Minulta on joskus kysytty, miksei blogini nimi ole jotain retkeilyyn viittaavaa. Onhan tämä kuitenkin ensisijaisesti retkeilyblogi, ja blogien nimet yleensä viittaavat sisältöön. Tämä ei. Aivan siitä yksinkertaisesta syystä, että haluan sisällyttää blogiini muutakin kuin retkijuttuja. Blogin alaotsikkona on (tällä hetkellä) ”elämäntapakävelijän retki- ja kalajuttuja”. Täältä voi siis odottaa löytävänsä artikkeleita kävelystä, retkeilystä ja kalastuksesta. Mutta myös muista aiheista. Kun annoin blogille nimeksi oman nimeni, annoin samalla itselleni vapauden kirjoittaa täällä oikeastaan mistä tahansa omista tekemisistäni tai kiinnostuksen kohteistani.
Ja tällä kertaa kirjoitan palstaviljelystä.
Oulun kaupunki vuokraa viljelypalstoja erittäin edulliseen hintaan. Aarin kokoisen palstan vuokra kesäksi 2019 oli 19,26 €. Voisi kuvitella, että näin hinnoitellut palstat menisivät kuin kuumille kiville, mutta näin ei ole. Alueella, jolta oman palstani vuokrasin, oli menneenä kesänä käytössä vain noin puolet palstoista.
Nämä palstat ovat pääsääntöisesti yksivuotiseen käyttöön, eli kun vuokrakausi syyskuun lopussa päättyi, oli sato kerättävä talteen, jos sen halusi itselleen. Lokakuun alkupuolella kaupunki kyntää alueet ja se, mitä siellä silloin on kasvamassa, jää maahan. Omalle palstalleni laitoin kasvamaan perunoita, porkkanoita, retiisejä, persiljaa, tilliä, basilikaa ja salaattia. Lisäksi sain vanhempieni kasvimaalta ruohosipulin ja raparperin poikaset ja kaupasta ostin vadelmapensaan taimen. Näiden lisäksi vaimolla oli kasvamassa härkäpapuja.
Valitsemani palsta oli ollut useita vuosia käyttämättömänä, ja rikkaruohokasvusto sen mukainen. Kesän aikana kävi selvästi ilmi, että palsta olisi pitänyt jo ennen siementen kylvämistä käydä huolellisesti läpi ja rikkaruohojen juuret poistaa siinä vaiheessa. Tätä toki osasin aavistaakin, mutta otin asiassa tietoisen riskin. Päivätyöni huonekalupuuseppänä on fyysisesti siinä määrin kuormittavaa, että en halua enää vapaa-aikana rasittaa itseäni, erityisesti nivelrikon kipeyttämiä käsiäni enempää kuin on aivan välttämätöntä. Kitkeminen on suurelta osin sormilla tapahtuvaa pieniin kasveihin ja niiden juuriin tarttumista, eli juuri sellaista tekemistä, joka on käsilleni kaikken pahinta. Siksi luistin tästä hommasta ja otin seuraukset vastaan.
Käytännössä kävi niin, että jokseenkin kaikki siemenestä kasvatettavat hyötykasvini jäivät rikkaruohoinvaasion jalkoihin. Palstan pinta-alasta puolet olin varannut pottumaalle ja sen asetin etusijalle. Kitkin pottumaan pariin otteeseen kesän aikana, samoin ruohosipulin, vadelman ja raparperin ympärykset. Muut osat jätin oman onnensa nojaan. Vaimo huolehti omasta härkäpapupenkistään ja sai siitä ihan mukavan sadon. Hän myös hiukan auttoi porkkanapenkin kanssa, joten siitä saimme pienen määrän pieniä, mutta valtavan herkullisia porkkanoita.
Perunanviljely onnistui erinomaisesti. Satoa tuli paljon ja se oli hyvälaatuista. Valitsemani lajike, Annabelle, osoittautui niin koostumukseltaan kuin maultaankin oivalliseksi. Tästä sadosta riittää meidän kahden hengen talouteemme syötävää koko loppuvuodeksi. Ja Helsingissä opiskeleva poikammekin sai siitä osansa: lähetin hänelle kolmisen kiloa pottuja. Näinhän sitä entisinä aikoinakin tehtiin, että maalla asuvat sukulaiset lähettivät isoon kaupunkiin ruokapaketteja.
Tämä kokemus oli erittäin positiivinen. Tarkoitus on ottaa sama palsta käyttöön myös ensi kesäksi – homma menee niin, että sitten, kun nämä vapautuvat taas keväällä uudelleen vuokrattaviksi, on edelliskesän vuokralaisilla etuoikeus omiin palstoihinsa. Näin voin varmistaa, että saan saman ruudun ja pääsen hyötymään viime kesänä tekemästäni rikkakasvien hävityksestä. Ensi keväänä ei tarvitse aloittaa aivan nollapisteestä.
Tässä on nyt talvi aikaa suunnitella ensi kesän viljelyksiä. Pottumaan laitan varmasti, ja sinne enemmän perunoita kuin tänä vuonna. Laitoin rivit turhan harvaan, ohjeessa mainitussa 60 cm rivivälissä on 10-20 cm liikaa. Ehkä jätän pikkukasvit – tai ainakin suurimman osan niistä – kylvämättä ja laitan niiden sijaan varhaisperunaa. Sitten saataisiin oman kasvimaan pottuja jo kesällä.
Kaupungin sivuilla todetaan, että ”Palstaviljely on virkistävä, hauska, edullinen, ekologinen ja hyvinvointia edistävä harrastus”. Tämän kokemuksen valossa voin sanoa, että olen täysin samaa mieltä!
Palstaviljelyyn liittyvät somejulkaisuni löytyvät Instagramista tunnisteella #tapsankasvimaa.
Meikäläisen ensimmäinen viljelykokeilu tapahtui jo -50 luvulla. Halusin tehdä oman perunapellon. Lapioin kolme – neljä noin kolmen metrin mittaista perunavakoa, joihin kylvin siemenperunoita noin puolen metrin välein. Karjanlantaa oli jo pellossa mutta lisäsin jokaiselle perunalle kourallisen kloorivapaata Y-lannosta. Syksyllä löytyi pellosta aikuisen miehen nyrkin kokoisia peruna möhkäleitä. Tuomio tuli, liian suuria ruokaperunoiksi ja menivät navettaan eläinten rehuksi.
Olipas melkoisia pottuja! Minä en laittanut tähän kasvimaahani minkäänlaista lannoitusta. Olisi toki voinut, ja ehkä sitten pottusato olisi ollut vielä parempi, mutta tyytyväinen olen tähänkin.