Ilimoja pitelee. Saatiin ensilumi Ouluun täpärästi ennen syyskuun puoltaväliä. Siinä sivussa myös kylkiluun paraneminen edistyy.
Sunnuntai 12.9.2021
Netistä lukemalla muodostunut käsitys kipumaksimin ajoituksesta tuntuu pitävän paikkansa. Viime viikolla tiistai, keskiviikko ja torstai olivat pahimmat päivät. Sen jälkeen kipu on lähtenyt hellittämään – edelleen kyljessä tuntuu pieni perusjomotus, ja syvään hengittäessä tuntemus voimistuu sekä etu- että takakyljessä. Yskiminen ja aivastaminen vievät edelleen jalat alta. Positiivista on se, että nukun erittäin hyvin. Ehkä tuhdilla kipulääkityksellä (60 mg etorkiksibia aamuin illoin) on osansa asiaan.
Maanantai 13.9.2021
Oi onnea! Pystyn taas niistämään nenän. Se on ollut vältettävien asioiden listalla tähän saakka, mutta nyt saan kärsäni taas tyhjäksi ilman infernaalista kipua.
Tähän liittyen on pakko todeta, että jos minun oli pakko joskus se kylkiruoto katkaista, niin juuri tässä kohdassa vuotta se oli paras tehdä. Kesällä tilannetta olisi hankaloittanut allergia ja siitä seurannut satunnainen aivastelutarve, myöhemmin syksyllä – kylmillä ilmoilla – nenä olisi aina ulkoa sisälle tullessa ruvennut vuotamaan ja niistämistä olisi ollut hyvin vaikea välttää.
Tiistai 14.9.2021
Aamulla lähden töihin heikossa vesisateessa. Kun tuntia myöhemmin katson ikkunasta ulos, näen lumihiutaleita. Vai onko se räntää?
Ei, kyllä tuo on ihan oikeaa lunta. Sade jatkuu iltaan asti ja päivän mittaan maahan kertyy muutama sentti. Enpä muista, olisinko koskaan nähnyt Oulussa lunta näin aikaisin syksyllä.
Kyljen paraneminen edistyy hyvin. Nyt pystyn niistämisen lisäksi jo yskimään kevyesti – aivastaminen on vielä vähän liikaa. Säännöllisessä kipulääkityksessäkin voin jo siirtyä kevyempään annostukseen (1 x 60 mg / vrk) ja loppuviikosta voisi ehkä harkita tämän myrkyn lopettamista.
En nyt silti aio hötkyillä esimerkiksi takaisin kalastuksen pariin. Kyllä se homma saa olla tauolla pitempään. Onginta olisi toki mahdollista, mutta rannan tuntumasta ei tähän aikaan vuodesta oikein saa kalaa. Ja heittokalastukseen liittyy siinä määrin rajuja liikkeitä, että niitä ei vielä pitkään aikaan kannata tehdä.
Täytän vapaa-aikaani kävelemällä. Se harrastus on ollut pitempään jonkinasteisella tauolla, ainakin mitä maratonkävelyihin tulee. Viimeisimmästä sellaisesta, Seitsemänkympin kesätallustelusta, on jo yli kaksi vuotta. Viime aikoina käveleminen on kuitenkin alkanut taas kiinnostaa – erityisesti siksi, että pitkäkestoinen, monotoninen liikkuminen tekee henkisesti hyvää. Saan päähäni kertynyttä saastaa neutraloitua ja sitä kautta mielen hyväksi. Eikä kävelyn merkitys fyysisen kunnonkaan kannalta ole vähäinen.
Hyvään suuntaan siis mennään.