Tällä kertaa en mennyt merta edemmäs kalaan, vaan tyydyin pysyttelemään ihan kotinurkilla. Yhdistin iltakävelyyni pitkien valotusten harjoittelua. Varustin kamerani harmaasuotimella ja säädin herkkyyden ja aukon minimeihinsä. Näin saatoin käyttää pisintä mahdollista valotusaikaa, joka Sony Nex-5R -kamerassani on kolmekymmentä sekuntia. Kohtuullista kärsivällisyysharjoittelua tällainen kuvaaminen on myös, sillä valotuksen jälkeen kamera vielä valmistelee kuvaa yhtä kauan kuin valottaminen on kestänyt. Tähän sain eräältä blogini lukijalta selityksen: Pitkillä valotuksilla, kuvanoton jälkeen, kamera ottaa toisen kuvan suljin kiinni. Ideaalitapauksessa kuva olisi täysin musta, mutta käytännössä kenno kohisee aina jonkin verran ja ilmeisestikin suht’ samalla tavalla kuin ensimmäisellä valotuksella. Tämä musta kuva sitten vähennetään varsinaisesta kuvasta ja näin varsinaisen kuvan kohinaa saadaan pienemmäksi.
Katunäkymät ovat Merikoskenkadulta ja vesikuvat Tuiranväylältä; molemmat kohteet sijaitsevat Oulussa, Tuiran kaupunginosassa.
Onnistuneita kuvia!
Itse en ole vielä hämärässä onnistunut samaan aikaan muuta kuin suttuisia kuvia, en ole saanut valotusta oikein.
Nämä tosiaan onnistuivat aika hyvin – tosin epäonnistuneita otoksia tuli aika paljon. Digikuvauksessa on se hyvä puoli, että harjoituskappaleita voi ottaa mielin määrin, ja lopputuloksen näkee heti. Painavasta jalustasta oli myös apua, kun kamera pysyi tukevasti paikallaan.