Rapsakka nelikymppinen

Helmikuun ensimmäisenä lauantaina teen vuoden 2018 ensimmäisen pitkän kävelyni. Tavoitteena on tällä(kin) kertaa 40 kilometriä, mutta nyt en kuitenkaan tähtää maratonin pituiseen matkaan (42 km). Kohtuus kaikessa!

Näiden pitkien kävelyiden reittien suunnittelu alkaa olla vaivalloista: olen jo kävellyt niin moneen kertaan kaikki kiinnostavat kotiovelta alkavat reitit, että on lähdettävä kauemmas. Se vain edellyttää päivän alkuun linja-automatkaa jonnekin, ja siihen menee aikaa, jolloin kävelyn pääsee aloittamaan myöhemmin, ja kävely jatkuu myös illalla myöhempään. Tosin kun nyt on tavoitteena vain 40 kilometriä, ei siihen mahdottoman kauaa kuitenkaan mene – tuollaisen matkan leppoisa tallustelu kestää minulla yleensä 11-12 tuntia.

Ihan joka paikkaan ei lauantaiaamuna pääse linja-autolla, mutta Tyrnävälle pääsee. Onnikan aikataulu on itse asiassa oikein sopiva: lähtö Oulun keskustasta kello 8.06 ja saapuminen Tyrnävälle tuntia myöhemmin. Kun herään aamulla seitsemältä ja syön aamiaisen, pääsen ulostautumaan kotiovesta varttia vaille kahdeksan ja siinä jää juuri passelisti aikaa kävellä keskustassa olevalle pysäkille.

Tyrnävä on muutenkin kiinnostava paikka tämän kävelyn aloittamiseen: en ole käynyt siellä kuin ehkä pari kertaa, ja edellisestäkin on vuosia. Tästä lähtökohdasta suunnittelen reitin, jonka kokonaispituudeksi tulee neljäkymmentä kilometriä.

Tyrnävälle menevässä linja-autossa on lämpömittari, josta voin seurata pakkasen vaihtelua matkan aikana. Oulun keskustassa pakkasta on 13 astetta, josta se vähitellen kiristyy 24 asteeseen. Olen varautunut tähän ja pukenut päälleni riittävästi vaatekerroksia. Lisäksi mukana on vielä vaihtohanskat ja -sukat, jos päällä olevat kostuvat matkan aikana hikoilusta siinä määrin, että niiden lämmöneristyskyky heikkenee liikaa.

Jään linja-autosta reitin toiseksi viimeisellä pysäkillä ja lähden kävelemään. Ensimmäinen taukopaikka on oleva Tupoksen ABC:llä, jonne on lähtöpisteestä noin neljätoista kilometriä matkaa – siis sellainen kolmen-neljän tunnin kävely. Pakkanen on kireää, mutta kun ei tuule, sen kanssa pärjään kyllä. Taukoja ei juurikaan tee mieli pitää. Jalassa olevat vaelluskengät ovat hiukan liian kylmät jalkineet näihin lämpötiloihin, mutta kun pysyttelen liikkeellä, eivät jalat jäähdy liikaa. Jos tällaisia pakkaspäivän pitkiä kävelyitä meinaan jatkossakin tehdä, minun olisi ehkä viisasta investoida numeroa isompiin Lowa Renegadeihin, niin saisin villasukan mahtumaan mukaan.

Ängesleväntien risteyksessä on parkissa linja-auto. Outo paikka, ihmettelen, mutta syy selviää, kun pääsen lähemmäs. En pysty hahmottamaan, mitä tässä tarkalleen on tapahtunut, mutta se on ilmeistä, että auto on mennyt rikki eikä ole ajokunnossa.

Aurinko, joka on noussut samoihin aikoihin kuin aloitin kävelyni, alkaa lämmittää ja pakkanen heikkenee. Samalla ilma alkaa kuitenkin liikkua ja sivulta puhaltava heikko viima edellyttää kasvojen suojaamisen parantamista. Nou hätä. Fjällräven Keb -takissani on erinomainen huppu, jonka voi laajentaa pitkäksi tötteröksi ja näin saan kasvot suojaan viimalta. Kebin alla minulla on ohut untuvatakki mallia Stormberg Skartind, sen alla Erätukun merinovillakerrasto ja sen alla tekninen pitkähihapaita ja sen alla vielä pitkähihainen aluspaita. Monta ohutta kerrosta, jotka yhdessä pitävät kulkijan lämpimänä. Vyötäröstä alaspäin kerroksia on myös monta: pitkät alushousut, merinovillakerrasto ja kahdet tuulipuvun housut. Näihin kerroksiin sitoutuu paljon ilmaa, jolloin ne eristävät kylmää hyvin, mutta eivät hankaloita liikkumista samaan tapaan kuin paksut toppavaatteet. Lisäksi lämpötilan muuttuessa pystyn helposti säätelemään vaatetuksen lämpimyyttä poistamalla ja lisäämällä kerroksia. Pää pysyy lämpimänä Kebin ja Skartindin huppujen ja Shelbyn merinovillapipon ansiosta, ja käsissä on paksut villalapaset tuulenpitävien kuorirukkasten alla.

ABC:n torni tulee näkyviin, mikä ei täällä vielä tarkoita, että kohde olisi lähellä. Ollaanhan nyt Oulun eteläpuolisilla peltolakeuksilla, jossa kaikki näkyy kauas.

Saavun ABC:lle kolmen ja puolen tunnin kävelyn jälkeen eli on sopivasti lounasaika. Juustohampurilaisateria ja jälkiruuaksi kuppi kahvia täyttävät tämänhetkisen energiantarpeeni, ja noin tunnin verran taukoiltuani jatkan taas matkaa. Ilma on jatkanut lämpenemistään, vaikka ei täällä mitään hellettä vielä ole. Olisiko viitisentoista astetta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja on mitä kaunein keskitalven pakkaspäivä.

ABC:ltä lähettyäni jatkan matkaa moottoritien länsipuolelle, jossa kuljen hieman alle kahden kilometrin verran vanhaa nelostietä pitkin. Sitten käännyn moottoritien alittavalle Isoaukiontielle, jota myöten pääsen aiemmilta pitkiltä kävelyiltäni tutulle reitille kohti Kempelettä ja kauppakeskus Zeppeliniä, jonka luona on tarkoitus pitää seuraava tauko. Matkaa sinne on ABC:ltä noin seitsemän kilometriä.

Isoaukion tie lienee saanut nimensä viereisestä Isoaukio -nimisestä talosta, jonka nimen voi kuvitella tulevan siitä, miltä tässä ympärillä näyttää. Taloa ympäröivä peltoaukio kun on lievästi sanottuna iso. Pellon vastaranta on enimmäkseen 1-3 kilometrin päässä, monin paikoin kauempanakin. Kokeilin piirtää kartalle mahdollisimman pitkän suoran mittaviivan niin, että se ei missään kohdin osuisi metsään. Viivasta tuli kuusitoista kilometriä pitkä!

Jatketaanpa matkaa. Rajakorventie osoittautuu potkukelkkailijan paratiisiksi: tietä ei ole lainkaan hiekoitettu, vaikka se on lähes laidasta laitaan jäiseksi kiillottunutta polannetta. Onneksi kuitenkin vain lähes. Reunalle jää riittävästi kävelijälle turvallista, jäätöntä kaistaa.

Saavun Zeppelinin luokse. Voisin pitää taukoni jossain kauppakeskuksen kahviloista, mutta en tee sitä, sillä muistan Kuudenkympin vappumarssilta, että läheisellä Shellillä oli silloin rähmäpullia. Ja jos sellaisia on tarjolla, niin sellainenhan on saatava. Sinne siis.

Shell ei tuota pettymystä. Ostan rähmäpullan ja pienen kahvin. Näillä jaksaa taas. Reittitallentimeni mukaan olen kävellyt Tyrnävältä 21,6 kilometriä eli olen jo yli puolimatkan. Tämä on hienoa, mutta samalla myös vähän haikeaa, sillä tässä kohtaa kävelyni maaseutuosuus on jäänyt taakse ja loppumatkan kuljen enemmän tai vähemmän kaupunkiympäristössä. Alan kaivata kesää, jolloin pitkät kävelyt on mahdollista tehdä metsäteitä ja -polkuja pitkin.

Kempele voisi muuttaa nimensä Zempeleeksi. Onhan täällä jo Zeppelin (kauppakeskus), Zemppi (liikuntakeskus), Zimmari (virkistysuimala) ja Zatelliitti (yrityskeskittymä).

Minä jatkan matkaa Kokkokankaan, Linnakankaan ja Metsokankaan kautta Kaakkuriin, jossa aion pitää seuraavan tauon. Tämän yhdeksän kilometriä pitkän osuuden aikana aurinko laskee ja pakkanen alkaa taas kiristyä. Tosin mitä syvemmälle kaupunkiin etenen, sitä voimakkaampi on asutuksen lämmittävä vaikutus, joten lämpötila ympärilläni pysyy aika lailla vakiona.

Kaakkurissa käyn Hesellä puputtamassa kanasalaatin ja sitten lähden kävelyn viimeiselle osuudelle, jolla on pituutta kymmenen kilometriä. Näiden kävelyosuuksien aikana en juurikaan pidä taukoja. Ainoat pysähdykseni liittyvät valokuvien ja video-otosten kuvaamiseen ja juomiseen: olen ottanut mukaan puolen litran Nalgene-pullon täynnä kylmää vettä ja litran termarin täynnä kuumaa vettä. Kun pidän juomatauon, kaadan termarista pikkupulloon sopivan määrän vettä, joka lämmittää muutoin turhan kylmän veden sellaiseksi, että sitä pystyy juomaan. Retken viimeisellä juomatauolla tosin huomaan pikkupullon yläosan jäätyneen sillä tavoin, että en saa korkkia auki. Voisin toki valella siihen hiukan kuumaa vettä ja sillä tavoin saisin sen auki, mutta tässä kohdin matkaa on jäljellä enää viisi kilometriä enkä viitsi ruveta säätämään. Juodaan sitten kotona.

Viimeisille kilometreille ei juuri muuta mielenkiintoista jää kuin jännitys siitä, riittääkö kameran akussa virta retkivideon päätösotosten kuvaamiseen. Mukana on viisi akkua ja vaikka kamera on kuvausten välissä taskussa, valahtavat akut tyhjiksi hetkessä. Tai ainakin menettävät kykynsä luovuttaa virtaa. Varmaan tämä ongelma ratkeaisi jollain ammattilaistason välineistöllä, mutta sellaiseen ei nyt ole mahdollisuuksia. Näillä mennään.

Ja hyvinhän siinä käy. Saan otokset purkkiin Merikosken voimalaitoksen yläkanavan vieressä menevällä kevyen liikenteen väylällä – jossa sopivasti ei ole muita kulkijoita juuri nyt – ja siitä vielä muutaman sata metriä käveltyäni olen perillä kotona.

Tämä oli nyt yhdeksäs vähintään neljänkymmenen kilometrin pituinen kävelyretkeni. Tästä matka jatkuu kohti kevättä ja kohti vuoden 2018 päätavoitettani, 70 kilometrin kävelyä yhden päivän aikana.

Avaa kuvagalleria napsauttamalla kuvaa. Kuvasta toiseen siirtyminen tietokoneversiossa nuolilla ja mobiiliversiossa sivulle pyyhkäisemällä.