On niin vähä ettei taho nähä, kuittailtiin armeijassa aamujen vähyyttä – vaikka niitä saattoi vielä olla määrä, jonka laskemiseen ei sormet ja varpaat edes yhdessä riittäneet. Mutta minulla on nyt enää yksi aamu ennen reissuun lähtöä, mikä tarkoittaa sitä, että tämä vapunpäivä on mennyt tavaroita järjestellessä ja pakatessa. Nyt alkaa kaikki olla valmista, joten huomisaamuna, aamupalan jälkeen, sullon nuo kaikki pöydällä näkyvät tavarat autoon ja siitä se sitten alkaa.
Ensimmäinen päivä menee tien päällä: 470 kilometriä Oulusta Hettaan, jossa majoitun mukavaksi tiedettyyn Hetan Majataloon. Yhden yön nukuttuani lähden ensin lyhyelle eli vain päivän kestävälle retkelle. Tuon retken tarkoitus on kelien havainnointi, eli sen jälkeen päätän, lähdenkö pitemmälle retkelleni suksilla vai lumikengillä. Pitemmän retken reitti kulkee enimmäkseen soita pitkin, joten suuria korkeuseroja ei ole odotettavissa eikä siten tarvitse varautua jyrkkiin nousuihin tai laskuihin. Kulkuvälineen valintaan vaikuttaa eniten se, minkä verran sivuttaispitoa hangilla on. Jos sitä ei ole riittävästi, muodostuu hiihtäminen raskaaksi. Latuohjuksille selvennettäköön, että minun sanavarastossani hiihtäminen tarkoittaa umpihangessa sukset jalassa tapahtuvaa etenemistä. Laduille en halua mennä, eikä sellaisille ahkion kanssa olisi mitään asiaakaan.
Päiväretken jälkeen yövyn vielä yhden yön sisätiloissa, ja sitten lähden ahkion kanssa sille pitemmälle retkelle, joka kestää kolme päivää. Yöpyminen tapahtuu teltassa. Suunnitellun reitin tuntumasta löytyy kyllä yksi laavu ja yksi autiotupa, mutta näitä ei ole tarkoitus hyödyntää kuin ehkä taukopaikkoina. Tein reittisuunnitelman sitä ajatellen, että sää voisi olla mitä tahansa – vaikka vesisadetta koko ajan – mutta nyt näyttää siltä, että koko reissuni ajan Hetan seudulla vallitsee mitä parhain talviretkeilysää: päivällä käydään nollan tuntumassa ja yöllä pakkanen kiristyy kymmenen asteen tienoille. Sellaisissa olosuhteissa telttailu kyllä sujuu myös tällaiselta aloittelevalta talviretkeilijältä.


Miten niin ahkion kanssa ei ole ladulle asiaa? Ymmärrän jos sinne ei halua mennä, mutta ainakin oman ahkion ostopäätökseen vaikutti myös se, että pulkka menee nätisti myös ladulla.
No kun tietää, millaisia ohjuksia laduilla joskus menee, en halua lähteä sinne kaivamaan verta nenästäni. Tasapohjainen ahkio todennäköisesti rikkoo latua ainakin jossain määrin.
Jaa, niin toki. Itse varmaan olen aina liikkunut sellaiseen aikaan, ettei ruuhkaa tai superkiitäjiä todellakaan ole.. 🙂
Jotkut pertsahiihtäjät suivaantuvat siitä, jos latu-uraa hiihtää tunturi- tai metsäsuksilla, koska ne eivät mahdu uraan. No tokihan se latu sellaisesta kärsii, joten itse olen tavannut hiihtää luistelukaistalla, jos olen liikkeellä leveämpien suksien kanssa. Sama toiminee myös ahkion kanssa.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että latubaanalle mahtuvat kaikki, joilla vaan on sukset jalassa. Ja tokkopa tuo näin loppukeväästä on niin tarkkaa muutenkaan.
Tuskinpa siellä laduilla tosiaan kovasti ruuhkaa näin toukokuussa enää on. Umpihangessa toki vielä vähemmän 🙂
Hyvää reissua!
Kiitos! 🙂