Kolmannen vaelluspäivän aamuna vaikuttaa siltä, että päivästä ei ehkä tule yhtä kuuma kuin pari edellistä. Jos niin käy, olen tyytyväinen. Maantiellähän on vielä monta astetta lämpimämpää kuin muualla, koska auringon lämmittämä asfaltti säteilee lämpöä ylöspäin. Helteellä asfaltin lämpötila voi nousta yli viidenkymmenen asteen. Olen tämän itsekin kokenut tällä samalla Oulun ja Pudasjärven välisellä tiellä, kun kesällä 2014 hellepäivänä ilman lämpötila tien päällä hipoi neljääkymmentä astetta. Tällä maantievaelluksella en onneksi ole ainakaan vielä joutunut moista kokemaan.
Taivaalla on jo aamusta alkaen kiitettävästi pilviä, jotka varjostavat auringon terävintä paahdetta. Silti täällä tarkenee. Viidentoista kilometrin kohdalla suon itselleni kahvi- ja herkkutauon: pysähdyn Niemitalon juustolaan. Ensin käyn kaupassa ostamassa paketin Savetteja; niillä kun päivän päätteeksi pesee kädet ja lärvin, niin on mukavampi olo nukkumaan mennessä. Vettä kun ei läheskään joka leiripaikalla ole maastossa tarjolla. Ostoksen jälkeen käyn pesulla ja siitä huomattavasti virkistyneenä menen ostamaan herkkuja. Iso kuppi kahvia, lasi vettä sekä viipale leipäjuustoa hillojen kera. Savupororieskakin olisi maistunut, mutta niitä ei nyt ole tarjolla. Valitsen mukavan istumapaikan ikkunapöydästä, josta minulla on suora näköyhteys pihalle, jäätelökioskin viereen pysäköimääni kärryyn. Laitoin sen vaijerilukolla valopylvääseen kiinni, joten ei sitä kukaan varasta, mutta hyvä sitä on silti pitää silmällä. Kaupunkilaisen epäluulo lähimmäisiä kohtaan istuu tiukassa. Kerään pöytääni vielä pari paikallislehteä ja sitten käyn käsiksi herkkuihin.
Tauko, peseytyminen ja välipala antavat lisää voimia jatkaa matkaa. Ei tässä nyt varsinaisesti voimatankkausta kuitenkaan tarvittu – on tämä kärryn kanssa vaeltaminen niin kevyttä. Siis ainakin, jos rinkan kantamiseen vertaa. Enhän minä mitenkään pystyisi tällaisia päivämatkoja kulkemaan painavan rinkan kanssa. Pudasjärven jälkeen tilanne saattaa hiukan muuttua, kun maasto muuttuu mäkisemmäksi.
Autoilijoille minulla olisi pari toivomusta.
- Kun kävelijän kohdatessanne siirrytte keskiviivan yli, käyttäkää vilkkua. Muuten perässänne tuleva ei tiedä aikeestanne ja saattaa lähteä ohittamaan pahalla hetkellä. Syntyy vaaratilanne.
- Kun olette aikeissa ohittaa toisen auton, älkää lähtekö ohitukseen, jos tien vasemmassa reunassa on kävelijä. Tämän sydän jättää muutaman lyönnin väliin, kun selän takaa singahtaa auto ohi alle kahden metrin päästä (usein vielä ylinopeutta).
Tänään on ohitseni ajanut kymmeniä autoja, joilla on kattotelineellä yksi tai useampia maastopyöriä. Lisäksi pari oululaisten pyöräliikkeiden pakettiautoa perävaunuineen. Syynä on Syöte MTB, huomenna ajettava maastopyöräilytapahtuma. Sinne odotetaan kuulemma yli kuuttasataa osallistujaa.
Juustolasta lähdettyäni katselen taas tien vieressä olevaa suota – nimeltään Kaitasuo – ja näen siinä potentiaalisen talviretkikohteen. Myös tänne olisi helppo tulla linja-autolla, ja nyt vieressä on jopa pikavuoropysäkki. Lisäksi palatessa linja-auton odottelu juustolan lämpimässä sisätilassa herkkujen äärellä olisi perin miellyttävää.
Alan lähestyä seuraavan yön leiripaikkaa. Olen jälleen arvioinut eri vaihtoehtoja kartan perusteella ja Taipaleenharjun pohjoispuolella oleva Lamminkangas vaikuttaa houkuttelevimmalta. Täällä ei ole pohjavesialuetta, mutta on hiekkakuoppia, ja ne ovat yleensä kuivissa paikoissa. Sellaisesta on useimmiten helppo löytää leiripaikka.
Tälle potentiaaliselle leiripaikalle pääsen hiekkatietä pitkin ja kuljettavaa on nyt yli kilometri. Matka ei ole paha, jos paikka osoittautuu hyväksi – muussa tapauksessa voi harmittaa, koska tie on kovin muhkurainen ja pehmeäpintainen. Maasto tien ympärillä on suota ja kohdassa, jossa tie ylittää Taipaleenlammen ja Mustalammen välisen salmen, se kulkee korkeaa pengertä myöten. Tien vieressä kasvaa minulle ennestään tuntematonta punakukkaista kasvia. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani saan somen avulla selvitettyä, että kyse on jättipalsamista. Vieraslajit.fi -sivustolla, jolle edellä oleva linkki viittaa, kerrotaan, että ”Euroopan komission rahoittaman DAISIE-tietokannan mukaan jättipalsami kuuluu Euroopan 100 pahimman vieraslajin joukkoon. Jättipalsami on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.”. Lajin leviämistä pitänee pyrkiä estämään, joten kannoin korteni kekoon ilmoittamalla havainnosta. Tunnistusavusta kiitokset Jonnalle, Elinalle ja Ullalle!
Lamminkankaalta löytyy maantievaelluksen toistaiseksi paras leiripaikka: hieman ympäristöään korkeammalla oleva hakkuualueesta ja hiekkakuopasta muodostuva aukea paikka. Tähän tuuli pääsee hyvin, joten ilmanvaihto teltassa pelaa kunnolla, eikä hyttysistä ole harmia. Leiripaikkani välittömässä läheisyydessä kasvaa puolukoita, mustikoita, variksenmarjoja ja juolukoita. Näistä mustikat ovat jo kypsiä ja poimin niitä pari kourallista päivällisen jälkiruuaksi.
Aurinko paistaa ja mieli on hyvä 26 kilometrin pituisen päivämatkan jälkeen. Pitkiin retkiin usein liittyvä alun epävarmuus on kaikonnut. Tilalla on itsevarmuus ja tunne onnistumisesta. Olen nyt kävellyt suunnitelluista kuudesta päivästä kolme, joten retkeni on puolivälissä. Juhlan kunniaksi avaan koko matkan mukana olleen karkkipussin. Miellyttävän illan kruunaa puhelinkeskustelu armeijassa olevan poikani kanssa. Hyvin kuuluu sielläkin menevän.
Vaelluskertomus on myös videomuodossa ja löydät sen täältä.
Jättipalsami on oikea riesa. Olen ollut WWF:n järjestämällä kitkemisleirillä Helsingin Vuosaaressa, jossa se valtaa rantoja
Jännä juttu, että en ole sitä aiemmin havainnut missään, tai ainakaan tiedostanut havainneeni. Lisääntyipä tietämykseni tarpeellisista asioista jälleen kerran 🙂