Viides ja viimeinen reissupäivä valkenee huomattavasti totuttua lauhemmassa säässä – pakkasta on enää kymmenkunta astetta ja aamuyöllä on satanut lisää lunta. Tämän päivän vietämme pääosin tien päällä. Tarkistan heti aamusta sääennusteen erityisesti sateiden osalta ja panen tyytyväisenä merkille, että sadealue on liikkeessä kaakkoon ja näyttäisi ehtivän juuri sopivasti pois alta. Hyvä niin: 470 kilometrin mittainen ajomatka on raskas hyvissäkin olosuhteissa.
Aamiaishuoneessa on taas väljää, toisin kuin viime päivinä – majatalon täyttänyt brittituristien ryhmä on käynyt varhaisella aamiaisella ehtiäkseen ajoissa kotimatkalle. Olemme pakanneet tavaramme jo eilen illalla ja vieneet suurimman osan jo autoonkin, joten aamiaisen jälkeen ei kestä kauaakaan, kun olemme jo matkalla. Tie on liukas, mutta hyvin aurattu. Lumi kuitenkin pöllyää autojen perässä niin paljon, että kohtaamisiin on syytä hidastaa. Erityisesti rekkojen jälkeen näkyvyys on hetken aikaa nollassa.
Pidämme kahvitauon Muonion SEO-asemalla ja kun lähdemme sieltä jatkamaan matkaa, jumitumme aluksi aura-auton perään. Oletan aura-autokuskin toimivan kuten yleensä on tapana, eli kun perään on muodostunut riittävästi jonoa, aura pysähtyy hetkeksi ja päästää jonon ohi. Näillä liikennemäärillä ei kahta autoa pitempiä jonoja kuitenkaan muodostu, joten aura ei pysähtele. Ennen pitkää tulee kuitenkin sellainen paikka, jossa näkyvyys riittää ohitukseen.
Muonion ja Kolarin välisellä osuudella näemme jälleen poroja – kuten menomatkallakin – ja myös yksi riekko tepastelee tiellä. Näitä luontokappaleitahan ei retkillä ollessa normaalisti pysty näkemään, sillä kulkija pitää aina sen verran ääntä, että luontaisesti arat eläimet pakenevat paikalta.
Pohjoiseen ajaessamme pysähdyimme tankkaamaan Pellossa, ja menovesi riittää nytkin sinne asti. Tankkaus tutussa paikassa ja sitten ajamme vielä Pörröporoon saakka, jossa pysähdymme syömään. Oikeaa ruokaa ei valitettavasti ole lainkaan tarjolla, mutta lämpimät poropaninit ovat riittävän tuhtia syötävää käydäkseen lounaasta. Ostan lisäksi kotiin vietäväksi palasen poron kuivalihaa ja pienen purkillisen kaarnikka- eli variksenmarjahilloa. Lihan saan syödä itse ja hillo voisi maistua juustojen ja viinin kera.
Torniota lähestyessämme ilma on lämmennyt jo nollan tuntumaan ja sakeneva sumu täyttää hämärtyvän iltapäivän. Harmaassa puurossa ajaminen on unettavaa, ja tunnen tarvitsevani jaloittelutauon pysyäkseni hereillä. Viiden minuutin tauko Tornion ABC:n pihalla tekee tehtävänsä ja matka jatkuu taas.
Kaupunkilaiskakara jatkaa matkaansa Oulusta yöjunalla, ja sitä ennen käymme vanhempieni eli kakaran isovanhempien luona Haukiputaalla syömässä ja kertomassa päällimmäiset reissukokemukset. Ennen junalle menoa ehdimme vielä pistäytyä meillä kotona, ja hieman yhdeksän jälkeen on aika jättää jäähyväiset.
Tuo kaarnikkahillo onkin ihan hyvää (saatiin sellaista jouluksi), vaikka eipä variksenmarjoja juuri luonnossa tule syötyä. Miedon makuinen hillo tosiaan täydentää mukavasti vähän voimakkaampia juustoja.
Vielä en ole sitä maistanut, mutta on kiinnostavaa verrata omatekoiseen – viime kesänä tein itse purkillisen, mutta siitä tuli turhan makeaa.