Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike. Eikä pelkästään fyysinen liike, vaan ja erittäinkin myös se liike, jota tapahtuu ihmisen mielessä. Jos ajatus pysähtyy, lakkaa elämä olemasta kiinnostavaa.
Omalla kohdallani tällaista mielen liikettä on tapahtunut mm. ulkona vietettävään aikaan liittyvien kiinnostusten kohdalla. Siinä, missä ennen lähdin aina metsään tai tunturiin, lähden nyt vesille tai ainakin veden äärelle.
Tässä on taustalla pitkälti ne terveysasiat, joista olen täälläkin jo kertonut – lähinnä nivelrikko, jonka vuoksi kädet ja osittain toinen jalkakin ovat lähes jatkuvasti kipeät, eivätkä kipeytymättä kestä mitään isompaa rasitusta. Jos jo rinkan selkään nostaminen tai makuualustan rullalle kääriminen kipeyttävät kädet, on kivempi välttää näitä tekemisiä. Ja koska rinkan kanssa kulkeminen vaatii omanlaistaan kuntoa ja kestävyyttää mm. selän osalta, pitäisi sitä harrastaa usein, jotta tietyntasoinen peruskunto pysyisi yllä.
Näistä lähtökohdista on perinteinen selässä kannettavan varustuksen kanssa luonnossa liikkuminen jäänyt pois. Kun jalatkaan eivät ole siinä kunnossa kuin Elämäntapakävelijän parhaina vuosina, olen nähnyt hyväksi muuttua Elämäntapaulkoilijaksi ja hakea hyvää oloa toisenlaisesta ulkonaolemisesta.
Kasvimaan hoito, kalastus ja yllättäen vesillä liikkuminen ovat muodostuneet vapaa-aikani tärkeimmäksi sisällöksi. Vesielementin yllättävyys perustuu siihen, että vielä viisi vuotta sitten olin hyvin haluton lähtemään veneellä liikkeelle. Pienemmistä vesikulkuneuvoista puhumattakaan.
Joskus pienikin asia riittää saamaan aikaan ison muutoksen. En pysty enää palauttamaan mieleeni oivalluksen tarkkaa ajankohtaa, mutta joka tapauksessa kesäkuussa 2019 hankin kumiveneen. Jo silloin kummastelin tapahtunutta: ”Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Minä, maakrapu, hankin vesikulkuneuvon.” Tuossa hankinnassa oli onneakin matkassa. Halvat kumiveneet kun saattavat olla täyttä humpuukia, jolloin innostus laantuu nopeasti laitteen heikon käytettävyyden vuoksi. Ostamani veneen mukana toimitetut airot olivat aikamoisia leluja – hentoja muovilärpäkkeitä, jotka menivät heti alussa rikki – mutta kaupasta saa parempia, ja pienellä säädöllä sain halvasta kumiveneestä aivan kelvollisen huvialuksen itselleni. Samalla mukanani koko siihenastisen elämäni kulkenut vesilläolon vierastaminen – ehkä jopa pelko – väistyi. Huomasin, että veneessä on kivaa ja siinä voi tehdä kivoja asioita. Tätä täytyy saada lisää.
Kumiveneellä on siis kiva soudella ja kalastaa. Olisiko sillä kiva myös retkeillä? Mikä ettei. Harmi vain, että tuohon pikkupaattiini ei retkikamppeet mahdu. Se toki ei ole ongelma, sillä kaupasta saa isompia. Sellainen siis tilaukseen keväällä 2020. Samalla edellinen paatti meni myyntiin ja sen elämä jatkui toisen omistajan käytössä.
Isompi vene saapui ja hetken aikaa kaikki oli hyvin. Kunnes huomasin, että tuote on viallinen. No. Myyjäliikkeeseen yhteys ja reklamaatiota tekemään. Varsin pian selvisi, että myyjä toki kantaa vastuunsa ja ottaa huolehtiakseen veneen toimittamisen korjattavaksi. Mutta siinä menisi nopeimmillaankin muutama kuukausi. Suomen kesä ei juuri sen pitempään kestä, joten olisin sitten kesän ilman kumivenettä. En minä sillä enää syksyllä mitään tekisi. Se perusteena esitin myyjälle, että eiköhän pureta kaupat. Siihen myyjä suostui ja näin olin palannut taas lähtöruutuun.
Kesä oli jo pitkällä, kumivene piti jostain saada, ja mielellään nopeasti. Niinpä ostin, mistä sain, ja minkälaisen sain. Halvan ja huonon. Nopeasti selvisi, että kyseisen veneen pohja on niin löysää materiaalia, että se venyy soutajan painon alla ja sitten sitä istutaan kuopassa.
Tilanne ei ollut lähelläkään ihanteellista, mutta kyllä minä silläkin veneellä muutaman soutelun kävin, kunnes laitoin kapineen pilkkahinnalla myyntiin (vai annoinko ilmaiseksi, en enää muista) ja päätin – lopultakin – investoida laatuun.
Talvella 2020-2021 tutkin markkinoita ja perusteellisen harkinnan jälkeen päädyin tilaamaan Sevylor Adventure -merkkisen ilmatäytteisen kanootin, joka saapui sopivasti melontakauden 2021 alkuun. Se ei ole halpa, mutta se on hyvä. Kestävistä materiaaleista valmistettu, toimivaksi muotoiltu vesikulkuneuvo. Ehkä parasta tässä kanootissa on juuri materiaalit ja rakenne: kanootin ulkopinta on vahvaa kangasta ja ilmaa sisältävät osat – sivuponttonit ja pohja – ovat erillisiä kappaleita ja sen vahvan kankaan suojassa. Siten niiden puhkeaminen on epätodennäköistä ja jos niin sattuisi käymään, osat voi ottaa erilleen paikkaamista varten tai jopa vaihtaa.
Ja tosiaan, tämä ei ole kumivene, vaan kanootti. Tai kajootti tahi kanakki. Muodoltaan se on lähempänä avokanoottia kuin kajakkia, mutta sitä on kätevin meloa kaksipäisellä kajakkimelalla. Tästä liikuttamistavasta seuraa yksi merkittävä etu (kumi)veneisiin nähden: kanootissa istutaan naama menosuuntaan. On se aika paljon miellyttävämpää kuin soutaminen – varsinkin yksin – kun ei tarvitse päntiönään kääntää päätä nähdäkseen, mihin ollaan menossa.
Nyt palaset alkoivat olla koossa. Viimeinkin minulla oli hyvä vesikulkuneuvo, joka soveltuu sekä kalastukseen että retkeilyyn – yöpymisvarusteetkin mahtuvat hyvin mukaan. Viimeinen palanen loksahti kohdalleen kesäkuun alussa vuonna 2022, kun hankimme vanhan, käytöstä edellisenä kesänä poistamamme puuveneen tilalle uuden lasikuituveneen.
Ja näin Tapsa oli koukussa.
Jo muutaman vuoden ajan olin harrastanut kalastusta lisääntyvällä intensiteetillä, ja nyt, kun käden ulottuvilla oli kaksi vesikulkuneuvoa, ei mikään enää pidätellyt minua menemästä vesille.
Minua, maakrapua.
Kesällä 2022 vietän huomattavasti enemmän aikaa vesillä kuin metsässä. Ja nautin joka hetkestä, enkä edes kaipaa metsään tai tunturiin. Tai no tunturiin ehkä ihan pikkasen.
En minä toki ole kuivan maan retkeilyä hylännyt. Tänäkin kesänä (2022) olen tehnyt pari yöretkeä niin, että olen siirtynyt autolla kohteen lähelle ja sitten kulkenut jalkaisin loppumatkan. Ei varsinaisesti mitään ympäristöystävällistä retkeilyä tällainen, mutta ajomatkat eivät ole olleet pitkiä. Ja kun retket ovat suuntautuneet paikkoihin, joiden läheltä ei julkinen liikenne kulje, on vaihtoehtoja vähän. Fiksuinta olisi tietysti jättää tuollaiset retket tekemättä ja mennä niiden sijaan jonnekin, mihin joukkoliikenne ulottuu. Kyllä sellaisiakin paikkoja on ihan riittävästi.
Yksi paljon iloa tuottava asia harrastamisessa on, että siinä(kin) voi oppia uusia asioita. Voi kehittyä. Minä olen päässyt vesilläolonpelostani irti ja oppinut siinä sivussa melomaan ja soutamaan, ja kalastamaan veneestä. Olen oppinut uusia tapoja retkeillä – kesäkuussa 2022 tein kahden yön pituisen kanoottimelonta- ja telttailuretken Keiteleellä Keski-Suomessa.
Lukija voi – aiheellisesti – ihmetellä, miksi minun piti ostaa noin monta venettä ennen kuin löysin sen oikean, sen kanootin. Olisihan ollut sekä helpompaa että halvempaa ostaa heti kerralla kunnollinen. Mutta näinhän se yleensäkin menee, kun ollaan hankkimassa jotain, josta ei tiedä, tuleeko siitä pysyvä asia vai ei. Silloin todennäköisesti useimmat aloittavat jollain halvemmalla vaihtoehdolla, jolloin vahinko ei ole suuri, mikäli homma hyytyy jo alkuvaiheessa.
Se minun ensimmäinen kumiveneeni, Bestway Hydro-Force Treck X2, oli halpa ja hintaansa nähden erinomainen. Airot olivat kelvottomat, mutta niiden tilalle sain muutamalla kympillä hyvät, kun ostin Motonetistä kaksi sopivanpituista melaa ja vähän tuunasin niitä. Ainoa puute minun suunnitelmieni kannalta tässä paatissa oli sen koko: telttailuvarusteet eivät olisi mitenkään mahtuneet mukaan.
Toinen vene, Sevylor SuperCaravelle XR116GTX, oli kallis, mutta laatu ei ollut hinnan mukainen. Veneessä oli monta ilmakammiota, mikä on turvallisuuden kannalta erittäin hyvä asia. Yksi reikä ei vielä aiheuta uppoamista. Ongelmana tässä yksilössä oli, että pohjapatjan kammioista toinen ei pitänyt paineita sisällään. Sellaista vikaa ei voi hyväksyä uudessa tuotteessa eikä varsinkaan tämän veneen hintaluokassa.
Sitten se kolmas, Bestway Voyager 300. Halpa ja huono. Se olisi kannattanut jättää kauppaan, mutta ostin, koska siinä vaiheessa kesä oli jo niin pitkällä, että lähes kaikki kumiveneet oli joka paikasta jo myyty. Valinnanvaraa ei ollut.
On myös paikallaan kysyä, oliko ihan viisasta ostaa noin monta keinomateriaaleista valmistettua tuotetta ja aiheuttaa sillä tavoin huomattava määrä päästöjä ja jätettä. Vastaus on yksinkertainen: ei ollut. Ei ollut ollenkaan viisasta. Vaikka tekoa voisi yrittää lieventää toteamalla, että yksikään noista kolmesta tuotteesta ei mennyt minulta suoraan jätteeksi, niin olihan tuo aika tyhmää. Ensimmäisen veneen siis myin, toinen palautui myyjälle (ja mihin sen jälkeen, sitä en tiedä) ja kolmannesta en nyt muista ihan varmasti, myinkö sen pikkurahalla vai annoinko pois.
Tästähän voi oppia jotain. Esimerkiksi sen, että jos suunnittelee jonkin tuotteen hankkimista, kannattaa hankkia kerralla laatutavaraa. Myös silloin, kun on mahdollista, että tuote ei itsellä jääkään pysyvästi käyttöön. Huonosta tuotteesta ei välttämättä ole kuin jätteeksi, mutta hyvä tuote menee kaupaksi käytettynäkin.
Sevylor Adventure -kanootti on ollut käytössä nyt kahtena kesänä. Hienointa oli päästä kokeilemaan pitempää retkeä sen kanssa. Siinä lajissa jatkoa seuraa erittäin todennäköisesti. En sano että varmasti, koska viime vuodet ovat opettaneet, että elämässä ainoat varmat asiat ovat epävarmuus ja yllätykset. Myös soutuveneellä liikkuminen pysyy vähintään yhtä suurella todennäköisyydellä harrastusvalikoimassani.
Muutos maakravusta vesimieheksi on siis ilmeisen pysyvä.