Vanhat opinahjoni Haukiputaalla

Alkuvuodesta 2012 kuulin murheellisen uutisen: Haukiputaalle oli valmistumassa uusi lukiorakennus. Tämä tiesi väistämättä sitä, että vanha, 1960-luvulta peräisin oleva koulurakennus oli tullut tiensä päähän ja sen kohtalona oli tulla puretuksi, kunhan lukuvuosi saadaan päätökseen.

Kesäkuun alussa asiat olivat jo niin pitkällä, että viimeiset kalusteet myytiin koulun pihalla perjantaina 8.6. – oletettavasti purkutyöt lähtevät täydellä teholla käyntiin heti seuraavan viikon alussa. Niinpä oli viimeinen mahdollisuus minun käydä vanhaa opinahjoani katsomassa. Yhdistin samaan retkeen kaikki kolme kirkonkylän koulua, nehän ovat näppärästi lähes samassa pihapiirissä.

Aluksi kuitenkin silmäys kouluaikaani edeltäneeseen vuoteen – silloin olin muistaakseni kaksi päivää viikossa päivähoidossa perheessä, joka asui tässä ala-asteen viereisessä rakennuksessa, joka ainakin silloin oli vielä opettajien asuttama. 

Kirkonkylän ala-aste

Koulun takaovi ja sen takana portaikko. Muistan tuon portaikon olleen niin kapea, jyrkkä ja pimeä, että näin siitä ihan painajaisiakin. Muistaakseni sen käyttö oli sallittua vain 5.- ja 6.-luokkien oppilaille.

Koulun taakse on ilmestynyt lisäsiipi. Minun kouluaikanani tämä koulun takapiha – joen puoli siis – oli oppilailta kiellettyä aluetta. Ja aivan ymmärrettävästi näin, eihän siellä ollut edes aitaa estämässä pikkupirpanoita kierimästä jyrkkää törmää pitkin jokeen.

Haukiputaan yläaste

Nykyäänhän tietysti pitää puhua Kirkonkylän yläasteesta, koska Kellossa on toinen. Vanhana hyvänä aikana riitti tämä yksi, joten sallittakoon, että käytän koulusta sen vanhaa nimeä.

Tässä yläaste koko komeudessaan: vanha puoli oikealla, uusi puoli vasemmalla. Ja tuo ”uusi” puoli tarkoittaa siis sitä osaa rakennuksesta, joka valmistui minun ollessani vielä ala-asteella – yksi osa uutta puolta on tästä katsoen rakennuksen takana oleva 1-kerroksinen siipi, josta tuli ensi alkuun kirjaston tila.

Vanha puoli. Oikeanpuoleisessa siivessä on liikuntasali.

Koulun takapuolella oli aikanaan talonmiehen asunto; siinä käytössä se ei ole ollut enää vuosiin.

Vanha puoli takapihalta kuvattuna. Vasemmanpuoleisessa päädyssä oli ensimmäisessä kerroksessa liikuntasalin pukuhuoneet, niiden yläpuolella kuvaamataitoluokka ja ylimpänä musiikkiluokka. Vai olivatko nuo luokat toisinpäin? Ei muista.

Vanha kirjastosiipi. Tämä oli aikanaan kai pinta-alaltaan suurempi kuin se vanha, ala-asteen puolella ollut tila, mutta matalana rakennuksena tuntui paljon ahtaammalta.

Kotitalousluokka löytyi vielä entiseltä paikaltaan.

Samoin teknisen työn tila – tosin muistelen, että tällä puolella rakennusta olisi ollut metallityöluokka – nuo ruuvipenkit viittaisivat kuitenkin puutöihin. No, ehkä runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa jotain muutosta voi tapahtua.

Tämän hiekkakentän paikalla oli ennen pelto, jossa kovat jätkät (ja muutama tyttökin) kävivät tupakalla.

Teknisen työn siipi.

Tämän käytävän päässä olleelle ovelle ajoi kerran Haukiputaan Osuuskaupan finninaamainen pitkätukka kaupan pakettiautolla – ajattelemattomuuttaan ajoi auton siihen etuperin. Oli talvi, ja käytävä oli juuri sopivan levyinen autolle. Mutta eihän tuo nulikka osannut peruuttaa sitä suoraan, vaan jäi – ikkunasta töllistelevien kymmenien murkkuikäisten ilkiöiden suureksi riemuksi – kinokseen kiinni. Aikansa hän siinä ähelsi, kunnes metallityön opettaja komensi meidät auttamaan: ”eiköhän pojat nojata tuo pois tuosta”.

Uusi puoli takaapäin kuvattuna.

Tämä nurkka puolestaan jäi varmasti erään Pohjolan Liikenteen rekkakuskin mieleen. Oli nimittäin tulossa tuolta kuvan taustalla näkyvältä koulun etupihalta puoliperävaunuyhdistelmällä, ajatteli kai oikaista tästä kunnanvarastolle. Nurkalla oli sellainen kohtalaisen jyrkkä alamäki pihalta tultaessa, ja samalla mutka. Rekan nuppi selvitti tuon hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun kuljettajalle valkeni, että perävaunu ei taivukaan siitä, oli yhdistelmän etuosa jo tuossa jyrkässä alamäessä. Eihän se siitä enää liikkunut mihinkään. Valitettavasti opettajat olivat niin pikkumaisia, että eivät antaneet meidän jäädä katsomaan tilanteen kehittymistä, vaan pakottivat tunnille.

Uusi puoli etupihalta kuvattuna; ruokasalin ikkunat tuossa alhaalla.

Uuden puolen pääsisäänkäynnin edessä ei minun kouluaikanani ollut portaita, vaan luiska, joka tietysti talvella oli hyvin liukas, kun muutama sata oppilasta joka välitunnilta sisään mennessään luisteli sen alas. Minä siinä kerran lensin perseelleni, ja sehän sattui – muistaakseni nelisen viikkoa könysin häntäluu kipeänä. Mutta en kertonut kenellekään!

Sitten se päivän pääkohde eli Haukiputaan lukion viimeiset hetket.

Haukiputaan lukio

Purkutöiden valmistelu näkyy jo kaukaa. Pihalta on kuorittu asfaltti pois ja työmaa-alue on aidattu. Olen rajannut kuvan tarkoituksella niin, että koko koulurakennus ei näy. Tämä kuvassa näkyvä osa on se ”alkuperäinen” lukiorakennus, jossa minä kävin kouluni.

Tähän laajennusosaan pääsin käymään joitakin kertoja ollessani opiskeluaikana sijaisena Haukiputaan lukiossa, mutta en koskaan oikein ”kotiutunut” tässä osassa olleisiin tiloihin.

Vanha ”bussilenkki” ei ole tainnut olla enää moneen vuoteen käytössä. Ennen koulun pihalle tulevat linja-autot kiersivät sen kautta, jotta ei olisi tarvinnut kääntyä kuvassa vasemmalta tulevalta tieltä jyrkästi koulun pihaan. Tämän oppi kantapään kautta se Peltosen Liikenteen kuljettaja, joka ensimmäistä kertaa koulun pihaan ajaessaan ei hoksannut tuota lenkkiä, vaan yritti kääntyä jyrkästä mutkasta. Pitkäakselivälinen takamoottoribussi + jyrkkä mutka + talvinen lumivalli = lapiohommia ja aikataulusta jääminen.

Lukion ja hautausmaan väliseltä metsäkaistaleelta on puut kaadettu.

Nuhjaantunut korvasieni sopii tähän ankeaan ympäristöön, nuhjaantuneen koulutalon viereen. Kumpaakaan ei enää kukaan tarvitse.

Tämä osa koulutaloa jäi minulle oudoimmaksi – siinä käsittääkseni olivat tyttöjen käyttämän liikuntasalin pukuhuoneet.

Luokkasiiven takaikkunoita.

Hylätty luokkahuone. Minun kouluaikanani lukiolaisilla oli omat luokat, jotka me saimme sisustaa mieleisiksemme. Juuri tuo Haukiputaan lukiossa oppilaana viettämäni aika oli merkittävin seikka, joka vaikutti päätökseeni ruveta isona opettajaksi. Valitettavasti koulumaailma ehti opiskeluni aikana muuttua paljon, ja lukiossa siirryttiin luokattomuuteen ja kurssimuotoisuuteen. Siihen järjestelmään en sitten opettajana koskaan sopeutunut, ja kahdeksan vuoden työskentelyn jälkeen oli aika vaihtaa alaa.

Luokkasiiven edessä oleva katos.

Minuahan tämä ei koskenut, koska (a) minulla oli asiaa paikalle ja (b) minä en oleskellut.

Muutama kirja on lukion kirjaston muuton yhteydessä jäänyt ottamatta mukaan.

Nämä rehtorin kanslian lomakelokerotkaan eivät ole enää tarpeellisia.

Myös opettajainhuoneesta on elämä kaikonnut.

Näin siinä sitten kävi. On surullista nähdä, kuinka vanha hyvä koulutalo käy tarpeettomaksi, ja joutaa purkuun. Erityisen murheellista tämä on sen vuoksi, että voin valehtelematta sanoa eläneeni yhdet elämäni onnellisimmista vuosista ollessani tässä koulussa oppilaana. Ja olen varma, että en ole ainoa, joka tuntee näin.

Tähän hymiöllä piristettyyn, mutta karun totuuden kiteyttävään kuvaan on hyvä lopettaa. Jää hyvästi, Haukiputaan lukio, ja kiitos.