Matka jatkuu taas. Lepopäivä perheen kanssa teki hyvää, ja ajaminen maistuu taas – tai sitten ei. Toden sanoakseni tämä päivä oli kyllä reissun tähänastisista raskain. Vaikuttaahan se tunnelmaan, kun on ensin viikon yksinään, sitten saa perheen luokseen, ja sitten on taas yksin. Fyysisesti tämä päivä oli myös raskas, koska oli aivan liian kuuma. Lämpötila tien päällä nousi ylimmillään 30 asteeseen ja Suomussalmelle asti oltiin vähintään 28 asteessa.
Matkareittini ei ollut – tietenkään – suorin mahdollinen, vaan jo 30 km Kuusamosta ajettuani käännyin sivutielle, Hossaan. Viitostie on aivan samanlainen kuin mikä tahansa valtatie Suomessa: ikävystyttävän tylsä. Moottoripyöräreissuilla pyrin aina reiteille, joilla tien numero olisi 3- tai 4-numeroinen; nämä tiet ovat kuitenkin yleensä hyväpintaisia ja ainakin niitä on hauska ajaa.
Hossan tiellä oli tällaisia Rajavartiolaitoksen kameravalvontamerkkejä – poliisin merkkeinä olen niitä nähnyt paljonkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näen Rajavartiolaitoksen merkin. Mitään kameroita en nähnyt, mutta ehkä ne olivat piilossa.
Aina ennen tätä matkaa olen sanonut, että maastotyypeistä eniten minua miellyttää kuiva kangasmetsä. Nyt se on menettänyt kärkisijansa, kun menetin sydämeni Lapin karuille jängille ja jylhille tuntureille. Hossan seutuville kangas oli paikoitellen niin kuiva, että ihan hietikoitakin siellä oli.
Ei mahda mitään, pohjoisen maisemat tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että nämä Kainuun näkymät eivät oikein tunnu miltään. Esimerkiksi tämä tienäkymä voisi olla ihan mistä päin Suomea tahansa – ei paljon tunteita herätä.
Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että maisemien kiinnostus on omasta asenteesta ja aktiivisuudesta kiinni. Tämän edellä tylsäksi moittimani tien varrelta löytyi myös suoranainen helmi: Hirvasjärven lintutorni. Tornin olemassaolon huomaa pohjoisesta tultaessa vain pienestä tienviitasta; etelästä tuleva näkee siitä pienen vilauksen tien vasemmalla puolella. Pidin siellä pienen tauon ja näkymät olivat ehdottomasti pysähtymisen arvoiset.
Tällaisina kuumina päivinä minulla on tapana laittaa käsiin apteekista ostetut ohuet puuvillakäsineet ajohanskojen alle. Kädet hikoaa hanskoissa joka tapauksessa niin paljon, että hanskan kädestä ottaminen on vaivalloista – tulee hanskan sisukset mukaan. Puuvillakäsine sitoo tahmatassun kosteuden itseensä, jolloin ajohanska pysyy kuivempana.
Suomussalmen jälkeinen osuus olikin sitten kilpa-ajoa sadetta vastaan. Sekä takana että oikealla näkyi toinen toistaan synkempiä ukkospilviä, ja noin 10 minuutin ajan Suomussalmelta lähdön jälkeen ajoinkin pienessä sateessa. Sitten pääsin siltä karkuun, eikä sade saanut minua koko iltana kiinni, vaikka annoinkin vähän tasoitusta pysähtymällä Raatteen tien alkuun. En ajanut varsinaista museotietä, vaan palaan paikalle joskus ajan (ja poikani) kanssa.
Rautatieharrastajan näkökulmasta päivä oli hyvä. Satuin Vartiukseen juuri samaan aikaan, kun Venäjältä saapui malmijuna. Näihin vaihdetaan Vartiuksessa suomalaiset sähköveturit, ja venäläiset dieselkoneet palaavat kotimaahansa tyhjän rungon kanssa. Veturinkuljettaja ei pannut kuvaamistani pahakseen ollenkaan, vaan oli juonessa mukana.
VR:n Sr2-sähköveturit eli Marsut ovat venäläisiin dieselkoneisiin verrattuna huomattavan iloisen värisiä.
Vartiuksessa uskaltauduin vähän lähemmäs raja-asemaa kuin Sallassa. Ilmeisesti tässä kohtaa saa vapaasti kuvata, koskapa autolla ohi ajaneet Rajavartiolaitoksen miehet eivät mitenkään reagoineet puuhasteluuni.
Majapaikkana oli tällä kertaa Hotelli Kainuu Kuhmossa. Päivän huumoriosuuskin tuli hoidettua, siitä vastasi tällä kertaa hotellihuoneen vesihana. Eihän tuollaiselle nysälle voi kuin nauraa?
Loppuun vielä päivän matkareitti: