Talviretkeilykauden alku lähestyy ja on aika huoltaa ne varusteet, jotka huoltoa kaipaavat. Minun varustearsenaalissani tällaisia ei oikeastaan ole muut kuin talvella käyttämäni keitin, MSR Whisperlite ja sen tilpehöörit, lähinnä polttoainepumppu. Huollon jälkeen vuorossa on keittimen koekäyttäminen ja siinä yhteydessä kokeilen esilämmityspolttoaineena tällä kertaa Marinolia. Mutta ensin muutama sana keittimen huollosta.
Keittimen huolto alkaa ulkoisella puhdistuksella. Käytettäessä bensiiniä keittimen esilämmitykseen se nokeentuu aika lailla, ja kun nokea on tarpeeksi paksu kerros, se irtoaa keitintä käytettäessä pieninä hiutaleina, jotka leviävät lämpimän ilman mukana joka puolelle telttaa. Puhdistan keittimen nokeentuneet osat ja sitten ravistan keitintä. Whisperlite on varustettu ns. shaker jet -suuttimella, jossa on keitintä ravistettaessa edestakaisin liikkuva osa. Tämän tarkoitus on helpottaa suuttimen puhtaanapitämistä. Ravistustesti kertoo, että liikkuva osa pääsee liikkumaan. Tarkistan samalla, liikkuuko mikään sellainen osa, jonka ei pitäisi liikkua. Kaikki hyvin täälläkin. Koska keittimen liekissä ei viime talvena näkynyt kummallisuuksia, katson tämän huollon riittävän itse keittimelle.
Sen sijaan polttoainepumpulle teen ihan täyshuollon. Sitä varten olen ostanut Annual Maintenance Kit -pakkauksen, joka sisältää kaikki vuosihuollossa tarvittavat osat ja aineet. Järeämpiä huoltoja varten on saatavilla myös Expedition Service Kit, jonka sisältämillä osilla tekee jo kaiken inhimillisesti mahdollisen, jos MSR-keitin alkaa reissussa tai muutoin piiputtaa.
Vuosihuoltopakkauksessa on kuvitettu ohje, mutta koska olen ensimmäistä kertaa asialla, etsin vielä videonkin. Youtubesta se löytyy: MSR Stove Pump Maintenance -videolla esitetään kaikki vuosihuollon vaiheet niin yksityiskohtaisesti ja havainnollisesti, että en ryhdy tässä käymään huollon vaiheita läpi. Painetun ohjeen ja tämän videon avulla pumpun huolto onnistuu keneltä vain.
Ja nyt vihdoin pääsen otsikon mukaiseen asiaan.
Huollon jälkeen on asiallista koekäyttää keitin. Tällainen bensakeitin vaatii esilämmityksen, jotta polttoaine höyrystyisi putkessa ja palaisi asianmukaisella liekillä. Esilämmityksen voi tehdä samalla polttoaineella, jota muutenkin käyttää – minun kohdallani siis pienkonebensalla – mutta voi siinä käyttää muitakin lämmönlähteitä. Pienkonebensan käyttö nokeaa keitintä melkoisesti, kuten alussa totesin. Lisäksi bensaa käytettäessä esilämmitysliekki on aika iso, mikä ei ole hyvä asia keitintä teltassa sisällä käytettäessä*). Koska isot pojat ovat kertoneet, että myös spriitä voisi käyttää, päätän kokeilla.
Sprii tarkoittaa esimerkiksi Sinolia tai Marinolia. Minä kokeilen jälkimmäisellä. Ensimmäinen tenkkapoo tulee annostelua miettiessäni. Esilämmitysaine pitäisi annostella keittimen alaosassa olevaan pieneen kuppiin, joka on sellaisessa paikassa, että suoraan Marinol-pullosta kaataminen ei tule kysymykseenkään. Minä päädyn laittamaan Marinolia pieneen muovipulloon, josta kaadan sitä lusikkaan, ja lusikasta kuppiin. Yksi teelusikallinen riittää. Sitten sytytän nesteen tulitikulla.
Marinol palaa pienehköllä, rauhallisella liekillä. Ensimmäinen kokeiluni menee kuitenkin pieleen, kun avaan polttoainepumpun hanan liian myöhään. Liekki ehtii sammua. Saan bensan kuitenkin syttymään, kun raapaisen tulitikun ja sytytän sillä keittimen päältä sinne purkautuvan, höyrystyneen bensiinin. Ulkona näin voi tehdä, mutta ei missään tapauksessa teltassa.
Annan keittimen jäähtyä ja yritän uudestaan. Nyt tarkkailen esilämmityskupissa olevan Marinolin määrää, ja kun se alkaa olla loppumaisillaan, rupean avaamaan bensahanaa. Keittimen yläosaan syttyy kaunis, sininen liekki. Onnistui!
Keittimen jäähdyttyä otan valkoisen paperinenäliinan ja pyyhkäisen sillä keittimen niitä osia, jotka aiemmin nokeentuivat. Nenäliina säilyy puhtaan valkoisena: ei hitustakaan nokea! Näin tämän pitikin mennä. Menetelmä on osoittautunut käyttökelpoiseksi, kunhan huomioidaan seuraava rajoitus:
Suosittelen tässä selostettua esilämmitysmenetelmää (sprii) käytettäväksi vain -15°C ja sitä korkeammissa lämpötiloissa. Kovemmalla pakkasella sprii sekä syttyy että palaa huonosti.
*) Yleinen sääntö on, että keitintä ei koskaan – siis ikinä, milloinkaan, missään tapauksessa – käytetä teltassa sisällä. Ei käytetä, ei. Paitsi, jos olet osallistunut Ankarat avotunturit -johdatuskurssille ja tiedät, miten keitintä käytetään turvallisesti teltassa sisällä. Suosittelen muuten lämpimästi tuota kurssia jokaiselle, joka on vähänkään kiinnostunut talvivaeltamisesta. Vaikka tarkoitus ei olisikaan lähteä ankariin avotunturiolosuhteisiin vaeltamaan, oppii kurssilla paljon hyödyllisiä talviretkeilytaitoja. Ja aina on parempi osata mieluummin hiukan liikaa kuin hiukan liian vähän.

Muistui mieleen lapsuuden telttaretket ja nestekaasukeittimet. Sen tuoksukin palaa mieleen.
Tuoksut on tärkeä osa muistoja. Siitäkin huolimatta, että keittimestä tuleva tuoksu usein tarkoittaa epätäydellistä palamista ja siten epäterveellistä tilannetta…
Vinkkinä tuohon marinolin annosteluun tylppä injektioneula ja ruisku.
Konsti on tiedossa. Varmasti pelkällä ruiskullakin pärjäisi, mutta liekö noita kovin helposti saatavilla? Luulevatko narkkariksi, jos menen apteekkiin kysymään?
Jos ei pelkää leimautumista narkkariksi, saa niitä juuri sellaisista paikoista, joissa jaellaan ruiskuja käyttäjille 🙂
😀