Tuska ei hellitä, vaan helle jatkuu – nyt jo kolmatta viikkoa, eikä loppua ole näköpiirissä. Pieniä merkkejä sään mahdollisesta viilenemisestä on ennusteissa näkyvissä elokuun alkupäivinä, mutta siihen on vielä aikaa. Viime viikolla tekemäni lyhyt yöretki oli hyvä katko tähän piinaan: sain nukkua edes yhden yön siedettävissä lämpötiloissa. Retkikertomuksen lopussa pohdin, että ”tällaisen pakomatkan voisi hyvin toteuttaa myös niin, että lähtisi kotoa myöhään illalla autolla, ajelisi johonkin sopivaan paikkaan, pystyttäisi teltan, nukkuisi yön ja sitten aamulla voisi syödä aamupalan metsässä ja sitten ajella kotiin ja työpaikalle”.
Niin tosiaan voisi. Miksen kokeilisi?
Miksen?
No ei miksenkään, vaan kokeilen ja teen sen.
Tiistaina, heinäkuun 24. päivänä, pakkaan illalla yhden yön telttayöpymiseen tarvittavat varusteet rinkkaan. Iltakymmeneltä nostan rinkan autoon ja lähden ajamaan ”johonkin sopivaan paikkaan”. Sellaisen aion nyt löytää Virpiniemen pohjoispuolisesta maastosta Haukiputaalta – nämähän ovat paikkoja, jotka tunnen kuin omat taskuni ja joissa olen viettänyt monia telttaöitä. Tähän retkeen liittyy vain yksi erityisvaatimus: teltta pitää saada paikkaan, johon päivä ei paista. Tai ainakaan aurinko. Ainakaan suoraan.
Tämän vaatimuksen täyttäminen ei ole konsti eikä mikään. Ja kun ollaan kuivassa kangasmetsässä, jossa maan pinta on monin paikoin jäkälän peitossa, on varjoisa ja pehmoinen leiripaikka helppo löytää. Tarkistan kompassista vielä ilmansuunnat ja ryhdyn pystyttämään telttaa.
Majoitteeksi olen tällä kertaa ottanut ”ruumisarkun” eli Jack Wolfskin Gossamer -telttani. Se on tällaiselle pitkälle ihmiselle melko ahdas – teltassa ei mahdu istumaan – mutta tässä teltassa on yksi ominaisuus, joka on näissä olosuhteissa vallan mainio: ulkoteltan voi rullata pois lähes kokonaan, ja kun sisäteltta on allasmaista pohjaa lukuunottamatta verkkoa, saa teltasta todella ilmavan. Siellä on vähän kuin rankisessa – taivasalla, mutta kuitenkin hyttysiltä suojassa.
Pystytän teltan mieleiseeni paikkaan ja heittelen tavarat sisään. Pikaiset iltatoimet ulkona ja sitten menen itsekin telttaan. Tai ainakin puoliväliin. Sitten takaisin ulos ja uusi yritys. Enhän enää muistanut, että tähän telttaan pitää mennä takaperin. Koska teltassa ei mahdu istumaan, ei siellä mahdu myöskään kääntymään. Siksi telttaan mennään jalat edellä ja pois tullaan pää edellä. Hiukan vaivalloista, mutta ei mahdotonta. Olenhan minä yöpynyt tässä teltassa yhdellä talviretkelläkin, ja nyt on kuitenkin aika paljon helpompaa, kun ei ole paksua talvimakuupussia eikä talvivaatteita mukana.
Vaikka en ole tässä teltassa vuosiin yöpynyt, palaavat rutiinit mieleen ja tavarat löytävät paikkansa nopeasti. Sitten otan mukavan asennon, avaan netistä tunnelmaan sopivan tv-ohjelmatallenteen ja nautiskelen viilenevän illan tunnelmasta ja hyttysverkon läpi näkyvästä metsämaisemasta. Päivällä 28 asteeseen kohonnut lämpötila on laskenut jo kahteenkymmeneen ja lienee tästä laskemassa vielä alemmaskin. Hyvähän täällä on ihmisen olla.
Yöllä lämpötila teltan sisällä on alimmillaan seitsemäntoista astetta (tai se on alin, mitä itse havaitsen, kun käyn muutaman kerran hereillä yön aikana). Ilmatieteen laitoksen lähimmällä virallisella mittauspisteellä Oulunsalon Pellonpäässä tämän yön alin lämpötila on neljätoista astetta.
Aamulla kahdeksan aikaan alkaa taas tulla lämmin. Aurinko ei juurikaan telttaani paista, mutta ilma on vauhdilla lämpenemässä. On aika nousta ylös. En ole nukkunut erinomaisesti, mutta kuitenkin paremmin kuin viime aikoina kotona, missä makuuhuoneen lämpötila ei ole viikkoihin laskenut 28 asteen alapuolelle.
Aamupalaksi minulla on tuttuun tapaan pikapuuroa ja -kahvia, joita varten tarvitsen kuumaa vettä. Siispä vedenlämmityshommiin. Keittimenä on matkassa sama omatekemä spriipoltin, jota käytin edellisellä retkelläni. Koska maanpinta on tässä kuivaa jäkälikköä ja koska metsäpalovaroitus on voimassa ja koska maasto on pitkään jatkuneen sateettoman ajan vuoksi erittäin kuivaa ja syttymisherkkää, olen varannut mukaani ylimääräistä vettä keittimen paikan kastelemiseksi. Ensin kuitenkin poistan jäkälän sopivan kokoiselta alueelta. Sitten pinta märäksi, peltilautanen alle ja keitin sen päälle.
Keitin tulille, vesipannu päälle ja tuulisuojus ympärille. Veden lämmetessä keräilen varusteitani teltasta ja järjestän ne yhteen kasaan. Sitten tyhjennän makuualustan, puran teltan ja aloittelen pakkaamista. Olen ottanut mukaan isoimman rinkkani, mikä tuntuu hölmöltä näin lyhyen retken kohdalla, mutta arvostan pakkaamisen helppoutta. Sen kun heittelee tavarat rinkkaan.
Vesi kiehuu. Puuro peltimukiin tekeytymään ja pari minuuttia odottelua. Sinä aikana ehdin taas vähän pakkailla. Sitten puputan puuron ja sen päälle juon vielä aamukahvin – kaikessa rauhassa tottakai, aamukahvi on Tärkeä Asia.
Aamupalan jälkeen ennallistan keittimen paikan eli laitan jäkälät takaisin. Sen jälkeen loput tavarat rinkkaan, leiripaikan tarkastus, ettei mitään ole jäänyt, ja sitten lopuksi lyhyt siirtyminen autolle. Ilma on lämmennyt aamun aikana niin nopeasti, että jo nyt, vähän yhdeksän jälkeen, lähennellään hellelukemia. Tämäkin hellepakoretki onnistui mainiosti. Jos (kun?) helteet tästä vielä jatkuvat, taidan tehdä ensi viikolla ainakin yhden lisää. Onneksi minulla on tällainen pakomahdollisuus. Ilman sitä olisin hukassa.
