkin korkeudella edennyt niin pitkälle, että voidaan katsoa kesäretkeilykauden alkavan. Terminen kesä – eli se vuodenaika, jolloin vuorokauden keskilämpötila on 10 asteen yläpuolella – antaa vielä odottaa itseään, mutta kyllä se sieltä tulee. Omalla kohdallani katson kesäretkeilykauden alkavan silloin, kun siirryn talvimakuupussista kesäpussiin.
Koko tämän vuoden retkeilyäni rytmittää osallistuminen Korpijaakon #twonights -haasteeseen, jossa tavoitteena on viettää joka kuukausi kaksi yötä maastossa. Lähdin haasteeseen mukaan helmikuun alusta alkaen, ja helmi-, maalis- ja huhtikuun retkiyöt ovat jo plakkarissa. Toukokuun retkiyöt toteutuvat yhden viikonloppuretken muodossa. Kesä- ja heinäkuun osalta en vielä ole varma, teenkö jommankumman kuukauden aikana viikonloppuretken, vai yksittäisiä yöretkiä, vai täyttyykö #twonights-tavoite kesän pääretkeni, vajaan viikon mittaisen Lapin-vaelluksen muodossa.
Lappiin lähdön ajankohta riippuu siitä, milloin pidän kesälomani (ja toki myös vähän sääolosuhteista). Olen menossa samaan paikkaan kuin viime kesänä eli Karigasniemen Ailigastunturille. Tarkoitukseni on tänä kesänä tutustua perusteellisesti koko Ailigastunturin alueeseen eli kulkea siellä ristiin rastiin paikkoja katsellen. Tämä siksi, että ensi talvena aion mennä sinne taas – sillä kertaa lumikenkien ja ahkion kanssa. Kesällä on hyvä tutustua alueeseen ja arvioida maaston kulkukelpoisuutta talviolosuhteissa. Pyrin siihen, että pystyisin kesävaelluksen jälkeen tekemään karkean reittisuunnitelman talvivaellukselle. Osittain leikkimielinen lisätavoite kesävaelluksella on kiivetä mahdollisimman monelle huipulle Ailigastunturin alueella. Kartalta olen laskenut, että mahdollisia huiputuskohteita on ainakin 22 kappaletta. Niistä todennäköisesti osa on sellaisia kivikkokumpuja, ettei niille kiipeäminen ole järkevää.
Kesän loppupuolella voisi olla taas pyöräretkeilyn vuoro. Jalkavaivojeni takia jätän pyöräilyn kevään ja alkukesän aikana mahdollisimman vähiin – viimevuotiset kokemukset siitä, kuinka liian vähäiseksi jääneen kävelemisen vuoksi jalat kipeytyivät niin, että jouduin jättämään kesän pääasiaksi suunnittelemani vaelluksen kokonaan tekemättä, ovat sen verran tuoreina muistissa, etten tee samaa virhettä enää uudelleen. Pyöräretkeily on kuitenkin niin kivaa, että sitäkin haluan tuleva kesäretkeilykauden aikana harrastaa.
Oma vaikeutensa tässä retkeilyn harrastamisessa tulee siitä, että Oulun lähiseudut alkavat olla minulle jo liian tuttuja: täältä ei tahdo enää löytyä kiinnostavia reittejä. Tai löytyisi kyllä, mutta niiden äärelle pääseminen on usein mahdotonta, kun pitäisi päästä julkisilla kulkuneuvoilla reitin alkuun ja sitten taas päätepisteestä pois.
Pyöräretkellähän tämä ei ole niin suuri hankaluus – Oulusta pääsee kuitenkin jo yhden päivän aikana melko kauas. Toki pyöräretkeilijäkin voi mennä osan matkasta julkisilla kulkuneuvoilla ja aloittaa polkemisen vasta vähän edempää. Mukavia pyöräretkireittejä Oulun seudultakin löytyy paljon. Esimerkiksi jokivarret – Oulujoki, Kiiminkijoki, Iijoki – soveltuisivat mainiosti pyöräretkeilyyn.
Loppukesän suunnitelmat ovat siis vielä melko lailla auki. Palataan niihin vaikka sitten Lapin-reissun jälkeen.
Mukavia retkiä sulle! Onhan se kiva nähdä uusia paikkoja, pian ne lähiseudut tulee koluttua. Sitten pitemmän tauon jälkeen ne samat paikat tuntuu taas mukaviltakin. Mulla on myös joka kesäinen tavoite tehdä kajakilla yöretki tai pari. Muutoin melon aika lyhyitä muutaman tunnin ”uinti/nuotioretkiä”.
Kiitos 🙂 Kyllähän ne kotimaisemat ovat aina kotimaisemia – kyllä niissä tekee mieli silti retkeillä, vaikka mitään varsinaisesti uutta ei odotakaan näkevänsä.