Kesän 2020 puuhia
Kuten edellisessä julkaisussani kerroin, on näppäimistöllä kirjoittaminen muodostunut viime aikoina vaivalloiseksi, kun käsien nivelrikon seurauksena sormet kipeytyvät kaikenlaisesta käsillä tekemisestä. Tekstien tuottamisen sijaan olen panostanut videomuotoiseen julkaisemiseen kahdella Youtube-kanavalla: kalastushommat Tapsan kalakanavalla ja retkihommat Elämäntapakävelijän kanavalla. Mistähän kesäkauden katsoisi alkaneen? No vaikka siitä, mihin se edellinen julkaisuni otsikolla ”Pilkkitalvi” päättyi. Viime vuonnahan minä tosissani innostuin […]
Pilkkikauden avaus
Syksyllä 2019 talvi alkaa poikkeuksellisen aikaisin. Pysyvä lumi saadaan Ouluun jo lokakuun lopulla ja marraskuu alkaa vuodenaikaan nähden epätavallisen kireillä pakkasilla. Meren jäälle ei toki vielä ole mitään asiaa, mutta pienimmät järvet jäätyvät näissä oloissa nopeasti. Saan lajitoverilta tiedon, että hän on avannut oman pilkkikautensa Lämsänjärvellä marraskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin jään paksuus rannan lähellä oli […]
