Näin siis ainakin siinä tapauksessa, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike. Ja jos liikkeeksi riittää rauhallinen, 5-6 km/h nopeudella tapahtuva eteneminen, on kävely vallan mainio tapa toteuttaa tätä periaatetta. Kuten blogini lukija varmasti jo tietää, minä tykkään kävellä. Siinä saa olla itsensä kanssa kahdestaan aivan eri tavalla kuin missään muussa olotilassa. Pitkille kävelysessioille vain ei kovin usein ole aikaa. Niinpä silloin, kun se ne ovat mahdollisia, ja saan viettää useamman tunnin yhteen menoon liikkuvien jalkojeni päällä, tunnen olevani perillä jossain, minne paikallani ollessani kaipaan.
Minun viikonvaihteeni menee pitkälti kävelyn merkeissä. Aloitin aiheeseen paneutumisen jo aamulla kävelemällä kotoa töihin. Siinä tulee mukavasti nelisen kilometriä matkaa, jonka taittaa kolmessa vartissa. Samalla saa silmät hyvin auki. Iltapäivällä sitten kävelen takaisin kotiin, jossa viimeistelen viikonloppuna tarvittavien kamppeiden pakkaamisen rinkkaan. Illalla ajelen bussilla Kiviniemeen, josta kävelen Virpiniemeen viettämään viikonlopun ”merenrantahuvilassa” eli matkailuvaunussa. Lauantaina on tarkoitus tehdä pitkä metsäkävelyretki Virpiniemen-Isoniemen maastossa, ja sunnuntaille on sitten ohjelmassa vielä yksi kävely – metsän halki Haukiputaalle, ja sieltä sitten bussilla kotiin.
Kilometrejä tästä kertynee tämän perjantain aikana noin 13, lauantaina ehkä saman verran, ja sunnuntaina vielä kymmenkunta, joten kokonaismatkaksi viikonvaihteen aikana tullee noin 35. Eihän se ole vielä paljon mitään – ainakaan, jos vertaa tosikävelijöihin, joille tuo olisi yhden päivän matka. Yksi tällainen tosikävelijä on Erkki Lampén, joka käveli kesällä 2000 Helsingistä Jäämerelle. Netissä olevan matkapäiväkirjan lisäksi Erkki on kirjoittanut kirjan Neljä retkeä läpi Suomen, joka sisältää kertomukset retkistä Suomen päästä päähän kävellen, hiihtäen, pyöräillen ja meloen. Suosittelen lämpimästi!