En ehdi levätä pitkään, koska varasin saunan jo viideksi – alle tunnin päähän siitä, kun saavuin leirintäalueelle. Nouseva kuume ja päivän rasitukset ovat tuottaneet lisäriesaksi mojovan päänsäryn. Minulla on mukana retkiapteekkini, joten voin ottaa särkylääkettä saman tien. Lisäksi syön annoksen puuroa ja juon kupillisen kahvia.
Kaivan rinkasta vaihtovaatteet ja muut saunareissulla tarvittavat tavarat, laitan märät kengät jälleen kerran jalkaan ja lähden saunaan. Kävin täällä saunassa myös kesällä, ja silloin se oli lämmitetty minun makuuni hieman liian kuumaksi. Nyt sauna ei ole ehtinyt olla lämpiämässä kuin vajaan tunnin, joten lämpötila on siedettävä. Voi miten hyvältä lämmin sauna tuntuukaan kovia kokeneessa kehossani!
Saunan jälkeen tyhjennän rinkan selvittääkseni, onko varusteissa kosteutta. Mitään hälyttävää ei löydy – makuupussin ulkopinnassa on jälleen pientä kostumista, mutta se ei ole tässä vaiheessa enää yllätys. Kengät, pohjalliset ja sukat sekä hanskat ovat läpimärät, joten ne pääsevät parhaille kuivatuspaikoille. Huoneen seinillä on kiitettävä määrä koukkuja ja nauloja, joihin on hyvä ripustaa kamppeita kuivumaan ja tuulettumaan.
Päänsärky ei ota hellittääkseen. Vaikka sauna muuten tuntui hyvältä, ei se välttämättä ollut järkevä teko kipeän kaalin kannalta. Otan toisen annoksen särkylääkettä ja käyn lepäämään. Levätessäni katselen mökin seiniä. Ne on rakennettu käsin veistetystä hirrestä, joita ei kahta samanlaista löydy.
Peiton alla on hyvä olla, mutta heti, kun nousen ylös, tunnen kuumeeseen liittyviä vilunväristyksiä. Puen lämmintä vaatetta päälle ja kuumennan vettä päivällisen valmistusta varten. Ruokahalu ei ole mennyt, mitä pidän hyvänä asiana. Pidän myös huolta siitä, että juon riittävästi. Siltikään pääkipu ei asetu, vaan tuntuu pikemminkin voimistuvan. En uskalla ottaa isoa annosta lääkettä, koska silloin se loppuu jo huomisen päivän aikana. Sitä en halua päästää tapahtumaan, koska ylihuomenna on edessä koko päivän kestävä matkustaminen linja-autossa. Jatkossa on varattava mukaan isompi määrä ainakin kuumeen taltuttamiseen tarvittavia lääkkeitä.
Näin pienessä kylässä ei ole apteekkia, ja vaikka olisikin, ei se olisi nyt auki, eikä huomennakaan. Ennen nukkumaan menoa mieleni onnistuu kuitenkin kaivamaan jostain muistini sopukoista mielikuvan, että kaupassa olisi apteekin palvelupiste. Asia on huomenna tarkistettava.
Illalla alkaa taas sataa.
Päänsärky herättää yöllä useaan otteeseen, eikä se aamuun mennessä ole lainkaan hellittänyt. Tarkistan netistä, mihin aikaan kauppa aukeaa. Ei tarvitse onneksi odotella kuin muutama tunti enää.
Yhdeltätoista kävelen kauppaan ja toden totta: kassan vieressä on seinällä lääkekaappi! Toivottavasti lääkkeitä myös myydään tänään. En ihmettelisi, vaikka tässä sääntöjen luvatussa maassa olisi jokin tällaisia apteekin palvelupisteitä koskeva lääkkeiden sunnuntaimyynnin kieltävä säädös. Kerään nopeasti muut ostokseni ja menen kassalle. Kysyn, myydäänkö lääkkeitä näin sunnuntaisin. Kyllä, tottakai myydään!
Jälleen tunnen kiven vierähtävän sydämeltäni. Ihan kuin päänsärkykin hellittäisi hieman jo tämän tiedon perusteella. Ostan paketin parasetamolia ja ostokset maksettuani otan heti ensimmäisen annoksen. Ostan myös allergialääkettä, koska sillä saa yleensä nuhaa vähän hillittyä. Nyt on hyvä mieli. Selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Kävelen vielä viereiseen kauppaan, K-Extraan, sillä K-Marketissa ei ollut mitään lehtiä myytävänä. Jännää, että tässä pienessä kylässä on kaksi K-kauppaa vierekkäin. Extrassa on lehtiteline. Ostan molemmat iltapäivälehdet – jotka näin viikonloppuna ovat tuhteja pakkauksia – ja tähyilen aikakauslehtitelineestä, olisiko siellä mitään kiinnostavaa. Muiden lehtien takaa pilkistää Erä-lehden kannen yläosa. Ostaisinkohan tuonkin.
Poimin lehden esille ja mitä ihmettä? ”Vertailussa 12 vaelluskumisaapasta”, lukee keskellä kantta. Ei ole totta! Kyllä universumi taas järjesti! Juuri nyt, kun olen päättänyt hankkia hyvät vaelluskumpparit, sattuu pikkukaupan lehtitelineessä olemaan juuri yksi kappale juuri sitä lehteä, jossa juuri nyt on julkaistu vaelluskumpparivertailu. Maksan lehdet ja kiiruhdan takaisin mökkiini lukemaan.
Onpa todella hyvä vertailu. Tässä on testattu myös kuivumisominaisuuksia – paljonko esimerkiksi kahlatessa vettä hörpännyt saapas imee vettä ja kauanko sen kuivuminen kestää. Nyt pystyn valitsemaan oman suosikkisaappaani, ja kun vielä sovitan muutamaa vaihtoehtoa kaupassa, uskon pystyväni löytämään juuri minulle parhaiten sopivan jalkineen.
Näin on kenkäongelman ratkaiseminen saatu alulle, ja kun särkylääkekin alkaa vaikuttaa, kohenee vointini huomattavasti. Onhan minulla toki edelleen nuha, mutta se on pientä eilisillan, yön ja tämän aamun päänsärkyyn verrattuna. En muista, olenko koskaan kokenut moista.
Päivä kuluu lehtiä lukiessa, retkikertomuksen runkoa kirjoitellessa ja lepäillessä. Iltapäivällä vointini on jo niin hyvä, että käyn joen rannassa kävelemässä. Sieltä mökkiin takaisin palatessa meinaan kyllä uuvahtaa jälleen. Takaisin lepäämään siis.
Olen jo ennen tälle reissulle lähtöä päättänyt syödä sunnuntain päivälliseni Kalastajan Majatalon ravintolassa. Kahdella edellisellä Karigasniemen-käynnilläni olen syönyt siellä erinomaista poronkäristystä ja tarkoitus on jatkaa tätä perinnettä. Olin myös suunnitellut käyväni ennen päivällistä kävelyllä kylältä tunturiin vievällä polulla. Tuo polku olisi mahdollisella talvivaelluksella kiinnostava reitti tulla tunturista pois. Kartan mukaan polku risteää poroaidan kanssa noin kilometrin päässä kylältä, ja olen ajatellut käyväni katsomassa, onko siellä porttia vai joutuisiko kulkija kaivautumaan aidan alitse. Jos lunta on metrin verran, ei moinen välttämättä houkuttele.
En kuitenkaan nyt lähde polulle, sillä voimat ovat edelleen vähissä. Kun jo pelkkä rannasta mökin luo kapuaminen oli lähes ylivoimainen urakka, en halua rasittaa itseäni yhtään enempää kuin on pakko. Lisäksi polku menee soisen metsän läpi, enkä halua myöskään kastella kenkiäni, jotka ovat vihdoin alkaneet kuivua.
Mutta syömään menen. Ravintolassa on paljon väkeä, mutta äänekkäimmät ovat ryyppäämässä eivätkä siten häiritse ruokailijoiden rauhaa. Olen aiemmin joutunut kuuntelemaan känniääliöiden mökeltämistä suomeksi ja ruotsiksi. Nyt olen tilaisuudessa tarkkailla norjan- ja saamenkielistä ääntelyä. Totean sen aivan yhtä rasittavaksi kuin tutummilla kielillä tapahtuvan.
Poronkäristyksen tilaaminen ei onnistu. Poro on lopussa eikä uutta tule ennen erotuksia. Olen pettynyt, mutta toisaalta tyytyväinen, sillä tämä osoittaa, että Kalastajan Majatalossa tarjotaan vain kunnollista poronlihaa, paikallista herkkua, eikä mitään ruotsalaista pakasteporoa. Pisteet siitä.
Pienen miettimisen jälkeen päädyn tilaamaan lohta. Se nyt ei ole mikään eksoottinen valinta – lohta laitan kotonakin usein – mutta en jaksa miettiä mitään eksoottisempaa vaihtoehtoa. Lehtipihvi tai pizza ei nyt kiinnosta. Riehaannun reissun päätösateriasta sen verran, että otan ruokajuomaksi lasillisen punaviiniä.
Pöytääni kannettava annos on iso ja lohi on kauniin väriseksi paistettu. Juuri muuta hyvää en siitä sitten voi sanoakaan, sillä hallitsevana makuna on suola. Mietin hetken, että kävisinkö palauttamassa annoksen, mutta en kuitenkaan tee sitä. Ravintolaruuan suolaisuus on minulle tuttu ilmiö, sillä arkiruokani on yleensä varsin vähäsuolaista ja lähes kaikki muualla maustettu ruoka on makuuni liian suolaista. Lisäksi pidän mahdollisena, että osasyynä päänsärkyyni on ollut kehon suolatasapainon häiriintyminen. Olen yrittänyt juoda paljon, mutta silloin pitäisi myös suolaa saada tavallista enemmän, enkä voi olla varma, että olen huolehtinut tästä riittävässä määrin.
Vatsa täynnä kierin takaisin mökkiini ja ruokalevon jälkeen alan valmistella huomista kotiinlähtöä. Tavarat on nyt helppo mahduttaa rinkkaan, koska ruokapussi on lähes tyhjä. Osa tavaroista pitää kuitenkin jättää aamulla pakattavaksi, mutta se ei ole ongelma, sillä aikaa minulla kyllä on. Linja-auto lähtee vasta 10.50 ja vaikka nukkuisin kahdeksaan asti, ehdin hyvin syödä aamupalan, siivota mökin, palauttaa avaimen ja kävellä kaupalle, josta bussi lähtee.
Illalla huomaan, että vilustumistautini etenee tuttua polkua, joskin aika nopeasti: ensin tuli nuha, sitten kuume ja kurkkukipu, ja nyt alkaa yskittää. Olisi pitänyt ostaa vielä yskänlääkettäkin kaupasta. No, jospa saisin sen asian hoidettua aamulla. Myös kuume alkaa nousta heti, kun edellisen parasetamoliannoksen vaikutus alkaa hälvetä. Otan maksimiannoksen, kaksi 500 mg tablettia kolme kertaa päivässä. Nukkumaan ruvetessani laitan kännykkään herätyksen kello 8.
Nukun olosuhteisiin nähden hyvin, mutta herään jo seitsemältä. Yritän vielä saada unen päästä kiinni, mutta kurkkuani kutisee ja alan yskiä. Puoli tuntia köhittyäni alkaa lima irrota. Sitä yskänlääkettä pitää tosiaan hankkia. Asiantuntijat tosin sanovat, että yskänlääkkeistä ei ole mitään hyötyä, mutta kyllä minusta Codetabs -tabletin imeskelyn jälkeen on helpompi olla.
Syön aamupalan, pakkaan loput tavarat ja siivoan mökin. Kymmenen aikaan on kaikki tehty, mitä pitää tehdä, ja kun en muutakaan keksi, lähden palauttamaan vuodevaatteet ja avaimen. Sen jälkeen kuljeskelen kylällä ottaen muutamia valokuvia. Kuvaan myös lyhyitä video-otoksia ajatuksella, että niistä voisi jonkinlaisen Karigasniemi -videon koostaa.
Karigasniemellä oleskeluni saa miellyttävän päätöksen, kun samoihin aikoihin linja-auton saapumisen kanssa kylälle saapastelee Janne Pyykkö, netistä tuttu retkibloggaaja ja Lapinkävijä. Livenä emme ole tätä ennen tavanneet. Tiesin Jannen olevan Muotkatunturin alueella vaeltamassa. Hänen aikataulunsa oli kuitenkin alun perin sellainen, että hän saapuisi Karigasniemelle vasta tänään illalla ja lähtisi huomisella bussilla etelään.
Janne on muuttanut aikatauluaan sen verran, että hän viettääkin viimeisen reissupäivänsä Karigasniemellä, ja kun hän muisti minun olevan lähdössä tällä aamubussilla, kiirehti hän tunturistapaluutaan sen verran, että ehdimme pikaisesti tavata. Janne kysyy, tiedänkö, mistä kylältä tunturiin kulkeva polku lähtee. Hän on ajatellut käydä päiväretken Ailigastunturin alueen länsiosassa, jonne tuota polkua pääsee hyvin.
Kyse on juuri siitä polusta, joka minulla oli tarkoitus tutkia, mutta jonka oman vointini vuoksi jätin nyt käymättä. Kerron Jannelle tästä peruuntuneesta aikeestani, ja annan hänelle omat karttatulosteeni. Niistä polku näkyy hyvin, samoin muukin AIligastunturin alue. Jannella on vain Muotkatunturin alueen kartta mukana, koska hänen oli tarkoitus vaeltaa vain siellä. Pyydän Jannea kertomaan sitten myöhemmin, millainen polun ja poroaidan risteyskohta on. Saankin häneltä seuraavana päivänä viestin kuvan kera: aidassa on ihan kunnon portti tuossa kohtaa. Näin järjestyi tämäkin asia!
Ennen linja-auton lähtöä haluamme muiston kohtaamisestamme. Pyydämme autosta noussutta matkustajaa ottamaan kuvan meidän molempien kameroilla. Kuvat otetaan ja pian Eskelisen kuljettaja jo alkaa hoputtaa kyytiin. Hyvästelemme ja nousen bussiin. Hyvillä mielin aloitan pitkän kotimatkan.
Matka sujuu tuttuun tapaan. Ensin yhdellä autolla Rovaniemelle ja sieltä toisella Ouluun. Kahvitteluun riittävän pitkiä pysähdyksiä on Ivalossa, Sodankylässä ja Rovaniemellä, joten missään vaiheessa ei nälkä pääse yllättämään. Varsinkaan, kun olen varannut hieman evästä myös tälle bussimatkalle. Aurinkokin tulee näkyviin Kiilopäältä laskeuduttaessa ja etelämpänä sää on varsin kesäinen. Muistutus ajankohdan syksyisyydestä tulee kuitenkin loppumatkasta, kun päivänvalo alkaa hiipua Pudasjärvelle saapumisen aikoihin. Ouluun saapuessani on jo pimeää.
Kuume yrittää nostaa päätään vielä sen verran, että pidän tiistain vapaata ja palaan töihin vasta keskiviikkona. Torstaina saan vaelluskumpparit ostettua. Päädyin Tretorn Sarek Vid -malliin, joka on leveälle jalalleni sopiva. Universumi pitää minusta edelleen huolta: Partioaitassa on tätä mallia minulle sopivassa koossa tasan yksi pari, ja myyjän mukaan kyse on poistuvasta mallista, jota ei enää tule lisää. Enempää en tarvitsekaan. Nyt on kenkäasia vihdoin järjestyksessä!
PS: Kuvan ottanut Juuso on maailmanmatkaaja, joka myös pitää blogia. Käykääpä lukemassa!